3. sunnuntai helluntaista, Luuk.9:57-62, 3. vsk.

1245521397_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luukkaan evankeliumin yhdeksännen luvun loppupuolella kerrotaan, että toimittuaan aikansa Galileassa Jeesus käänsi tarkoituksellisesti kulkunsa kohti Jerusalemia. Hänen oli julistettava Jumalan valtakunnan sanoma juutalaisten johtomiehille sekä kirjanoppineille siitä huolimatta, että nämä tulisivat vastustamaan häntä.

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesuksen oli kuljettava samarialaisten alueen kautta. Kun eräs kylä ei ottanut häntä vastaan, Jaakob ja Johannes kääntyivät opettajansa puoleen ja sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät niin kuin Eliakin teki?” (Luuk.9:54).

Jaakob ja Johannes olivat innokkaat kuin kisällit kokeilemaan voimia, joiden käyttöön Jeesus heitä opetti. Erityisesti heitä viehätti profeetallinen kiivaus, joka näytti olevan tehokas ja nopea tapa käännyttää vastahakoiset mielet. Mutta Jeesus nuhteli heitä sanoen:

   Te ette tiedä, minkä hengen omat olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan. (Luuk.9:55−56).

Sen jälkeen Jeesus jatkoi oppilaineen matkaa toiseen kylään. Heidän lähdettyään eräs mies kiiruhti Jeesuksen perään ja sanoi hänelle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus ei suhtautunut ehdotukseen kielteisesti, mutta hän kertoi tarjoutujalle, millaiseen osaan tämän piti suostua:

   Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.

Seuraajaksi tarjoutunut mies tajusi, että hänen kotikylänsä oli, omituisista ja töksäyttelevistä ihmisistään huolimatta, hänelle parempi vaihtoehto kuin kodittomuus. Niinpä hän vetäytyi takavasemmalle. Matkan varrella Jeesus kohtasi myös miehen, jolla oli viisautta, malttia ja sujuva puhe. Antoisan keskustelun jälkeen hän sanoi tälle:

   Seuraa minua!

Sujuvapuheinen mies vastasi: ”Anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Jos miehen isä oli kuollut sinä päivänä, mies itse olisi ollut järjestelemässä hautausta. Tällainen vastaus tarkoitti käytännössä samaa kuin: ”Sitten kun isäni on kuollut, seuraan sinua.” Jeesuksen ohjelma ei kuitenkaan sopinut jahkailijoille. Sen vuoksi hän sanoi miehelle:

   Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.

Sujuvapuheinen mies poistui surullisena takavasemmalle. Jeesus jatkoi oppilaineen matkaansa. Hän kohtasi vielä kolmannen miehen, joka lähestyi häntä varovaisesti ja sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.”

Tämä ehdotus kuulosti asialliselta ja hurskaalta. Olihan profeetta Eliakin sallinut Elisalle, jonka hän kutsui oppilaakseen, että tämä hyvästeli ensin vanhempansa (ks. 1.Kun.19:19−21). Mutta Jeesus sanoi tälle tarjokkaalle:

   Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.

Hurskas mies hämmästyi Jeesuksen vastausta niin, ettei hän osannut tehdä muuta kuin poistua takavasemmalle. Oliko Jeesuksella huono päivä, kun hän ensin nuhteli oppilaitaan liiasta innosta ja sitten poistatti taakse mahdollisia kannattajiaan? Ainakin jokainen etujaan valvova poliitikko olisi toiminut toisin kuin hän.

Mutta Jeesus ei ollut liikekannalla poliittisen asian puolesta. Hän oli omistautunut Jumalan valtakunnalle, josta ihmiset käsittivät vähän tai ei mitään. Jeesuksen oppilaatkin luulivat Jumalan valtakunnasta, että se ilmaantuisi maan päälle. Ja tämä heidän kuvitelmansa romahti, kun Jeesus joutui ristiinnaulittavaksi. Vasta Jeesuksen ylösnousemus avasi oppilaille täysin uuden näkökulman Jumalan pelastustekojen ymmärtämiseen.

Jeesuksen epäsovinnainen toiminta mahdollisten seuraajiensa suhteen oli siis merkki jostain muusta kuin huonosti sujuneesta työpäivästä. Monet kuulivat hänen kutsunsa, mutta harvat valikoituivat hänen uskollisiksi seuraajikseen. Ne, jotka hän valitsi, ne hän myös lähetti kokoamaan jäseniä Jumalan uuteen perheväkeen (ks. Luuk.10:1−16).

*

Kristinuskon läpimurto koettiin antiikin maailmassa vapautumisena demonien pelosta, joka filosofien järkiperäisistä opetuksista huolimatta hallitsi ihmisten enemmistöä. Tämän läpimurron painavuus kävi esiin Paavalin sanoista:

”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen me olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.” (1.Kor.8:4−6).

Nykyään näyttää siltä, että vanha kristikunta on väsynyt kodittomuuteensa tässä maailmassa ja haluaa palata takaisin pakanuuteen. Monet olettavat, että tieteessä ja teknologiassa ilmenevä luonnollinen järki vastaa paremmin ihmisen alkuperän, nykyisyyden ja tulevaisuuden kysymyksiin kuin kristillinen usko ja siitä johdettu eettinen ajattelu.

Vanhan kristikunnan väsähtäneisyys, on valpastuttanut monenlaiset uskontojen kuin myös uskonnottomuuden kauppiaat kilpailuun sieluista. Ketut ovat kömpineet nälkäisinä luolistaan, ja korpit ovat kokoontuneet haaskalle. Mutta kristillisistä arvoista luopuminen ei tuota vapautta, eikä Kristuksen torjuminen synnytä uutta viisautta.

Sen, joka tuntee houkutusta jättää kristillinen arvomaailma ja vaihtaa se niin kutsuttuun uskonnottomuuteen, kannattaa ottaa huomioon, etteivät tiede ja teknologia anna vastauksia kysymyksiin oikeasta ja väärästä. Kovat arvot ja johdonmukainen epäily eivät auta elämää suurempien kysymysten edessä. Vain se, että vastaamme joka päivä myönteisesti Jumalan valtakunnan kutsuun, voi viedä meitä ja kulttuuriamme eteenpäin.