Palmusunnuntai
Joh.12:12-24

 

Jeesus_ratsastaa_Jerusalemiin_small-norm
Valistuksen koulukuvat: Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

Kulkiessaan kohti ristiä Jeesus oli tehnyt monta tekoa, jossa oli näkynyt hänen jumalallinen kirkkautensa. Jeesuksen kadehtijat ja vihaajat olivat kulkeneet kaiken aikaa hänen kintereillään löytääkseen hänestä jotain, mistä voisivat syyttää häntä.

Fariseukset sanoivat: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” Se mitä, Jeesus sanoi oppilailleen, oli kuin vastaus fariseusten nurinaan:

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh.12:23‒24).

Väkijoukot huusivat Jerusalemiin ratsastavalle Jeesukselle riemuhuutoja, mutta ilmassa väreili pahuus, jonka vain Jeesus tunsi. Hän tiesi, mitä oli tulossa. Muut seurasivat häntä kaupunkiin ajatellen, että nyt kuningas oli tullut ottamaan vallan.

Jeesus tulikin ottamaan vallan, mutta ei ihmisiltä vaan sielunviholliselta, joka oli saanut kauan ohjata ihmisiä turmioon.

Jos Jeesuksen vihamiehet olisivat ymmärtäneet tämän, he eivät olisi suunnilleet hänen murhaamistaan; sillä niin kuin yhden ainoan ihmisen ‒ Aadamin ‒ rikkomus tuotti kaikille kuoleman, vielä paljon runsaammin Jumalan armo ja hänen lahjansa tulivat yhden ainoan ihmisen ‒ Jeesuksen Kristuksen ‒ uskollisuuden ansiosta kaikkien osaksi (vrt. Room.5:15).

Jeesus antoi itsensä vapaaehtoisesti vihamiestensä käsiin. Saartorengas sulkeutui hänen ympärillään, ja pahuudelle näytti koittaneen voitonhetki. Mutta Jumalan suunnitelmaan kuului kolmannen päivän aamu, joka muutti kaiken.

Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.

Siitä huolimatta, että koko maailma kärsii tavalla tai toisella, maailma ei kykene kulkemaan Jeesuksen perässä hänen kärsimystietään. Eivät edes ne, jotka uskovat Jeesukseen ja rakastavat häntä, pysty siihen. Jeesus on Jumalan nisunjyvä, joka luopuu itsestään ja antautuu pois heitettäväksi, jotta kuolema menettäisi valtansa ihmisissä ja koko luomakunnassa.

Tätä ei kukaan voinut ymmärtää sillä hetkellä, jona Jeesus antoi itsensä alttiiksi. Eikä sitä nytkään voisi ymmärtää, ellei Jumala olisi todella herättänyt Jeesusta kuolleista. Jalon ihmisen kuolema voi saada aikaan, että jälkipolvet kunnioittavat häntä. Mutta se ei aiheuta muutosta siihen, miten jälkipolvet suhtautuvat kuolemaan.

Jeesus tuotti Jumalan nisunjyvänä runsaan sadon eli seuraajien joukon, joka alkoi elää uutta elämää hänen kauttaan. Tämä seuraajien joukko on hänen kirkkonsa. Kasteen ja uskon kautta mekin olemme osa Kristuksen kirkkoa.