Juhannuspäivä, Luuk.1:35‒36

1277116379_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juhannuksena teemme tuoreen vastan ja läiskytämme sitä saunan lämmössä koivun tuoksusta nauttien. Hyppäämme laiturin nokasta järveen polskimaan, kiipeämme tunturiin ihailemaan yöttömän yön aurinkoa, kuljemme kankailla korvasieniä etsien. Jouluna otamme pakastimesta säilötyt korvasienet ja koivuvastan, menemme saunaan ja saatamme illan hämärässä pulahtaa avannossa. Tavat, joilla vietämme juhannusta ja joulua, muistuttavat toisiaan.

Miksi juhannus ja joulu ovat juuri niissä kohdissa vuotta, joissa niitä vietetään? Muinoin Rooman valtakunnassa oli vuoden pimeimpänä aikana riehakas, jopa rietas saturnalia-juhla. Kristityksi kääntynyt keisari Constantinus Suuri halusi antaa vuoden pimeimmän ajan juhlalle uuden merkityksen. Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12) vaativat tietämättömyyden, taikauskon ja karkeiden tapojen pois perkaamista.

Constantinus antoi määräyksen, että koko valtakunnassa tuli viettää saturnalian sijasta Kristuksen, maailman valon, syntymäjuhlaa. Näin joulu sai paikkansa. Juhannuksen paikka johtuu puolestaan siitä, että Luukkaan evankeliumi kertoo Johannes Kastajan syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta.

Kun kristinusko levittäytyi kaikkiin Rooman valtakunnan osiin, myös kesäpäivänseisauksena vietettyjen pakanallisten juhlien tilalle tuli kristillinen juhla. Johannes Kastajan muistopäivä sopi tähän kohtaan erinomaisesti, sillä Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä, joka opetuksillaan valmisti ihmisiä ottamaan vastaan maailman Vapahtajan.

Suomalaiseen juhannuksen ja joulun viettoon kuuluu tapoja, jotka periytyvät kristillisen ajan alusta mutta myös pakanuuden ajalta. Hyvät tavat, esimerkiksi juhla-aikojen pyhittäminen Jumalan sanan ja perheyhteyden vaalimista varten, kantavat eteenpäin tietoa siitä, minkä varassa oikeastaan elämme.

Luonnon antimista ja kesän lämmöstä nauttiminen kuuluivat jo muinaissuomalaiseen vuoden valoisimman ajan juhlaan. Tämä puoli näyttää olevan edelleenkin tärkeä juhannuksen vietossamme ‒ eikä siinä ole mitään pahaa, jos ymmärrämme säilyttää etäisyyden pakanalliseen hillittömyyteen.

Kun läiskytämme juhannussaunassa tuoretta vastaa tai hyppäämme laiturin nokasta järveen polskimaan tai kiipeämme tunturiin ihailemaan yöttömän yön aurinkoa tai kuljemme kankailla korvasieniä etsien, meidän on hyvä pitää mielessämme, että valo, lämpö ja luonnon antimet muistuttavat iankaikkisesta elämästä, joka meillä on Kristuksessa.

Ja kun läiskytämme joulusaunassa pakastimesta otettua vastaa tai pulahdamme avannossa tai pyöriskelemme hangessa tai sytytämme haudoille kynttilöitä tai valamme kinkun päälle korvasienikastiketta, niin talven pimeys, kylmyys ja vähäiset antimet muistuttavat, että meillä on kuitenkin Kristuksen tähden toivo elämästä, joka ei koskaan katoa.

1277116852_img-d41d8cd98f00b204e9800998e