2. sunnuntai joulusta, Joh.7:14-18, 3. vsk

2206055.jpg

 

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että juutalaiset olivat ihmeissään Jeesuksen puhetaidosta ja kyselivät toisiltaan: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Silloin oli lehtimajanjuhla, jonka aikana juutalaiset kokoontuivat suurin joukoin temppeliin. Myös Jeesus meni temppeliin opettaakseen kansaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Uskonnolliset johtajat ja kirjanoppineet olivat pitäneet silmällä Jeesusta siitä lähtien, kun hän oli tehnyt terveeksi Betesdan lammikon luona maanneen ramman miehen. Tämä teko näet oli rikkonut perinnäissääntöä, että sapattina ei saanut harjoittaa parantamistoimintaa. Nyt Jeesusta tarkkailtiin, jotta saataisiin lisää syytekohtia häntä vastaan.

Kuunnellessaan Jeesuksen puhetta ylipapit ja kirjanoppineet joutuivat vastoin tahtoaan tunnustamaan, että Jeesus oli merkittävä persoona. Juuri tuon seikan käsittäminen sai heidät pelkäämään Jeesusta, sillä he tiesivät, että Jeesus kykeni voittamaan kansan puolelleen.

Noin kaksikymmentä vuotta ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkua Juudas-niminen mies oli koonnut Galileasta joukon intomielisiä nuorukaisia palauttamaan juutalaisten kansallista itsenäisyyttä. He hyökkäsivät roomalaisia miehittäjiä vastaan, mutta heidän kapinansa kukistettiin.

Silti itsenäisyysaate kyti kansan keskuudessa, mistä syystä vallanpitäjät olivat jatkuvasti varuillaan. Roomalaiset tunsivat syvää epäluuloa kaikkia juutalaisia kohtaan. Juutalaisten johtomiehet myötäilivät roomalaisia. Alistettu kansa odotti kiihkeästi vapauttajaa.

Johannes mainitsee, että Jeesus oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät:

– Hän on hyvä mies.

Toiset moittivat:

– Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä. (Joh.7:12).

Jopa temppelin vartijat, jotka ylipappien ja kirjanoppineiden käskystä lähtivät pidättämään Jeesusta, palasivat tyhjin käsin ja sanoivat:

– Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän. (Joh.7:46).

Riippumatta siitä, miten juutalaiset suhtautuivat roomalaisiin, heillä oli yhtenevä käsitys, että messias vapauttaisi heidät vieraan vallan ikeestä ja yhdistäisi heidän sisäisesti hajanaisen kansansa. Kun Jeesus osoitti kirjoitusten perusteella, ettei messias ollut poliittinen toimija, useimmat juutalaiset loukkaantuivat häneen.

Jeesuksen vastustajat arvostelivat aluksi hänen ulkonaista esiintymistään. Jeesus oli huolimaton sapatin pyhittämisessä ja siinä, keiden kanssa hän seurusteli. Arvostelu jyrkentyi, kun Jeesus alkoi puhua itsestään vertauksin: ”Minä olen elämän leipä.” (Joh.6:35) ja ”Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12).

Ehkä ylipapit ja kirjanoppineet olisivat suhtautuneet Jeesukseen myönteisesti, jos hän olisi alkajaisiksi kääntynyt heidän puoleensa ja esittänyt asiansa heille heidän ehdoillaan. Siinä tapauksessa Jeesus olisi kiivennyt korkealle juutalaisten uskonnollisessa hierarkiassa, mutta mikään ei olisi korjannut Jumalan ja ihmisten välirikkoa.

Jeesus puhui ja toimi niin kuin se kauan odotettu, jolla oli viisaus, valta ja voima Jumalalta, Isältä. Siksi hän ei mahduttanut itseään ahtaaseen messias-muottiin, vaan otti mieluummin orjan muodon ja oli tehtävälleen uskollinen ristinkuolemaan saakka (ks. Fil.27-8).

