2. sunnuntai loppiaisesta
Joh.4:5–26

 

Jeesus_ja_samarialainen_vaimo_leiska-nor
Valistuksen koulukuvat: Jeesus ja sykarilainen nainen

 

Eräänä myöhäissyksyn päivänä olin virkakäynnillä muistisairaiden hoivaosastolla. Toimitin pienen ehtoollisjumalanpalveluksen muutamalle vanhukselle. Kun aloin laulaa alkuvirttä, alkoi eräästä potilashuoneesta kuulua kovaäänistä mekastusta. Joku halusi tulla huoneesta ulos, mutta ei päässyt.

Pyysin hoitajaa, että hän menisi katsomaan, mikä huoneen asukkaalla oli hätänä. Hoitaja teki niin kuin pyysin ja toi olohuoneeseen iäkkään naisen, jonka tunsin ennestään ja josta tiesin, ettei hän kyennyt enää puhumaan selkein sanoin. Hän sairasti Alzheimerin tautia.

Mutta tämä vanhus oli pukeutunut parhaimpiin vaatteisiinsa. Kohdatessamme hän tervehti minua kädestä ja halusi istua viereeni. Annoin hänelle tuolini ja toimitin jumalanpalveluksen pöydän ääressä seisten. Rukoukset ja raamatuntekstit vanhus kuunteli ollen aivan hiljaa. Kun tuli ehtoollisen jakamisen aika, hän nyökkäsi merkiksi, että hän tahtoi sen saada.

Annoin vanhukselle ehtoollisen, minkä tehtyäni yllätyin melkoisesti. Puhekykynsä menettänyt vanhus sanoi selvästi yhden sanan: ”Kiitos”. Tämä kerta oli viimeinen, kun tuo vanhus pääsi jaloilleen. Sen jälkeen hänen kuntonsa heikkeni nopeasti, ja hän vietti elämänsä viimeiset kuukaudet vuoteessa. Hän ei myöskään puhunut enää mitään sen jälkeen.

Kun tämä vaikeasti sairas ihminen kuoli, muistin, kuinka valtava voimien ponnistus tuo viimeinen ehtoollinen oli ollut hänelle. Hän pani peliin kaikkensa voidakseen lähteä tästä maailmasta Kristuksen lunastamana ja syntinsä anteeksi saaneena. Sillä tavalla hän saarnasi paremmin minulle kuin minä taisin kaunopuheisuudellani saarnata hänelle ja muille.

Tämän päivän evankeliumissa kerrottiin, että Jeesus kohtasi Sykar-nimisen kylän kaivolla naisen, joka oli hallinnut huonosti elämänsä. Naisella oli ollut viisi miestä, ja se mies, jonka kanssa hän sillä hetkellä eli, ei ollut hänen aviomiehensä. Nainen ei hämmästynyt yhtään, kun Jeesus osoitti tuntevansa hänen elämänsä. Päinvastoin hän oivalsi, että Jeesuksen tarjoama totuus oli hänen ainoa mahdollisuutensa.

Tämäkin oli eräänlainen ’kaikki peliin’ -tilanne. Samarialaisella naisella oli tuskin mitään menetettävää. Pelkästään se, että Jeesus puhutteli häntä, halveksittua yksilöä, vahvisti hänen omanarvontuntoaan. Nainen lähti kaivolta kertomaan muille, mitä hän oli kokenut: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän messias?” (Joh.4:29).

Niin tuon samarialaisen kaupungin asukkaat lähtivät taloistaan ja tulivat Jeesuksen luo. Kuunneltuaan hänen opetustaan he pyysivät häntä jäämään joksikin aikaa heidän luokseen. Ja he sanoivat naiselle, joka oli kertonut heille Jeesuksesta: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh.4:42).

On olemassa aarre, joka on arvokkaampi kuin kaikki maailman rikkaudet yhteensä. Se on myös suurempi arvoltaan kuin henkinen pääoma eli oppineisuus, sillä se tekee tyhmästäkin viisaan. Tämä aarre on se hengellinen rikkaus, joka saadaan Kristuksen tuntemisen kautta.

Mitä lähempänä olemme Kristusta − tai itse asiassa, mitä lähempänä Kristus on meitä − sitä enemmän elämme taivasten valtakunnan elämää. Mutta kuinka saamme Jeesuksen lähellemme niin, ettei meidän tarvitse epäillä ja että pelkomme, vastustuksemme, vihamme ja katkeruutemme – mistä ne sitten johtuvatkin − sulavat pois?

Me ihmiset etsimme todellista, sydämen tyydyttävää rakkautta toisista ihmisistä. Mutta toisen ihmisen rakkaus ei täytä sydämemme suunnatonta ikävää, joka on muistutus siitä, että olemme erossa rakkauden lähteestä, elävästä Jumalasta. Vain Jumalan rakkaus kykenee tyydyttämään pohjattoman janomme.

Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” (Joh.4:10).

Elävä vesi tarkoittaa Pyhää Henkeä. Ainoastaan Jumalan Henki voi täyttää ihmisen sydämen niin, että se tulee rakkaudesta kylläiseksi. Silloin tapahtuu myös, että pelon tilalle tulee rauha, häpeän tilalle rohkeus, ahdistuksen tilalle ilo ja kylmyyden tilalle lämpö.

Kertomalla samarialaiselle naiselle totuuden hänen elämästään Jeesus antoi hänelle elävää vettä. Nainen juoksi pois Jeesuksen luota, ei peloissaan eikä loukkaantuneena vaan keventyneellä mielellä ja haluten kertoa Jeesuksesta muille. Oli äärettömän vapauttavaa kohdata totuus Jeesuksen kanssa, sillä hän ei tuominnut vaan antoi uuden elämän. Kukaan toinen ei olisi pystynyt samaan.

Tie, joka vie Jumalan rakkauden yhteyteen, on käsittämättömän yksinkertainen: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” (Room.10:13).