13. sunnuntai helluntaista
Jaak.3:2-12


Otsavaaran_otsan_l%C3%A4nsireunaa_leiska

Apostoli Jaakob, jota olemme tottuneet pitämään Uuden Testamentin lakihurskaimpana hahmona Saulus Tarsolaisen jälkeen, sanoo kirjeessään:

"Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma."

Jaakob osoitti sanansa kristityille, jotka hän tunsi. Olisi varmaan ollut turha puhua niille, jotka eivät tunnustaneet Jaakobin uskonnollista tai edes eettistä auktoriteettia.


Toisinaan luterilaisten kristittyjen joukosta kuuluu ääniä, jotka väheksyvät Jaakobin kirjettä siksi, että se ei tunnu sopivan yhteen uskonvanhurskauden periaatteen kanssa. Onko niin, että me luterilaiset tunnustamme suuremmaksi apostoli Paavalin, joka sanoi: "Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat." (Room.3:22)  kuin apostoli Jaakobin, joka opetti:
"Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak.2:24)?

Meillä ei ole mitään syytä väheksyä apostoli Jaakobia. Hän eli niin kuin opetti. 
Juutalaisen historioitsijan, Josefuksen mukaan hän kuoli vuonna 62 sen jälkeen, kun ylipappi Ananias oli järjestänyt hänelle kivitystuomion. Sama Ananias järjesti apostoli Paavalille syytteen levottomuuden lietsomisesta, jota vastaan Paavali puolustautui maaherra Felixin edessä.

Merkille pantava kohta Paavalin puolustuspuheessa oli: "Teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." (Ap.t.24:16). Tästä näemme, ettei Paavalikaan ajatellut, että toimeton usko riittäisi kristitylle tai että kristityn ei tarvitsisi hallita sanojaan ja ajatuksiaan.



Nämä asiat ovat liikkuneet mielessäni vuodesta 2015 lähtien, kun Lähi-Idästä tulleita turvapaikanhakijoita alkoi saapua Suomeen. Kulttuurimme oli heille yhtä vieras kuin heidän kulttuurinsa olivat meille. Väärinkäsityksiltä ja yhteentörmäyksiltä ei voinut välttyä. Sen lisäksi sosiaalinen media tunnisti nopeasti jotkut turvapaikanhakijat henkilöiksi, jotka olivat syyllistyneet rikoksiin lähtömaissaan ja siirtyneet Eurooppaan välttyäkseen pahojen tekojensa seuraamuksilta.

Kansalaisista alkoi näyttää siltä, että turvallisuudestamme vastanneet viranomaiset tunnistivat nämä rikolliset paljon hitaammin kuin mihin  sosiaalinen media kykeni. Se oli omiaan vähentämään luottamusta viranomaisiin ja lisäämään epäluuloa kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Vuosina 2015-2016 maahanmuuttajien tekemät seksuaali- ja väkivaltarikokset nousivat keskustelupalstojen puhutuimmaksi aiheeksi.

Helmikuun alussa 2016 egyptiläinen lääkäri Ashraf Benyamin, joka oli asunut siihen mennessä jo 20 vuotta Suomessa, antoi Kouvolan Sanomille haastattelun, jossa hän sanoi pelkäävänsä synnyinmaansa negatiivisten ilmiöiden tuloa Suomeen. Hänellä oli selkeä käsitys siitä, miten maahanmuuttajien joukossa olleita rikollisia tuli kohdella: heidät tuli karkottaa mahdollisimman pian, koska he pilasivat niiden turvapaikanhakijoiden maineen, joilla oli rehellinen pyrkimys sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Sitten 18.8.2017 tapahtui se, mitä ei olisi saanut tapahtua. Pansion vastaanottokeskuksessa asunut turvapaikanhakija puukotti Turun keskustassa kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli vammoihinsa. Poliisit olivat paikalla nopeasti ja saivat taltutettua puukottajan yhdellä hyvin tähdätyllä pistoolin laukauksella. Mutta sosiaalinen media oli jälleen nopeampi kuin poliittiset johtajamme ja viranomaisemme jakamaan tietoa puukottajasta ja hänen rikoskumppaneistaan.

