1. paastonajan sunnuntai

Matt.4:1−11

Gustave Doré: Jeesusta kiusataan

"Kiusauksia on kolmenlaisia. Meitä kiusaavat liha, maailma ja perkele. Sillä lihassa eläessämme me raahaamme mukanamme vanhaa ihmistä, joka on kaiken aikaa toimessa. Se yllyttää meitä kaikenlaisiin pahoihin, luontoomme iskostuneisiin himoihin, joita vielä kannustaa muiden ihmisten seurassa saatu esimerkki, kaikki se, mitä kuulemme ja näemme."

"Toiseksi tulee maailma. Se loukkaa meitä sanoin ja teoin saattaen meidät vihaan ja kärsimättömyyteen. Maailmassa ei kerta kaikkiaan ole muuta kuin vihaa, kateutta, väkivaltaa ja vääryyttä, luottamuksen pettämistä. kostoa, kirousta, moittimista, panettelua ja pöyhkeää ylpeilyä, johon liittyy ylenpalttista koreilua, kunnianhimoa sekä maineen ja vallan tavoittelua."

"Sitten tulee vielä perkelekin joka paikkaan puhaltamaan ja lietsomaan, mutta aivan erityisesti hän painaa päälle siellä, missä on kysymys omatunnosta ja hengellisistä asioista. Hän näet tahtoo, että me vähät välittäisimme Jumalan sanasta ja teoista ja halveksisimme niitä. Näin hän saisi riistetyksi meiltä uskon, toivon ja rakkauden ja saattaisi meidät harhauskoon, petolliseen häpeämättömyyteen ja paatumukseen tai sitten epätoivoon, Jumalan kieltämiseen ja pilkkaamiseen sekä lukemattomiin muihin kauhistuttaviin tekoihin."

Tämä katkelma on peräisin Isä meidän -rukouksen selityksestä, jonka Martti Luther laati vuonna 1529. Silloisessa Euroopassa roihusivat sodat ja riehuivat kulkutaudit. Paavin kirkko oli rappeutunut taloudellisesti, henkisesti ja moraalisesti. Luther joutui puolustamaan Jumalan sanaa yksin. Aikakauden sekasorto, vaikeus ja pahuus kuultavat Lutherin kirjoitusten läpi.

Helmikuun 18. päivänä 2016 tulee kuluneeksi 470 vuotta Martti Lutherin kuolemasta. Hänet esitellään historiankirjoissa miehenä, joka vapautti ihmiset keskiajan pimeydestä ja tietämättömyydestä nostamalla arvoon valistuksen, suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden. Mutta Lutherin hengellinen työ oli tätäkin merkittävämpi.

Työnsä ratkaisevassa vaiheessa Luther valitti: "Kuinka usein sydämeni onkaan vavissut ja hakannut ja syyttänyt minua: ’Oletko sinä yksin viisas? Ovatko kaikki muut erehtyneet? Ovatko monet sukupolvet eläneet vuosisatojen ajan tietämättömyydessä? Entäpä jos sinä olet se, joka erehdyt ja vedät mukanasi monia muita harhaan ja iankaikkiseen kadotukseen?"

Kun Luther joutui puolustamaan mielipiteitään Wormsin valtiopäivillä Saksan keisarin ja säätyjen edessä, hän kuunteli vain yhtä ääntä, joka sanoi: "Ei ole oikein menetellä vastoin omatuntoaan." Siksi hän ei peruuttanut mitään, mitä oli tullut kirjoittaneeksi, ja siksi hän voitti. Hän onnistui vetämään puolelleen monia, jotka ajattelivat samoin kuin hän, mutta eivät kirkon ja valtion kirouksen pelossa rohjenneet ilmaista ajatuksiaan. Lutherista tuli näiden ihmisten äänitorvi.

Lutherin peräänantamattomuus laukaisi tapahtumien vyöryn, joka omalla painollaan synnytti Eurooppaan uusia kirkkokuntia. Luther ei pyrkinyt tähän, mutta siihen kehitys johti. Hän sanoi: "Pyydän, ettei minun nimeäni mainittaisi eikä kukaan sanoisi itseään luterilaiseksi vaan kristityksi. Mitäpä Luther on! Oppi ei ole minun, ei minua ole liioin kenenkään vuoksi ristiinnaulittu. Mistä siis minulle, vaivaiselle haisevalle raadolle, sellainen kunnia, että Kristuksen lapsia nimitettäisiin minun kurjan nimeni mukaan?"

Aina kun joku ihminen kilvoittelee ollakseen Jumalalle kuuliainen, hän huomaa olevansa kiusattu. Mitä ahkerampi on kilvoitus, sitä houkuttelevammat ovat kiusaukset. Kun ihminen yrittää rimpuilla vapautuakseen oman itsensä, maailman ja sielunvihollisen orjuudesta, hän huomaa, etteivät hänen rimpuilunsa auta mitään. Päinvastoin mitä enemmän hän taistelee, sitä enemmän hän takertuu.

Mikä avuksi? Jos Martti Luther ei olisi ratkaisevassa koetuksessaan turvautunut Kristuksen sanaan: ”Kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua”, hän ei olisi kestänyt (Matt.10:19).

Tai jos hän myöhemmin olisi ottanut saavutuksistaan kiitoksen itselleen muistamatta, mitä Kristuksesta sanotaan Raamatussa: "Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla." hänen elämäntyönsä ei olisi säilynyt jälkipolville (Ap.t.4:12).

Päivän evankeliumi kertoo, että paholainen kiusasi Jeesusta nälällä, huomiontarpeella ja vallanhalulla. Mutta Jeesus karkotti kiusaajan Jumalan sanalla. Kiusaaja kuitenkin palasi houkuttelemaan Jeesusta luopumaan tehtävästään. Golgatalla kaikui kiusaajan ääni: "Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" (Matt. 27:40).

Jeesus on ainoa ihminen, joka on käynyt läpi kiusaukset ja kärsimykset syntiin lankeamatta. "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman." (Fil.2:6−9).

Pahan valta mureni, kun Jumalan Poika ei ihmisen osaan tulleena ja kärsimään alistettuna antautunut ihmisten tavoin. Sen vuoksi hän kykenee auttamaan meitä, jotka kilvoittelemme, kaadumme ja kadumme lankeamisiamme.

Martti Luther sanoi oman kokemuksensa opettamana: "Katumus ilman uskoa, on epätoivoa." Katumus on kyllä ensimmäinen askel uskon tiellä. Mutta jos ajattelemme olevamme pelastettuja siksi, että kadumme syntejämme, erehdymme vakavasti. Se on samaa kuin omavanhurskaus, sillä pelastus ei ole lähtöisin meistä, vaan sen tuo meille Jeesus Kristus.

Mitä me voimme siis tehdä? Vai voimmeko tehdä mitään? Olimmepa kiusausten alaisina tai katumuksen tunteen vaivaamina, meidän tulee turvautua Herraan Jeesukseen Kristukseen. Armon järjestys ei ole muuttunut apostolien ajoista tähän päivään, vaan se on edelleen sama: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut." (Ap.t.16:31).

Tästä meidänkin on syytä pitää kiinni, kun valmistaudumme kirkkona luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan.