Hiljainen lauantai
Matt.27:6264
 

raidan_kissat_aukeamassa_leiska-normal.j

Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski (18211881) on kertonut kirjassaan 'Karamazovin veljekset' legendan suurinkvisiittorista ja Jeesuksesta. Typistettynä kertomuksen kulku on seuraavanlainen.

Mittaamattomassa laupeudessaan Jeesus näyttäytyy ihmisille vielä kerran samassa hahmossa, jossa hän muinoin vaelsi heidän keskellään. Hän ilmestyy 1500-luvun Sevillassa, päivää myöhemmin kuin kardinaali on poltattanut roviolla sata kerettiläistä. Hiljaa ja huomiota herättämättä hän menee ihmisjoukkoon, mutta yhtäkkiä kaikki tuntevat hänet.

Kansa tungeksii hänen luokseen vastustamattomalla voimalla. Joukko ympäröi hänet, kasvaa kasvamistaan ja seuraa häntä. Vaieten hän astuu heidän keskellään äärettömän säälin vieno hymy huulillaan. Hän parantaa sokean ja herättää henkiin kuolleen tytön. Silloin suurinkvisiittori tulee paikalle ja antaa vangita hänet.

Yöllä vanha inkvisiittori käy Jeesuksen luona tämän vankisellissä ja kysyy häneltä: ”Miksi sinä olet tullut meitä häiritsemään?”

Koska Jeesus vaikenee, suurinkvisiittori alkaa puhua itsekseen: ”Huomenna käyn oikeutta sinua vastaan, tuomitsen sinut ja poltatan sinut roviolla vaarallisimpana kaikista kerettiläisistä. Me olemme parantaneet sinun työtäsi ja rakentaneet sen uudelleen ihmeen, salaisuuden ja arvovallan varaan. Minkä sinä vihastuneena torjuit, sen viimeisen lahjan, jonka kiusaaja sinulle tarjosi levittäessään silmiesi eteen maan valtakunnat, sen me otimme vastaan häneltä. Me olemme saaneet hänen kädestään Rooman ja keisarin miekan. Miksi sinä hylkäsit tämän viimeisen lahjan?”

Kun inkvisiittori saa puheensa loppuun, hän odottaa, että Jeesus vastaisi hänelle, sillä tämän vaikeneminen ahdistaa häntä. Hän haluaisi, että Jeesus sanoisi hänelle jonkin sanan, vaikkapa ylpeän ja pelottavan. Mutta Jeesus nousee äkkiä ylös, astuu vanhuksen luo ja suutelee häntä tyynesti hänen verettömille huulilleen.

Dostojevskia voi lukea ja on luettu tarkoitushakuisesti etsien hänen teksteistään kohtia, jotka tukevat lukijan omaa ajatusmaailmaa. Edellinen referaatti tukee käsitystäni, että Jeesus on enemmän kuin kaikki laitokset ja opit, jotka ihmiset ovat luoneet pitämään uskoa häneen ja antamaan tälle uskolle muoto.

Dostojevski ei saanut valmiiksi Karamazovin veljekset -teostaan. Siksi sen päätteleminen, mitä hän halusi teoksellaan sanoa, jää lukijan tehtäväksi. Sama seikka pätee tietyin varauksin myös Jeesuksen historialliseen elämäntyöhön. Jos oletamme, että Jeesus oli vain ihminen, ajattelemme, että hänen työnsä jäi kesken. Hyvän ihmisen keskeneräiseksi jäänyt työ vaatii toisia hyviä ihmisiä jatkamaan sitä.

Asetin varauksen tälle näkemykselle, koska se ei vastaa Jeesuksen historiallisen elämän kokonaisuutta. Jeesuksen persoonan, työn ja merkityksen uudelleen tulkitseminen ei puhdista kristillisiä kirkkoja synneistä, joihin ne ovat aikojen saatossa langenneet. Eikä Jeesuksen määritteleminen nykyaikaan sopivalla tavalla tuo lisäarvoa siihen, mitä hän jo on klassisen kristillisen uskon mukaan.

Jos haluamme uskoa, että Uuden Testamentin meille välittämä kuva Jeesuksesta on tosi, tämä lähtökohta avaa meille Uuden Testamentin sanoman. Jos emme halua lähtökohtaisesti uskoa evankelistojen ja apostolien todistusta Jeesuksesta, tulemme päätelmään, että evankeliumit ovat sepitteitä ja että Uuden Testamentin muut osat ovat näistä johdettuja ajatusrakennelmia.

Epäilevän rationaalisuuden edustajat puhuvat uskosta usein väheksyvästi. Heidän mielestään mitään sellaista, jota ei ole todistettu tai joka on hyvin epätodennäköistä, kenenkään ei tarvitse hyväksyä maailmankuvaansa. Asioiden pitäminen totena ennen kuin ne on todistettu johtaa rationalistien mielestään kehälliseen ajattelutapaan, joka on tietämättömyyden ja ennakkoluulojen lähde.

