12. sunnuntai helluntaista, Matt.21:28−32, 2. vsk

Peruskoulun voimistelutunnilla opettaja kutsui oppilaansa nojapuiden ääreen. Hän sanoi: ”Seuraavaksi harjoittelemme sivuhyppyä etuheilahduksesta. Näytän mallisuorituksen.” Tehtyään tyylipuhtaan sivuhypyn etuheilahduksesta opettaja kysyi, oliko kukaan vapaaehtoinen yrittämään ensimmäisenä. Koska oppilaat olivat murrosikäisiä poikia, yksikään ei tohtinut ilmaista kiinnostusta opetettavaa asiaa kohtaan.

Opettaja osoitti rivistä poikaa, jonka arveli kykenevän tekemään äsken näkemänsä voimisteluliikkeen. Hän sanoi pojalle:

‒   Tule sinä, Ville, ja toista liike, jonka juuri näytin.

‒   Varmaan toistankin, uhmasi poika.

‒   Niin, ihan varmasti toistat.

‒   Hyvin teenkin, poika jänkkäsi.

‒   Ja teet sen hyvin, opettaja totesi.

Niinpä Villen ei auttanut muu kuin tehdä, mitä opettaja pyysi, vieläpä varmasti ja hyvin.

*

Päivän evankeliumissa Jeesus keskusteli juutalaisten ylipappien ja vanhimpien kanssa, jotka kysyivät hänen valtuuksiaan esiintyä huomiota herättäneellä tavalla Jerusalemin temppelissä.

Jeesus ei vastannut suoraan vaan kertoi vertauksen miehestä, jolla oli kaksi poikaa ja joille tämä sanoi: ”Mene tänään viinitarhaan työhön.” Ensimmäinen poika vastasi kielteisesti, mutta meni sittenkin. Toinen poika vastasi heti myönteisesti, muttei mennytkään. Vaikka kumpikin poika teki väärin isäänsä kohtaan, ensimmäinen poika toimi lopulta oikein. Tämän ymmärsivät ylipapit ja kansan vanhimmatkin.

Mitä ylipapit ja kansan vanhimmat eivät käsittäneet, oli vertauksen yhteys tilanteeseen, jossa he olivat sillä hetkellä. Jeesus auttoi heitä ymmärtämään sanoen: ”Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Kuten arvata saattoi, Jeesuksen antama valistus ei kelvannut juutalaiskansan parhaimmiston edustajille. Johtuiko se kuulijoiden henkisestä epäkypsyydestä ja uhmasta? Ei varmaankaan.

Juutalaisten ylipapit ja vanhimmat suhtautuivat uskonnollisiin velvollisuuksiinsa tunnollisesti. He toteuttivat huolella Mooseksen lain käskyt ja isien perinnäissäännöt. Mutta he löivät laimin tärkeimmän eli oman sisimpänsä tutkailun Jumalan sanan valossa. Jos heillä olisi ollut alttiutta tähän, he eivät olisi loukkaantuneet Johannes Kastajaan ja Jeesus Nasaretilaiseen.

Koska Jeesus asetti vastakkain kaksi ihmisryhmää, lakihurskaat ja lainrikkojat, teemme helposti päätelmän, että lainrikkojilla on Jumalan edessä enemmän toivoa kuin lakihurskailla. Tällainen ajatus tuntuu oikeutetulta, sanoihan Jeesus ylipapeille ja vanhimmille: ”Portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.”

Päätelmämme on kuitenkin virheellinen, sillä kaikki juutalaiskansan parhaimmiston edustajat eivät suhtautuneet Jeesukseen tympeästi. Esimerkiksi hallitusmies Nikodemos puolusti Jeesusta suuren neuvoston edessä, ja toisen hallitusmiehen, Joosef Arimatialaisen kanssa hän huolehti Jeesuksen ruumiin kunniallisesta hautaamisesta.

Myöskään kaikki Palestiinan portot ja publikaanit eivät tehneet parannusta kuultuaan Johannes Kastajan tai Jeesus Nasaretilaisen opetusta. Maria Magdalena, Leevi Alfeuksenpoika ja Sakkeus olivat poikkeustapauksia niiden syntisten joukossa, jotka seurasivat Jeesusta.

Vastasihan Jeesus eräälle, joka kysyi häneltä: ”Onko niin, että vain harvat pelastuvat?” tähän tapaan: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Luuk.13:23; Matt.7:13).

Jeesuksen vertaukseen kahdesta pojasta voi siis lisätä kaksi muutakin poikaa: sellaisen, joka vastasi isälleen myönteisesti ja meni töihin viinitarhaan, sekä sellaisen, joka vastasi kielteisesti eikä mennyt rangaistuksen uhallakaan.

Tottelevaisia ja tunnollisia, Jumalalle mieluisia ihmisiä on ollut aina ja on nykyään vähän. Sen sijaan tottelemattomia ja paatuneita, Jumalan sanaa karttavia ihmisiä on ollut aina ja on nykyään paljon. Kun yksikin paatuneista kuulee evankeliumin ja saa Jeesuksen sovintoveren kautta voiman luopua pahoista teoistaan, taivaassa iloitaan enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa (vrt. Luuk.15:7).

**

Jos Jumala olisi kuin voimistelun opettaja, tekisimme, mitä hän vaatii varmasti ja hyvin mutta hampaitamme kiristellen. Jumala ei tahdo meiltä sellaista uskollisuutta, joka perustuu vapaaehtoiseen pakkoon. Hän haluaa voittaa meidät puolelleen rakkaudella. Sen vuoksi Isä kysyy tahtoamme ja odottaa, kunnes sisäinen äänemme taivuttaa meidät noudattamaan hänen tahtoaan.

Oman sisimpämme tutkiminen Raamatun valossa ei ole liikesarja, jonka suorittamisella pääsemme Jumalan suosioon. Se on hyvän omatunnon varjelemista ja elämän suunnan tarkistamista. Harva suunnistaja löytää rastin ilman karttaa ja kompassia. Vielä harvempi ihminen selviytyy elämän karikoista tarkkanäköisyytensä ja valppautensa avulla. Jumalan sanan kuuleminen ja vastaan ottaminen ovat kuin suunnistajan kartta ja kompassi. Ja Jeesus on rastimestari.

Kun olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden Jeesuksen Kristuksen kautta, emme etsi tilaisuutta laistaa meille kuuluvista töistä, tehtävistä, vastuista ja velvollisuuksista. Päinvastoin kannamme kuormamme, hoidamme osuutemme ja palvelemme lähimmäisiämme Kristuksen armon tähden. Jumala näkee ja palkitsee hyvät teot.