Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Matt.16:1-4, Ps.121

”Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä”, luvataan psalmissa 121. Mitä se tarkoittaa? Auringon vahingoittavan vaikutuksen tunnemme kirkkaana kevättalven päivänä, kun paljaat ihokohtamme päivettyvät punaisiksi ja silmämme häikäistyvät kuin sokeiksi. Kuunvalo puolestaan on meille kuin ystävä. Pimeinä syys- ja talviöinä se auttaa meitä näkemään eteenpäin, jos liikumme maastossa tai maantiellä.

Psalmirunoilija on kohdannut vastuksia ja vaaroja sekä päivällä että yöllä, mutta hän on saanut olla turvassa. Siksi auringosta ja kuusta on tullut hänelle Jumalan johdatuksen vertauskuvia. Psalmi 121 päättyy sanoihin: ”Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.”

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan fariseuksista ja saddukeuksista, jotka tulivat Jeesuksen luo pyytämään häneltä merkkiä taivaasta. Jeesus olisi voinut vastata heille:

– Katsokaa aurinkoa ja kuuta. Niin kuin ne olivat Daavidille merkkejä Jumalan varjeluksesta, olkoot ne sitä teillekin.

Mutta nämä kysyjät eivät olleet sellaisia, jotka kaipasivat muutamaa rohkaisevaa sanaa tai elettä. He eivät myöskään olleet uteliaita ihmettelijöitä, joita kerääntyi sinne, missä Jeesus kulloinkin oleili ja opetti. He olivat koettelijoita, joiden ainoa tavoite oli saada Jeesus ansaan sanoistaan tai teoistaan.

Jeesus tunsi vastustajiensa aikeet. Siksi hän osoitti heille, että yhtäältä heidän arvostelukykynsä oli kohdallaan järjen ja kokemuksen asioissa, mutta toisaalta he olivat umpisokeita hengellisissä asioissa.

Vähän ennen kuin fariseukset ja saddukeukset tulivat koettelemaan Jeesusta, Jeesus oli ruokkinut monta tuhatta ihmistä vasullisella leipiä ja kaloja. Mutta koettelijat halusivat Jeesuksen todistavan mahtinsa pysäyttämällä auringon ja kuun taivaalle (ks. Joos.10:12–13), käskemällä tulen iskeä taivaalta (ks. 1.Kun.18:36–38) tai tekemällä jonkin näihin verrattavan voimateon.

Olisivatko fariseukset ja saddukeukset tulleet niin sanotusti uskoon, jos Jeesus olisi täyttänyt heidän toiveensa? Meidän on vaikea arvioida sitä ajastamme ja tilanteestamme käsin. Matteuksen evankeliumi antaa kuitenkin ymmärtää, ettei minkäänlainen merkki taivaasta olisi lientänyt epäluottamusta, jota fariseukset ja saddukeukset tunsivat Jeesusta kohtaan.

Jeesus vastasi heille sanoen: ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.”

Näillä sanoilla Jeesus viittasi raamatunkohtaan, jossa profeetta Joona rukoili: ”Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.” (Joona 2:7). Fariseukset ja saddukeukset jäivät pohtimaan hämmentyneinä, mitä Jeesus tarkoitti Joonan merkillä.

Ilmeisesti he pääsivät asiasta jyvälle tutkittuaan pyhiä kirjoituksia. Matteus kertoo, että kun fariseukset ja ylipapit olivat raivanneet Jeesuksen tieltään, he sanoivat Pontius Pilatukselle:

”Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista’. Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.” (Matt.27:63–64).

Toisaalta nimeen Joona liittyi sanaleikki, jonka kautta juutalaisten oli mahdollista ymmärtää, että Jumala todella antoi heille taivaallisen vakuutuksen Jeesuksesta.

Nimittäin hepreankielen sana ’jōnā’ tarkoittaa kyyhkystä. Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, hän meni Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Ja kun Johannes oli kastanut Jeesuksen, taivaat avautuivat ja Jumalan Henki laskeutui kyyhkysen tavoin ja asettui hänen päälleen. ”Ja taivaasta kuului ääni: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt.3:17).

Usko ei synny eikä kestä siten, että ensin me ihmiset vaadimme Jumalaa toimimaan jollakin tavalla, ja sen jälkeen Jumala toteuttaa tahtomme. Usein ne, jotka eivät halua uskoa, esittävät uskoville vaatimuksen, että Jumalan pitäisi todistaa itsensä kiistattomasti. Sitä, mitä epäilijät eivät halua nähdä, he eivät näe, vaikka se olisi heidän silmiensä edessä.

Mutta usein myös me, jotka uskomme, yritämme taivutella Jumalan toiminaan niin kuin me tahdomme. Menestyksen teologiaksi kutsuttu ajattelutapa vetoaa lupaukseen, jonka Jeesus antoi oppilailleen: ”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.” (Joh.16:23).

Kun tulkitsemme tämän lupauksen kirjaimellisesti, käymme pyytämään Jumalalta Jeesuksen nimessä asioita, jotka jokainen Raamatun hyvin lukenut kristitty tietää olevan työn, vaivan ja kilvoituksen takana. Jumala kyllä auttaa meitä saavuttamaan päämääriä, mutta hän asettaa meille aina kolme kysymystä:

a) Mihin tarvitset asiaa, jota tavoittelet?
b) Mistä olet valmis luopumaan saadaksesi asian, jota tavoittelet?
c) Mitä aiot tehdä menestyksesi tuloksilla?

Raamatun äärellä rukoillen ja kilvoitellen viettämämme aika auttaa meitä ymmärtämään, että vaikka Jumala on rakastava Isä, hän ei suostu siihen, että häntä käytetään hyväksi. Aito usko ei ole yritystä taivuttaa Jumala siunaamaan ihmisten pyrkimykset, vaan aidosti uskova ihminen haluaa taivuttaa sydämensä noudattamaan Jumalan tahtoa. Ja Jumala on ilmaissut tahtonsa sanassaan ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” sanoo Jeesus (Matt.6:33).