Helatorstai
Ap.t.1:1‒11


                          Utsjoen kirkon alttaritaulu
 

Nikean uskontunnustuksessa, jota kirkkomme on alkanut käyttää enenevästi jumalanpalvelusuudistuksen myötä, sanotaan Jeesuksesta, että hän astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Näissä sanoissa kiteytyy helatorstain eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivän merkitys.

Kristikunta on odottanut apostolien ajoista saakka sen lupauksen toteutumista, joka lausuttiin sanoin: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Siitä on jo pitkä aika, mistä syystä monet kristityt ovat lakanneet uskomasta, että tuo lupaus täyttyy aikanaan.

Jos kristillisen uskon pääkohtia voi verrata asuinhuoneistoon, monet ovat sammuttaneet valot siitä huoneesta, joka muistuttaa Kristuksen takaisin tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta. Onko se harvoin käytössä oleva vierashuone tai säilytyskomero, johon tungetaan vanhat ja kuluneet vaatteet? Ei sen pitäisi olla kumpikaan niistä, vaan kaikki, minkä sanomme uskontunnustuksessa, kuuluu niihin huoneisiin, jotka pidämme valaistuina ja asuttuina.

Kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ei ole yhtäkään kohtaa, jonka voimme jättää pois muuttamatta kristinuskoa jollakin vakavalla ja vahingollisella tavalla. Tämä seikka ei tietenkään huolestuta niitä, jotka haluavat poistaa kristinuskosta kaiken, mikä ei vastaa modernia maailmankäsitystä. Mutta jokaiselle, joka on saanut tulla tuntemaan Jeesuksen, on luovuttamaton totuus, että hän on myös Kristus, taivaan kuningas.

Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa Kristus puhuttelee seitsemää Vähän Aasian seurakuntaa: Efesoa, Smyrnaa, Pergamonia, Tyatiraa, Sardesta, Filadelfiaa ja Laodikeaa. Yhteinen sanoma niille kaikille on, että Kristus, kirkon Herra tulee takaisin. Erityinen sanoma Efesolle on: ”Sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja.” (Ilm.2:4–5).

Ensi rakkaudesta luopuminen on sitä, että kristittyjen yhteisö ei anna kunniaa Herralle ja palvele toisia ihmisiä. Kun tärkein asia unohtuu ‒ eli se, että jokainen uskova on ostettu kalliilla hinnalla Kristuksen, Jumalan Pojan omaksi (ks. 1.Kor.7:23) ‒ puhe rakkaudesta jatkuu niin kuin ennenkin, mutta rakkauden teot lakkaavat. Samalla käsitys rakkauden alkuperästä muuttuu ihmislähtöiseksi, kun Jumalan rakkautta ei tunneta eikä koeta.

Smyrnan seurakunnalle Kristus sanoo: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voiton seppeleeksi elämän.” (Ilm.2:10). Rauhallisessa Suomessa meidän on vaikea tajuta, millaista on olla kristitty sellaisissa maissa, joissa kristittyjä vainotaan. Sorrumme helposti ajattelemaan, että ne, jotka kärsivät kristillisen uskonsa vuoksi, ovat menetelleet sopimattomasti suhteessa ympäristöönsä. Mutta se ei ole totta. Maailma vihaa niitä, joiden elämässä on Kristuksen valo.

Pergamonin seurakuntaa Kristus moittii siitä, että se on antanut keskuudessaan tilaa eksytykselle: ”Heitä on sinunkin luonasi, noita jotka seuraavat nikolaiittojen opetusta.” (Ilm.2:15). Nikolaiitat olivat eräänlainen lahko, joka näyttäytyi ulkonaisesti samanlaisena kuin kristillisyys mutta vietti todellisuudessa nautinnonhaluista ja itsekeskeistä elämää.

