Pitkäperjantai, Luuk.23:44–49

1270200770_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Evankelistat asettivat Jeesuksen ristintien varrelle ihmisiä erilaisiin rooleihin siten, että heidän sanansa, tekonsa ja päätöksensä kuvasivat realistisesti maailmaa ja jokaista ihmistä. Virsirunoilija Haqvin Spegel havaitsi nämä roolit ja kiteytti ne sanoen:

Juudaan suu ja viekas kieli,/ kieltämiset Pietarin,/ julma päätös Kaifaankin,/ Pilatuksen pelkomieli,/ Herodeksen kopeus/ maailman on kuvaus. (Virsi 56:6).

Maailman eli ihmiskunnan heikkouksia ovat kavaluus, pelkuruus, kateus, johdateltavuus ja ylpeys. Niiden ja monien muiden vikojemme tähden Jeesus otti kantaakseen ristin ja kärsiäkseen kuoleman.

Jeesuksen seurana olivat Getsemanessa, Kivipihassa, Ristintiellä ja Golgatalla sotilaat, joiden ominaisuus oli raakuus. Pentti Lempiäinen sanoo heistä Ristintie ja ristinsanat -kirjassaan:

Sotilailla oli omat tehtävänsä miltei kaikissa kärsimyshistorian vaiheissa Jeesuksen vangitsemisesta aina hänen kuolemaansa asti ja vielä sen jälkeenkin. Emme tiedä, mitä he tehtäviään suorittaessaan tunsivat ja ajattelivat.

Nauttivatko he kovastikin pukiessaan pilkaten Jeesuksen punaiseen viittaan, pistäessään orjantappurakruunun hänen päähänsä, ruokokepin valtikaksi hänen käteensä ja ilveillessään hänen kustannuksellaan? Olivatko he täysin tunteettomia ruoskiessaan avutonta vankia remmeillään, joiden päässä oli lyijykuulia?

Mutta kun maa järisee Vapahtajan kuollessa, sotilaat paljastuvat yhtä pelokkaiksi kuin muutkin. He pelästyvät suunniltaan ja ovat valmiit tunnustamaan: ”Tämä oli todella Jumalan Poika!” Nimenomaan sadanpäällikkö lausui tämän tunnustuksen. Luukkaan mukaan hän koki lisäksi tapahtuman todisteena siitä, että tämä mies oli todella viaton.

Sotilaiden tehtäviin kuului myös ristiinnaulittujen ottaminen alas ristiltä ja myöhemmin Jeesuksen haudan vartioiminen. Mutta moniko heistä mahtoi sittemmin muistaa kaiken tämän? Kenties he kokivat suorittamansa tehtävät rutiininomaisina. Jeesus ei ollut ainoa, jonka ristiinnaulitsemisen he joutuivat hoitamaan, eikä edes ainoa syyttömänä surmattu.

Raakuus on tunnottomuutta toisten kovaa osaa, kärsimystä ja kuolemaa kohtaan.

Raakuuksiin tottuneet sotilaat eivät tehneet eroa syyttömän ja syyllisen välillä. Kuitenkin Jeesuksen ristinkuolema kosketti myös heitä.

Kun itse Elämän Herra otti tehtäväkseen kuolla ihmisten kaikkien syntien vuoksi, karski sadanpäällikkökin oli vailla suojakeinoja. Tilanne ei ollut enää hänen hallinnassaan. Tiukkojen komentosanojen sijasta hänen oli pakko sopertaa: ”Tämä oli Jumalan Poika.”

Siellä, missä ei tunneta Jeesusta Kristusta ja hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa voimaa, usein ihannoidaan fyysistä voimaa, joukkovoimaa tai koneiden ja aseiden voimaa. Hallitsijat, jotka eivät kunnioita Jumalaa, koettavat taivuttaa toiset ihmiset ja koko luomakunnan alamaisikseen väkivallalla. Niin tapahtui jo alussa, kun Kain tappoi Aabelin (ks. 1.Moos.4:1‒16), ja niin tapahtuu edelleen.

Kuitenkin ainoa valta, joka pysyy, on Kristuksen uhrivalta. Hän on virheetön Jumalan Karitsa, joka kääntää syyllisten sydämet taivaallisen Isän puoleen, avaa nyrkkiin puristuneet kädet ja vapauttaa ne, jotka ovat sielunvihollisen kahleissa.

Jos olemme uskollisia Kristukselle, saamme kuulua niihin, joiden kautta hänen nimensä tulee tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Jeesus sanoo: ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” (Luuk.12:24).

Virsirunoilija pukee tämän maailman ja Kristuksen valtakunnan välisen jännitteen sanoiksi:

Tänään tässä maailmassa/ kuohuvassa/ ahdistuksen viima käy./ Epätoivon lippu liehuu,/ viha kiehuu,/ eikä rauhan päivää näy.

Suojapaikka saarretulle,/ tuomitulle,/ Jeesus minullekin suo./ Ristin juureen Golgatalle/ armon alle/ uudistumaan minut tuo.

Sinne saavun synnin tieltä,/ salli siltä/ palvelemaan lähteä/ saaden, suoden rakkautta,/ laupeutta/ toisten kanssa yhdessä.

(Virsi 441:1,6,7).