Pyhän Kolminaisuuden päivä
Trinity Sunday
4.Moos.6:22‒27
Numbers 6:22‒27
 


Kuluneena keväänä olemme odottaneet kauan, että ilmat lämpenisivät ja pääsisimme nauttimaan kunnon kesästä. Tuulet ovat kuitenkin käyneet jatkuvasti luoteesta, minkä vuoksi aurinkoisinakin päivinä on ollut vilpoista. Silti luotamme, että kesä lämpenee, mitä pidemmälle se etenee. Onhan kesä aina tehnyt niin.
 
Vai onko sittenkään? Vuosina 1862–1867 Suomessa oli niin sanottu pieni jääkausi, jolloin kesä ei tullutkaan odotetulla tavalla. Lumi pysyi maassa pitkään, ja vielä juhannuksenakin oli mahdollista ajaa järvien jäillä hevosreellä. Noina vuosina oli kolme kesää, joina ei saatu ollenkaan viljasatoa, marjoja, sieniä eikä muitakaan luonnon antimia.
 
Oli aivan kuin Jumala olisi vetänyt siunauksensa Pohjolassa asuvien ihmisten yltä. Koska silloin elettiin luontaistaloudesta, maahamme tuli suuri nälänhätä, ja monet ihmiset joutuivat kerjuulle. Lukuisat Pohjois-Suomen sisämaan asukkaat lähtivät Ruijaan, jossa sentään oli avoin meri ja meren viljaa.
 
Myös muinaisessa Israelissa ihmisten elämä oli monin tavoin riippuvainen Luojan suopeudesta. Autiomaan reunoilla paimentolaisina elänyt kansa tiesi, miten välttämätöntä oli karjanhoidolle, että kevätsateet tulivat ajallaan, tai kuinka erämaan keidas saattoi kuivana aikana pelastaa koko kansan nääntymiseltä.
 
Ei ollut itsestään selvää, että jokainen vuosi alkoi hyvin. Israelilaiset tiesivät, että heidän menestymisensä riippui Jumalan siunauksesta. Kun siunaus oli heidän päällään, he olivat turvassa kaikelta pahalta. Siksi he tahtoivat palvella Jumalaa. Mutta oppiakseen tämän heidän oli pitänyt kokea monenlaisia vaivoja.
 
Mooses oli mies, joka sai Jumalalta suuren tehtävän: hänen piti johdattaa israelilaiset Egyptistä siihen maahan, jonka Jumala oli luvannut heidän esi-isälleen Aabrahamille. Tehtävä ei ollut helppo, sillä israelilaiset, vaikka olivat Jumalan kansa, olivat kärkkäitä purnaamaan ja valittamaan.
 
Jotta israelilaiset oppisivat luottamaan Moosekseen, Jumala antoi heidän useasti tuntea, kuinka kurjaa oli elää kuivassa autiomaassa ilman Jumalan siunausta. Kaiken aikaa Jumala kuitenkin siunasi Moosesta ja antoi hänelle kärsivällisyyttä.
 
Kun israelilaiset olivat vaeltaneet autiomaan halki ja tulivat luvatun maan rajalle, Mooses lähetti tiedustelijoita ottamaan selvää, millaisia asukkaita maassa oli ja kuinka paljon heitä oli. Tutkittuaan Kanaanin maata neljäkymmentä päivää tiedustelijat palasivat ja kertoivat, että maa oli rikas ja viljava.
 
Mutta eräät heistä sanoivat: ”Maa, jota kävimme tutkimassa vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat. Kaikki ihmiset, jotka siellä näimme, olivat hyvin kookkaita. Näimme siellä myös jättiläisiä, jättikokoisia anakilaisia. Me tunsimme itsemme heidän edessään pieniksi kuin heinäsirkat, ja sellaisilta me varmaan näytimmekin heidän silmissään.” (4.Moos.13:32).
 
Niin he saivat puheillaan kansan pelkäämään Kaanaanin maahan asettumista. ”Kunpa olisimme saaneet kuolla Egyptissä”, itkivät israelilaiset, ”kunpa edes saisimme kuolla täällä autiomaassa! Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!” (4.Moos.14:1‒4).
 
