3. sunnuntai helluntaista
Luuk.14:16‒24

kulleroita_ja_lammaslaidun_Aatsingissa_l
 

Talon emäntä oli laittanut pöytään ruokaa ja huusi väelle kutsun tulla syömään. Rengit ja piiat keskeyttivät työnsä heti, mutta isäntä ja pojat jatkoivat työtään vielä sellaiseen kohtaan, josta sitä oli helppo jatkaa ruokailun jälkeen. Kun isäntäväki ei tullut ruokapöytään muiden mukana, emäntä meni pirtin ovelle ja karjaisi: ”Syömään, taikka käskyt harvenevat.”

Päivän evankeliumissa on samankaltainen asetelma kuin tuossa ruualle tulokehotuksessa. Jeesus kertoo vertauksen miehestä, joka järjestää pidot ja kutsuu niihin paljon vieraita. Tavan mukaan kutsuja on ilmoittanut kutsutuille jo etukäteen, että juhla on tulossa, jotta nämä tietäisivät varautua siihen. Kun juhlan aika sitten koittaa, kutsuja lähettää sanansaattajansa ilmoittamaan kutsun saaneille, että pidot ovat valmiit.

Kutsutut eivät kuitenkaan halua saapua suurin kustannuksin valmistettuun juhlaan. He ilmaisevat kieltäytymisensä kohteliain verukkein. Kenen täytyy katsastaa tiluksensa, kenen uudet juhtansa. Kuka on juuri mennyt naimisiin eikä sen tähden malta lähteä matkaan. Kun pitojen isäntä kuulee nämä selitykset, hän tajuaa, ettei hänen vieraanvaraisuuttaan arvosteta. Suuttuneena hän lähettää palvelijansa kutsumaan, keitä vain tapaavat turuilla ja toreilla. Ja nämä saapuvat juhlaan, koska heillä ei ole mitään menetettävää.

Tämän vertauksen alkuperäinen yhteys oli, että Jeesus kertoi sen eräässä pitotalossa sinne kutsutuille fariseuksille. Se oli vastaus arvosteluun, jota fariseukset olivat esittäneet Jeesusta kohtaan siitä, että tämä oli parantanut sairaan miehen sapattina. Kutsu Jumalan valtakuntaan oli alkanut, mutta fariseukset eivät huomanneet sitä, koska he pitivät itseään parempina kuin oikeasti olivatkaan. Mutta sairaat, köyhät ja syntiset ihmiset käsittivät kutsun ja ottivat sen vastaan riemumielin.

Fariseukset olivat uskonnollisia, lakihurskautta arvostavia juutalaisia. Monet heistä olivat kuitenkin lähinnä tapauskonnollisia: isien perinnäissääntöjen ulkonainen noudattaminen avasi heille pääsyn seurapiireihin ja sitä kautta tien sosiaaliseen nousuun. Yksityiselämässään he eivät olleet läheskään niin kunniallisia kuin, millaisina halusivat näyttäytyä julkisesti.

Miten tämä Jeesuksen vertaus koskee meitä? Tapauskonnollisuus ei ole vieras ilmiö myöskään kristittyjen keskuudessa. Osaamme toki välttää hurskastelua, sillä fariseusten merkit olemme oppineet tuntemaan. Mutta emme välttämättä huomaa tapakristillisyyden ja sydämen kristillisyyden välistä eroa.

Kristillisen uskon kuuluu asua ihmissydämessä. Apostoli Paavali sanoo: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden ja suun tunnustus pelastuksen.” (Room.10:9−10).

Sydämen usko on enemmän kuin hyvät tavat, joita noudatamme. Se on myös enemmän kuin sanat, jotka ulkoa opetteleminamme toistamme. Se, joka sydämessään uskoo Jeesukseen, sitoutuu häneen koko elämällään eikä vain sanomillaan sanoilla ja noudattamillaan tavoilla.

Paavali sanoo myös: ”Kukaan ei voi sanoa: ’Jeesus on Herra’ muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.” (1.Kor.12:3). Pyhä Henki on Totuuden Henki. Hän synnyttää uskon Jeesukseen. Kun meillä on Pyhän Hengen aikaan saama usko sydämessämme, myös suumme avautuu tunnustamaan, että Jeesus on elämämme Herra.

Jeesus sanoo: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt.10:32−33).

Koska meidät on kastettu, meille on ainakin kerran elämässämme esitetty kutsu tulla osallisiksi Jumalan valtakunnasta. Se lausuttiin seuraavin sanoin:

"Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen. Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle."


Emme vielä näe edessämme taivasten valtakuntaa, mutta olemme saaneet kasteessa kutsun sen omistamiseen. Se on ensimmäinen kutsu.

Konfirmaatiossa puolestaan sanotaan: "Teidät on kastettu tähän uskoon ja olette saaneet sen mukaista opetusta. Jumala antakoon teille armon, että voisitte osoittaa tämän uskon elämässänne." Tämä on toinen kutsu.

Meidän on aina syytä muista, mitä Jeesus on sanonut kasteen ja uskoon yhteisvaikutuksesta: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” (Mark.16:15−16). Eli se, joka uskoo evankeliumin ja joka on kastettu, on myös pelastuva. Järjestyksellä ei ole merkitystä, kunhan molemmat välttämättömyydet, usko ja kaste tai kaste ja usko, toteutuvat.

Uskon osoittamista on se, että säilytämme yhteyden seurakuntaamme, kuuntelemme Jumalan sanaa, otamme vastaan ehtoollisen ja palvelemme lähimmäisiämme Jumalan rakkauden ohjaamina.

Kutsu ehtoollispöytään esitetään usein Jeesuksen sanoin: ”Tulkaa, sillä kaikki on valmiina.” Se tarkoittaa, että Jumalan kansan juhla koetaan todeksi Herran pöydässä ikään kuin taivaan maistiaisina sekä kerran ikuisuudessa täydellisenä ja puhtaana ilona. Tarvitsemme ehtoollista syntiemme anteeksi saamiseksi mutta myös taivasmatkamme evääksi, se on: vahvistamaan uutta ihmisyyttä, johon Jumala Hengellään on synnyttänyt meidät.

Näin meidät on kutsuttu ja kutsutaan kahdesti niihin pitoihin, joista päivän evankeliumi kertoo. Viimeistään toisen kutsun kohdalla kannattaa höristää korviaan, sillä sen jälkeen kutsut harvenevat.