Juhannuspäivä
Jes.45:8−12

 

laulujoutsen_pesint%C3%A4_munat_leiska.j


Kumpi oli ensin, muna vai kana? Siinä on kysymys, johon luonnontieteilijät voivat vastata vain asettamalla reunaehtoja, joiden vallitessa heidän antamansa vastaukset ovat selviä ja loogisia. Mutta yhtä vastausta tuohon kysymykseen heilläkään ei ole. Asia on nimittäin niin, että jos munalla tarkoitetaan kananmunaa, silloin kana oli ennen munaa. Mutta jos munalla tarkoitetaan minkä tahansa linnun munaa, silloin muna oli ennen kanaa.

Raamatullisen luomisuskon mukaan kaikki eläinten ja kasvien lajit olivat jo alussa sellaisia kuin ne ovat nykyään; joten luomisuskolle on selvä, että kana oli ennen munaa. Luonnontiede puolestaan olettaa, että ennen kanaa oli esikana, joka muni munan, josta kuoriutui nykykana; joten muna oli ennen kanaa.

Onko munan ja kanan alkuperän ongelma ratkaistu olettamalla, että ennen kanaa oli esikana? Itse asiassa ratkaisu on näennäinen, sillä ennen esikanaa täytyi olla olemassa esiesikana ja ennen sitä täytyi olla olemassa esiesiesikana ja niin edelleen. Seuraamalla ketjua taaksepäin tullaan kaikkein yksinkertaisimpaan elolliseen olentoon, jota ennen ei ollut mitään elollista olentoa.

Mistä tuli ensimmäinen yksisoluinen olento, joka kykeni lisääntymään jakautumalla kahdeksi itsensä kaltaiseksi yksisoluiseksi olennoksi, jotka taas lisääntyivät jakautumalla? Ja missä vaiheessa ja miten nämä yksisoluiset eliöt oppivat jakautumaan siten, että uudet solut eivät irronneet toisistaan vaan kasvattivat alkuperäistä olentoa?

Charles Darwin julkaisi vuonna 1859 kirjan ’Lajien synty’, jossa hän esitti ajatuksen, että luonnonvalinta ja perintötekijöiden ohjaamaton muuntelu synnyttivät kaikki maailmassa ilmenneet elolliset organismit. Darwin tiesi, että hänen havaitsemansa poikkeamat Galápagos-saarten pikkulintujen ruumiinrakenteessa eivät riittäneet osoittamaan, että kaikilla elollisilla olennoilla oli yhteinen alkuperä. Silti hän rakensi evoluutioteoriansa tämän olettamuksen varaan.

Darwin tiesi myös, että luonnonvalinta ja perinnöllinen muuntelu eivät riittäneet selittämään, miten ensimmäinen perintötekijöillä varustettu yksisoluinen eliö syntyi. Tämän aukon, joka vaaransi monet evoluutioteoriasta johdetut modernit uskomukset, Darwinin seuraajat täyttivät oletuksella, että ensimmäinen elollinen olento syntyi elottomista alkuosista aineen itsestään järjestäytymisen kautta.

Nykyinen käsitys perintötekijöiden fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista ei kuitenkaan tue oletusta, että eloton aine voisi järjestäytyä itsestään yksisoluiseksi elolliseksi olennoksi.

Ensinnäkin tällaisen tapahtuman matemaattinen todennäköisyys on äärettömän pieni. Sattumanvaraiset muutokset, joiden pitäisi edetä toisiaan seuraten tulokseen jossa eloton aine järjestäytyy elolliseksi aineeksi, vaatisivat aikaa enemmän kuin maapallo on ollut olemassa.

Toisekseen; jos eloton aine pystyisikin jonkin kosmisen lottovoiton ansiosta järjestäytymään elolliseksi aineeksi ja pitämään yllä tämän saavuttamansa tilan, järjestäytymisen täytyisi toteutua kerrassaan täydellisesti, jotta siitä alkanut elämä olisi yhtä menestyksekäs kuin maapallolta tuntemamme elämänmuodot ovat.