Uskoa väheksyvä rationaalisuus jättää kuitenkin huomiotta seikan, että pitkälle jalostettu epäily on yhtä kehällinen ajattelutapa kuin kritiikitön usko. Kun asioita, jotka ovat hyvin epätodennäköisiä, ei hyväksytä tosiksi tai edes mahdollisiksi, syntyy huomaamattomia havaintokyvyn peitteitä, eräänlaisia psykologisia oppimisen esteitä.

Esimerkiksi japanilaiset ydinvoimainsinöörit varautuivat Fukushiman ydinvoimalaitosta suunnitellessaan siihen, että Japanissa on usein maanjäristyksiä. He laskivat reaktorien ja niitä suojanneiden rakennusten lujuudet raja-arvojen mukaan, jotka olivat heidän tietonsa ja kokemuksensa perusteella riittävät. Mitä he eivät osanneet ottaa huomioon, oli erittäin voimakkaan maanjäristyksen nostama hyökyaalto, joka voisi ulottaa vaikutuksensa reaktorirakennuksiin saakka. Sellaisen tsunamin todennäköisyys oli heidän mielestään liian pieni, että siitä olisi kannattanut huolestua.

Kuten koko maailma näki, todellisuus löi kasvoille näitä epäilevän rationaalisuuden edustajia 11. päivänä maaliskuuta 2011. Silloin Japanin itärannikolle iski hyökyaalto, joka ulotti tuhovaikutuksensa lähes neljänsadan kilometrin levyisellä alueella enimmillään viisi kilometriä sisämaahan. Se vaurioitti myös Fukushiman reaktoreiden jäähdytysjärjestelmiä niin, että reaktoreista vapautui ympäristöön ihmisten terveydelle vaarallisia säteileviä aineita. Tämän olisi voinut välttää, jos ydinvoimainsinöörien epäilevä rationaalisuus olisi suuntautunut heidän omiin laskelmiinsa.

Vaikka Uudessa Testamentissa ei ole yhtä Jeesus-kuvaa, Uusi Testamentti kertoo, että Jeesus Nasaretilainen oli tosi ihminen ja tosi Jumala samassa persoonassa. Uuden Testamentin kirjoittajat korostivat kukin sitä puolta historiallisesta Jeesuksesta, jonka he käsittivät parhaiten.

Markukselle Jeesus oli salatulla tavalla Jumalan Poika. Matteus näki Jeesuksessa ruohonjuuritason Messiaan. Luukkaalle Jeesus oli syntisten Vapahtaja. Johannes ymmärsi Jeesuksen Isän ilmoittajaksi. Paavali piti Jeesusta Mooseksen lain loppuna ja kaikkien kansojen Herrana. Heprealaiskirjeen kirjoittajalle Jeesus oli oikea ylimmäinen pappi. Ilmestyskirjan Johannekselle Jeesus oli kaikkeuden hallitsija.

Mutta jokainen Jeesus-kuva paljastaa vain yhden näkökulman historiallisesta Jeesuksesta; mikään niistä ei näytä häntä kokonaan. Historiallinen Jeesus tai paremminkin ylihistoriallinen Kristus jätti jo maanpäällisen toimintansa aikana taakseen kaikki yritykset määritellä hänet. Jeesukselle ei ole mitään mittapuuta, vaan hän itse on kaiken mittapuu.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Vastausta ei tarvitse etsiä Jumalan sanan ulkopuolelta. Luukas sanoo evankeliuminsa alussa:

”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.” (Luuk.1:14).

Jeesuksesta kerrottujen asioiden todenperäisyys on siis tutkittu jo kauan sitten sellaisella perusteellisuudella, että nykyajan tutkijat eivät voi päästä lähemmäksi totuutta kuin Uuden Testamentin kirjoittajat ovat päässeet. Sen tähden meille jää kaksi vaihtoehtoa: joko uskomme, että evankelistojen ja apostolien todistus on luotettava ja tosi tai sitten emme usko.

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, minkä valinnan tekivät ne, jotka pitivät Jeesusta vain ihmisenä:

”Sapatin valmistuspäivän mentyä ylipapit ja fariseukset lähtivät yhdessä Pilatuksen luo. He sanoivat: 'Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista. Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: Hän on noussut kuolleista. Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.” (Matt.27:6264).

Kun tapahtui se, mitä ylipapit ja fariseukset pitivät mahdottomana mutta jota he myös pelkäsivät, nämä rationaaliset epäilijät lahjoivat Jeesuksen hautaa vartioineet roomalaiset sotilaat sanomaan, että Jeesuksen oppilaat tulivat yöllä heidän nukkuessaan ja varastivat Jeesuksen ruumiin (ks. Matt.28:1115).
 

Jeesuksen vastustajien turvautuminen valheeseen ei ole merkittävä todiste evankeliumin luotettavuudesta. Mutta sitä todistusta on vaikea ohittaa, että he halusivat varmistaa äärettömän epätodennäköisen uhkan toteutumattomuuden. Mikä syy heillä oli pelätä, että Jeesus nousisi kuolleista, jos kerran kuolleet eivät herää eloon?