Mutta tuosta purnauksesta Jumala suuttuikin niin, että hän sanoi: ”Yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan.” (4.Moos.14:22). Ja Jumala sulki israelilaisilta pääsyn Kanaaniin neljäksikymmeneksi vuodeksi, koska he eivät uskoneet, että Jumala nytkin auttaisi heitä.
 
Elämä voi tuntua meistäkin niin suurelta haasteelta, ettei sitä oikein uskalla ottaa kohdatakseen. Koululainen saattaa pelätä edessä olevia kokeita niin, että jää koepäivän aamuna kotiin kipeän vatsan takia. Aikuinen saattaa pelätä työpaikkansa menetystä niin paljon, ettei saa mitään aikaiseksi, vaikka hänellä edelleen on työ.
 
Luulemme usein, että Jumalan siunaus on sitä, että kaikki sujuu hyvin, ettei mikään onnettomuus kohtaa meitä ja että meillä on riittävästi kaikkea, mitä elääksemme tarvitsemme. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko siunaus myös siinä, että joudumme ponnistelemaan elämässämme. Jumalahan on antanut meille älyn ja hengen lahjat, että kehittäisimme niitä ja toteuttaisimme hänen hyvää tahtoaan niiden avulla.
 
Vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi, sillä Jumalan siunaus voi tulla ilmi myös vastakohdassaan. On turvallista tietää, että kaikki kääntyy niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen (ks. Room.8:28).
 
*
 
This spring has been long and cold in Northern Europe. Yet we trust that the summer shall be warm like always.
 
Or has the summer really been always warm here? During the years 1862 to 1867 Finland experienced a so called minor ice age. It was possible to ride with a one horse sled on ice covered lakes even after Midsummer Day. Those years were in many ways infertile. Because the people lived by agriculture a great famine resulted.
 
The people of Ancient Israel were also in many ways reliant of their environment. They knew that water holes and the coming of spring rain were crucial to their survival. In times of drought they learned through hardships to respect their God the Creator.
 
Moses was the man chosen by God to lead the children of Israel to the promised land. This was not a simple task, because the people complained and protested every now and then. But despite all hardships God blessed Moses and gave him tolerance.
 
When the children of Israel had come to the frontier of Canaan Moses sent men to gather information of the inhabitants, the cities, the plantations, the pastures and the forests of the promised land. The scouts went on to their mission and returned after forty days. They had news that the country was rich and fertile.
 
But some of them gave a bad report of the land which they had spied out, saying: ”The land through which we have gone as spies is a land that devours its inhabitants, and all the people whom we saw in it are men of great stature. There we saw the giants, and we were like grasshoppers in our own sight, an so we were in their sight.” (Num.13:32‒33).
 
This talk resulted that all the congregation lifted up their voices and cried: “If only we had died in the land of Egypt! Or if only we had died in this wilderness! Why has the Lord brought us to this land to fall by the sword, that our wives and children should become victims? ‒ ‒ ‒. Let us select a leader and return to Egypt.” (Num.14:1‒4).
 
But the Lord became angry of this rebellion and said to Moses: ”Because all these men who have seen my glory and the signs which I did in Egypt and in the wilderness, and have put me to test these ten times, and have not heeded my voice, they certainly shall not see the land of which I swore to their fathers, nor shall any of those who rejected me see it.” (Num.14:22‒23).
 
Because the children of Israel were unfaithful to the Lord, He prevented that generation from entering the promised land. After forty years had passed only Joshua and Caleb, the faithful ones were left.
 
We may think that the blessing of God is like an insurance: the Lord takes care of our happiness and compensates all our misfortunes. But this is not exactly how we should understand blessing. Life is ment to be challenging, and difficulties are meant to be surpassed. God has given us the ability to reason, which is why he refuses to pamper us.
 
It is worth while understanding this: the blessing of God can appear in things that we might think to be as contrary to blessing. “And we know that all things work together for good to those who love God, to those who are the called according to His purpose.” (Romans 8:28).