Poliitikkojemme ja viranomaistemme osa ei ole ollut helppo Turun puukkohyökkäyksen jälkeen. Myös Suomen evankelisluterilaista kirkkoa on ryöpytetty tavalla, jonka vain muutama sen noin neljästä miljoonasta jäsenestä on voinut ansaita - jos hekään ovat sitä oikeasti ansainneet. Jari Ehrnrooth sanoi kolumnissaan 4.9.2017:

"Tyrmistyneenä olen lukenut piispojen lausumia terrorismista. 
Helsingin piispa Irja Askolan mielestä terrorismissa huutaa globaali epäoikeudenmukaisuus isoin kirjaimin. Turun piispa Kaarlo Kalliala on samoilla linjoilla ja miettii, että Isisin sotureiksi hakeudutaan, koska Suomi on ohikatsomisen yhteiskunta. Heti Turun iskun jälkeen arkkipiispa Kari Mäkinen kertoi, että on vaikea eläytyä tekijän ajatusmaailmaan ja ymmärtää, mikä saa ihmisen toimimaan niin, ja samalla hän halusi muistuttaa, että myös tekijä on yksi meistä.

Luonnollisesti kaikki piispat ovat toistuvasti varoittaneet vastakkainasettelusta ja olleet sitä mieltä, että islam kuten kaikki muutkin uskonnot on rauhan asialla. Nämä kirkolliset reaktiot ja lausumat kertovat syvästä eettisestä kriisistä, johon Jeesus Nasaretilaisen saarnaama äärimmäinen ja sekava ihanteellisuus johtaa.

Valintojen hetkellä on turvattava sisäisesti velvoittavaan moraalilakiin. Vaikuttavan esimerkin tästä antoivat ne Turun torin auttajat, jotka nousivat pahaa vastaan ja riensivät uhrien avuksi. Terroristisen pahuuden äärellä on siis syytä olla tarkkana, ennen kuin ryhtyy leikkimään ylenpalttista anteeksiantajaa, sillä eettisen johdonmukaisuuden kannalta katsoen pahuuden kieltäminen ja pahojen armahtaminen ovat pahuuden jatkamista." (https://yle.fi/uutiset/3-9812070).

1.9.2017 Iltasanomat julkaisi uutisen, joka liittyi kirkkohallituksen antamaan Kirkkoturvakäytäntö seurakunnissa 2015 -ohjeistukseen ja jonka otsikko herätti huomiota raflaavuudellaan: "Seurakunnat tarjoavat suojaa maassa laittomasti oleskeleville – Ministeri ärähti: ”Kirkon noudatettava lakia.”

Otsikko perustui kirkkohallituksen ohjeistuksessa olevaan mutta asiayhteydestään irrotettuun lauseeseen: "
Joissakin tilanteissa poliisin ja seurakunnan kannat voivat poiketa toisistaan niin voimakkaasti, että seurakunnassa toimivat yksityishenkilöt päättävät piilottaa turvaa hakevan."

Yhdenkään Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnan ei ole osoitettu tarjonneen suojaa maassamme laittomasti oleskeleville henkilöille. Jotkut Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenet ovat antaneet yksityishenkilöinä suojan turvapaikkapäätöstä odottaneille turvapaikan hakijoille, mutta kirkkohallituksen ohjeistus ei ole sen paremmin kannustanut kuin hillinnyt heitä.

Syytös, jonka Iltasanomat pani Sampo Terhon suuhun, oli kategorinen, vakava ja perätön. Sen vuoksi mikä tahansa Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunta voisi tehdä Suomen perustuslakiin nojaten kunnianloukkauskanteen Iltasanomia vastaan. Tuskin kukaan kirkkoherra kuitenkaan ryhtyy sellaiseen, koska luterilaisuus on uskonto, joka ottaa todesta apostolisen neuvon: "Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella." (1.Piet.3:9).