Kaksinaismoraali on nykyisessä kristikunnassa niin tavallinen ilmiö, että se heittää epäilyksen varjon myös niiden päälle, jotka seuraavat Kristusta ehyin sydämin ja vilpittömin mielin. "Miksi uskoisimme Kristukseen, kun kristityt ovat oikeasti tuollaisia?" kysyvät ne, jotka eivät lue Raamattua mutta sitäkin enemmän niitä, jotka tunnustavat uskonsa Jeesukseen.

Tyatiran seurakuntaa Kristus moittii siitä, että se suvaitsee keskuudessaan epäjumalanpalvelusta: ”Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei halua luopua siveettömästä elämänmenostaan.” (Ilm.2:21). Kysymyksessä oli jonkin pakanallisen uskonnon selvännäkijä, jota osa Tyatiran kristityistä piti profeettana. Tämän selvännäkijän neuvot eksyttivät monta pois Kristuksen seuraamisen tieltä.

Nykyään on tavallista, että länsimaalaiset kristityt osallistuvat itämaisista uskonnoista peräisin oleviin rentoutumis- ja mietiskelyharjoituksiin pitäen niitä hyvinä keinoina vaalia fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Mutta sellaiset harjoitukset eivät ole hengellisesti vaarattomia. Aasiasta kotoisin olevat ihmiset, jotka ovat kääntyneet pakanuudesta kristinuskoon, varoittavat meitä länsimaalaisia kristittyjä siitä, että itämaisten mietiskelytekniikoiden tarkoitus on mielen avaaminen henkivalloille, jotka ovat todellisia ja joihin ei kannata tutustua.

Sardeen seurakunnalle Kristus sanoo: ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä on vielä jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan.” (Ilm.3:1–2). Sardeen kristittyjen usko ei sammunut siksi, että heitä vainottiin tai johdettiin harhaan. He asuivat yhdessä Vähän Aasian suurimmista ja rikkaimmista kaupungeista ja olivat enimmäkseen hyvin varakkaita. Ajallisen toimeentulon helppous ja varmuus sai heidät unohtamaan, miksi he olivat tulleet kristityiksi.

Filadelfian seurakunnalle Kristus sanoo: ”Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen, etkä ole kieltänyt nimeäni. – – –. Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman.” (Ilm.3:8,10).

Kirkon tulevaisuutta ei ratkaista suurissa väestökeskuksissa vaan jokaisessa paikassa, jossa vain kaksi tai kolmekin on koolla Jeesuksen nimessä ja rukoilee häntä Hengessä ja totuudessa (ks. Matt:18:20). Pienen seurakunnan voima on sen uskollisuudessa, sillä sitä kirkon Herra arvostaa enemmän kuin mitään muuta. Jumalan sanan suurimmat lupaukset koskevat pieniä ja uskollisia seurakuntia.

Viimeisenä Kristus sanoo Laodikean seurakunnalle: ”Sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. – – –. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Sen joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” (Ilm.3:15–16, 19–21).

Penseys on välinpitämättömyyttä hengellisistä asioista. Toisaalta se on instituutioiksi muuttuneiden vanhojen kirkkojen kangistuneisuutta. Julkisen vallan erityisessä suojeluksessa oleminen tarkoittaa kirkolle aina myös julkisen vallan sääntöjen ja ajattelutapojen omaksumista. Koska virkamieslaki ei kannusta luovaan ajatteluun ja ongelmien ratkaisuun, kynnys Jumalan antamien lahjojen käyttämiseen nousee korkeaksi. Iloisen ja rohkean kristillisyyden tilalle tulee pidättyväinen ’kun et tee mitään, et tee virhettäkään’ -asenne.

Helatorstai on siis erittäin tärkeä kirkkovuoden juhla. Se muistuttaa meitä siitä, mikä kristillinen toivomme todella on. ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm.2:7,11,17,29,6,13,22). Kun Kristus tulee takaisin, hän asettaa kaiken kohdalleen. Helatorstai on toivoa täynnä.