Valmiina annetut ajattelutavat ovat kuin mielen kehyksiä, jotka määrittelevät, mitä ihminen voi oppia ja ymmärtää. Sitä, mitä ihminen ei ole valmis näkemään, sitä hän ei näe. Ja mitä hän ei pidä valmiiksi totena, sitä hän ei usko.

Valmiita ajattelutapoja on vaikea huomata, sillä olemme tottuneet niihin samalla tavalla kuin olemme jäsentyneet yhteiskuntaamme tai sopeutuneet meitä ympäröiviin luonnonoloihin. Jos vaihdamme kulttuurista ympäristöämme, voimme kohdata ajattelutapoja, jotka poikkeavat omistamme ja samalla tajuta, mistä lähtökohdista omat käsityksemme nousevat.

Tämä pätee myös hengelliseen ajatteluun. Saatamme esimerkiksi pitää itseämme niin suurina syntisinä, ettemme rohkene tulla Jumalan kasvojen eteen. Kun uskomme näin, itse asiassa toteutamme tulkintakehystä, johon kuuluu oletus ihmisen pohjattomasta syyllisyydestä.

Vastakkainen mahdollisuus on, että pidämme itseämme riittävän hyvinä ihmisinä – niin hyvinä, ettei meidän tarvitse kuin kerran tai pari kertaa vuodessa käydä kirkossa tunnustamassa syntimme. Kun uskomme näin, toteutamme tulkintakehystä, johon kuuluu oletus ihmisen luontaisesta hyvyydestä tai ainakin siitä, ettei kukaan ole pohjiaan myöten paha.

Kun Jeesus opetti aikalaisiaan, hän romutti tällaiset ajattelutavat. Kun publikaanit, portot ja rikolliset kääntyivät katuvina hänen puoleensa, he saivat syntinsä anteeksi. Mallikelpoisille ihmisille Jeesus sanoi: ”Puhdistakaa itsenne sisältä, älkääkä vain ulkonaisesti.” (ks. Matt.23:25-26). Kuitenkin me heilumme pohjattoman syyllisyyden ja itseriittoisen ulkokultaisuuden välissä löytämättä sellaista hengellisyyttä, joka kestää ilman raameja.

Papit kohtaavat melko usein ihmisiä, jotka uhkaavat erota kirkosta, jos he eivät saa jotakin haluamaansa asiaa tai jos asioita ei voi toteuttaa heidän tahtomallaan tavalla. Harvinaista muttei vastaan tulematonta on se, että nämä vaativaiset ihmiset eivät ole kirkon jäseniäkään. Jotkut olettavat kuuluvansa seurakuntaan, vaikka he ovat eronneet kirkosta.

Näille merkillisille yksilöille on olemassa yhteinen nimike: kynnyksellä seisojat. He ovat avanneet kirkon oven lähteäkseen ulos, mutta eivät ole uskaltaneet kadulle saakka. He katsovat kirkon ovelta maailmaan ottaen osaa maailman iloihin ja rientoihin. Silloin kun vastoinkäymiset, sairaudet ja kuolema ahdistavat heitä, he taas katsovat anovasti kirkkoon päin, liikenisikö heille armon murusia.

Kolmannella vuosisadalla elänyt kirkkoisä Cyprianus on sanonut: ”Extra ecclesiam nulla salus – kirkon ulkopuolella ei ole pelatusta.” Kirkkoisän lausahdus pitää edelleen paikkansa, sillä uuden Testamentin mukaan ihminen pelastuu, kun hän on kasteen kautta Kristuksen seurakunnan jäsen ja kun hän uskoo Jeesukseen Herrana ja Vapahtajana.

Koska usko tulee kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (ks. Room.10:17), ei ole samantekevää, miten suhtaudumme seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Jos haluamme löytää Jeesuksen, meidän on oltava siellä, missä julistetaan evankeliumia ja pidetään tarjolla armonvälineitä. Jos haluamme tuntea Jeesuksen hyvin, meidän on jatkuvasti elettävä sanan ja sakramenttien vaikutuksessa.