Olen samaa mieltä Sampo Terhon kanssa siitä, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden on noudatettava Suomen lakia. Voin olla samaa mieltä myös Jari Ehrnroothin kanssa siitä, että vastassamme on pahuuden laji, jota ei voiteta leikkimällä ylenpalttisia anteeksiantajia. Mutta heidän muista käsityksistään ja pyrkimyksistään en ole kyllin vakuuttunut niitä kannattaakseni.

Kirkolliskokouksen vuonna 1948 hyväksymässä Kristinopissa, jota pänttäsin rippikoulussa, sanottiin: "Valtiolla on oikeus rangaista niitä, jotka rikkovat sen lakeja. Valtio voi myös vaatia meitä puolustamaan isänmaatamme. Kristitty pitää kuitenkin sotaa synnin seurauksena ja kirouksena sekä rukoillen odottaa aikaa, jolloin koittaa Jumalan lupaama pysyvä rauha. 'Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija. Room.13:4."

Suomessa esivallan miekan kantajia ovat poliisi, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Jos haluamme säilyttää maassamme järjestyksen ja hyvät tavat, meidän on varattava esivallalle riittävät resurssit tehtävänsä hoitamiseen. Turun puukkohyökkäyksen mahdollistanut kehitys alkoi jo vuonna 2007, kun silloinen maamme hallitus alkoi toteuttaa niin kutsuttua Valtion tuottavuusohjelmaa. Miekka jäi kyllä esivallan käteen, mutta ilman kilpeä suojaus jäi auki.


Sosiaalinen todellisuus on sellainen, että siinä jokainen äärimmäisyys aiheuttaa itselleen vastaäärimmäisyyden. Raamattua lainatakseni: "Väkijoukosta huusivat toiset sitä, toiset tätä." (Ap.t.21:34). Jos sosiaalisen median vihapuheryhmissä räyhäävät kanta- ja uussuomalaiset ovat vähänkään tosissaan ja heillä on aloitekykyä enemmän kuin ministerisalkun noutamiseen lähikaupasta, kansakuntamme on vaarallisen lähellä kuilun reunaa.

Siksi kehotan vihanlietsojia miettimään edes hetken maailmankuvaansa. Sellaiset dikotomiat kuin me-muut, hyvät-pahat, sovinistit-feministit, natsit-suvakit, alkuperäiset-ulkoperäiset ja mitkä vaan jaottelut, joita vihanlietsojien mielikuvitus kykenee tuottamaan, kuvaavat kaksiulotteista ajattelua.

Kun ihmiset, joiden maailmankuva rakentuu dikotomioista, keskustelevat, he pyrkivät sijoittamaan keskustelukumppaninsa siihen lokeroon, jota he itse edustavat, tai sitä vastapäätä olevaan lokeroon, jota he inhoavat. Luomalla ulkoryhmän, johon he voivat siirtää kaiken kielteisen, he varmistavat oman sisäryhmänsä yhtenäisyyden.

Tämän ajattelutavan ja sitä ilmaisevien puhetapojen ongelma on siinä, että todellisuus on enemmän kuin kaksiulotteinen. Sitä voi verrata maapalloon, jolla on pohjoisnapa ja etelänapa. Dikotomisesti ajatteleva ihminen näkee vain nuo navat, mistä syystä hänen pallonsa painuu litteäksi. Ja se on ikävää hänen kannaltaan, koska maapallon napa-alueet ovat ihmiselle elinkelvottomia. Kiihkoilijan pallo on litteä.

Jos ja kun joku yrittää määritellä sinut tavalla, joka ei vastaa sitä mitä olet, älä alistu siihen. Ole rohkea ja sano: "En liity sinun huutosakkiisi, enkä tuon toisenkaan. Tiedän, kuka olen, mistä tulen ja minne menen. Se riittää minulle, ja se saa riittää sinulle."