Kolmanneksi yksinkertaisimmatkin elolliset organismit ovat kaikkea muuta kuin alkeellisia. Eliöiden elämä perustuu pitkäketjuiseen proteiiniin nimeltä deoksiribonukleiinihappo eli DNA. Se on hauras kemiallinen yhdiste, joka ei säily kauan pilkkoutumattomana, jos se on vapaassa tilassa. Kuitenkin jokaisen eliön DNA:ssa on juuri sen eliön perinnöllinen koodi.

Kun DNA syntyi, sen täytyi saada heti ympärilleen suojaava solukalvo. Tai sitten sen täytyi syntyä solussa, jossa oli valmiina kaikki rakenteet DNA:n ylläpitämiseksi. Tärkein näistä rakenteista oli ribonukleiinihappo eli RNA, joka mahdollisti perinnöllisen informaation virheettömän siirron.

Kaikki tuntemamme elämänmuodot ovat riippuvaisia perinnöllisestä koodista sekä järjestelmästä, joka kykenee lukemaan, kirjoittamaan ja korjaamaan tätä koodia. Sen ja monen muun ominaisuutensa vuoksi yksinkertaisimmatkin elolliset organismit ovat hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia.

Mekanismi, joka korjaa solunjakautumisen virheet, alkoi kiinnostaa tutkijoita erityisesti sen jälkeen, kun ihmisen genomi avattiin 2000-luvun alussa. Pian huomattiin nimittäin, että vaikka jokaisen ihmisen perimä poikkesi toisestaan miljoonien happo-emäsparien verran, suhteellinen poikkeama oli vain muutaman tuhannesosan suuruinen. Jos jokaisessa solussamme oleva solunjakautumisen virheenkorjausmekanismi ei toimisi niin hyvin kuin se toimii, olisimme elinkelvottomia olentoja.

Ihmisen genomin avaaminen ja geenien tarkoitusten selvittäminen oli valtava uutinen. Se sai jotkut julistamaan haltioituneina: ”Tiede on lopullisesti todistanut, ettei Jumalaa ole.” No, tiede ei todistanut sen paremmin Jumalan olemattomuutta kuin sitä, että Jumala on olemassa. Luonnontiedehän tutkii asioita, jotka liittyvät havaittavaan maailmaan. Koska Jumalasta ei voi ottaa näytteitä, hän ei ole luonnontieteen tutkimuskohde.

Toisaalta on mahdollista ajatella, että 2000-luvun luonnontieteelliset läpimurrot tukevat raamatullista luomisuskoa. Jokaisen elollisen olennon DNA:ssa oleva koodi puhuu sen puolesta, että on olemassa koodin kirjoittaja. Aivan samalla tavalla kuin olisi typerää otaksua, että tietokoneen käyttöjärjestelmän koodi on syntynyt ilman koodaajia, on älytöntä ajatella, että perinnöllinen koodi on syntynyt ilman Luojaa.

Niiden, jotka eivät usko Jumalaan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan, täytyy kuitenkin uskoa johonkin; sillä ilman uskoa ihminen on kuin rannattomalla ulapalla ajelehtiva laiva. Se jokin, johon evoluutioteorian kannattajat uskovat, on kosminen lottovoitto. Mutta se vaatiikin paljon vahvempia lihaksia kuin raamatullinen luomisusko, sillä kosmisen loton päävoitto osuu kohdalle ehkä vain kerran koko maailmankaikkeuden olemassaolon aikana.

Kaikille kosmisen loton pelaajille Jumala sanoo profeetta Jesajan kautta:

Voi ihmistä, joka riitelee Luojaansa vastaan,

voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa!

Sanooko savi muovaajalleen: ”Mitä sinä pystyt tekemään?”

Sanooko teos tekijälleen: ”Ei sinulla ole taitajan kättä.”

Voi sitä, joka sanoo isälle: ”Sinäkö muka pystyit siittämään?”

ja äidille: ”Sinäkö muka synnytit?”