Hiljaisen viikon keskiviikko
Matt.27:1132

 

Ristintie_1_Jeesus_tuomitaan_kuolemaan_s

Ristintie-kuva Hammerfestin Pyhän Mikaelin kirkossa 

Ristintie-niminen rukouspolku on totuttu alkamaan siitä, kun epäröivä Pilatus alistuu kansan ja ylipappien ristiinnaulittakoon -huutoihin:

”Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ’Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.” Kaikki huusivat yhteen ääneen: ”Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!” Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.”

Pilatusta on helppo piikitellä. Hän tietää Jeesuksen syyttömäksi, mutta hän pelkää väkijoukkoa. Ja mitä mahtaisi keisari ajatella, jos hän tekee nyt virheratkaisun. Juutalaiset kun osaavat muutenkin aiheuttaa ongelmia. Pilatus yrittää todistaa olevansa viaton Jeesuksen kuolemaan. Hän jopa pesee kätensä sen merkiksi, mutta tämä teatraalinen ele ei tehoa kansaan. ”Ristiinnaulittakoon”, kuuluu yhä äänekkäämmin. Tilanteen hallinta karkaa käskynhaltijan käsistä.

On yhdentekevää, taipuuko Pilatus oman etunsa tähden vai siksi, että hän on surkea hallintomies. Sellaisenakin hän on Jumalan toiminnan välikappale. Jumalan tiet ovat käsittämättömät, ja Jumalan tarkoitukset toteutuvat vääjäämättömästi. Pilatus ajautuu Jeesusta kuulustellessaan epätoivoon, kun tämä ei puolustaudu. Jeesuksen kuninkuus on jotain, josta ei saa otetta – ei suostuttelemalla, ei painostamalla eikä väkivallalla.

Vaikeneeko Jumala vieläkin? Ei hän vaikene. Pikemminkin on niin, että monet ihmiset tekevät mitä tahansa, jotta Jumalan ääni ei kuuluisi ja että kuuluisi vain ihmisten ääni, joka vaatii tuomiolle syyttömiä.

Joku voi ajatella, ettei Jeesuksen kokema kohtalo olisi mahdollinen meidän aikanamme. Mutta sellainen ajatus perustuu harhakuvitelmaan ihmiskunnan edistyneisyydestä ja kehittyneisyydestä. Jeesus olisi rauhanhäiritsijä myös nykyään, ja ihmiset haluaisivat päästä hänestä eroon. Vihamieliset voimat, jotka vaikuttivat maailmassa ajanlaskumme alussa, vaikuttavat keskuudessamme myös tänään.

Matteus korostaa, että Simon Kyreneläinen pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Satunnainen ohikulkija joutui kokemaan odottamattomia ja epämieluisia asioita.

Ei tiedetä, oliko Simon pyhiinvaeltaja vai Jerusalemiin muuttanut ulkomaan juutalainen. Vuoden 1938 kirkkoraamatun käännöksen sanonta, että hän oli tulossa vainiolta, viittaa jälkimmäiseen. Koska Markus mainitsee Simonin kaksi poikaa, Aleksandroksen ja Rufuksen, on mahdollista, että Simon kääntyi myöhemmin kristityksi.

Liioin ei tiedetä, mikä teki Simon Kyreneläisestä kristityn. Vaikuttiko siihen ristin kantamisen kokemus vai Jeesuksen persoona? Todennäköisesti hän ei olisi halunnut kantaa Jeesuksen ristiä, mutta nähtyään, miten syytöntä miestä kohdeltiin, hän tunsi sääliä tätä kohtaan. Ehkä Jeesuksen ja Simonin katseet kohtasivat, ja Simon vakuuttui, että Jeesuksella oli jotain, mitä kaikilta muilta ihmisiltä puuttui.

Kun puhumme kristityistä ristinkantajina, on kysyttävä, kenen ristiä he kantavat. Usein tässä yhteydessä viitataan Jeesuksen sanaan: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt.16:24). Siinä puhutaan ihmisen oman ristin kantamisesta. Mutta on muistettava, etteivät omien ristiemme kantamiset ole verrattavissa siihen ristiin, jota Jeesus kantoi.

Heprealaiskirje avaa näkökulman kysymykseen, mitä ristin kantaminen on. Siinä sanotaan: ”Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.” (Hepr.13:13). Jos yritämme vähänkin elää niin kuin Jeesus opetti, meille hymyillään vinosti, meitä pilkataan ja monet tuttavat kääntyvät vihaajiksemme.

Jos meille ei käy niin, että menetämme ystäviämme Jeesuksen seuraamisen vuoksi, meidän on syytä kysyä itseltämme: ”Onko uskomme niin korrekti, pyöreäksi hiottu ja särmätön, ettei sitä huomaa kukaan – ei edes Jeesus?”