2. sunnuntai helluntaista, Matt.16:24-27, 3. vsk

1244894768_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Eräät uskonnottomiksi itseään kutsuvat tahot ovat ottaneet iskulauseekseen: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.”

Luterilaista kristillisyyttä edustavana ammattilaisena en pidä tarpeellisena ottaa kantaa tuon epikurolaisen väittämän totuusarvoon. Voin nimittäin sanoa sen kanssa riidattomasti: ”Jumala on varmasti olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.”

Miten niin riidattomasti? No siten, että uskoni Jumalaan ei aiheuta minulle enemmän murhetta kuin, jos en uskoisi. Toisaalta tunnen itseni onnelliseksi juuri siksi, että uskon Jumalaan. En voisi lisätä onnellisuuttani olemalla uskomatta.

Koska minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa jaan kokemuksen Jumalasta, en ole yksityisajattelija. Joten Jumalan olemassaoloa koskeva kielteinen kannanotto ja siitä johdettu elämänohje eivät vetoa minuun millään tavalla.

Miksi sitten otan puheeksi tämän aiheen, jos kyseinen kannanotto ei vetoa minuun? Siksi, että lause: ”Jumalaa tuskin on olemassa.” on uskonnollinen väite. Ja ihmiset, jotka toistelevat tätä väitettä, eivät ole uskonnottomia vaan uskonnollisia.

Perustelen teesini seuraavasti. Theravada-budhalaisuus on ateistinen uskonto, koska se ei oleta olevan olemassa mitään Jumalaksi kutsuttavaa entiteettiä. Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat monoteistisia uskontoja, koska ne olettavat olevan olemassa yhden entiteetin, jota ne kutsuvat Jumalaksi. Hindulaisuus on polyteistinen uskonto, koska sen kannattajat olettavat olevan olemassa monia entiteettejä, joita voidaan kutsua jumaliksi. Taolaisuus on panteistinen uskonto, koska se olettaa jumaluuden olevan kaikessa.

Toisten uskontojen edustajat voivat olla kanssani eri mieltä siitä, sopiiko teistinen viitekehys uskontojen luokittelun lähtökohdaksi. Mutta tämä seikka ei vaikuta siihen, ovatko nuo teismistä poikkeavat maailmankatsomukselliset oletukset uskontoja vai eivätkö ole.

Väitelause: ”Jumalaa tuskin on olemassa.” on ateistinen kannanotto, jonka voi yksinkertaistaa muotoon: ”Jumalaa ei ole.” Teisti aloittaa uskontunnustuksensa sanoen: ”Minä uskon Jumalaan.” Vastaavasti ateisti tunnustaa: ”Minä uskon siihen, että Jumalaa ei ole.”

Lause ”Jumalaa ei ole.” on luonteeltaan yhtä metafyysinen kuin lause: ”Jumala on.” Näin siksi, että käsitteen kieltäminen ei häivytä käsitettä itseään. On ristiriitaista yrittää muodostaa lause, joka on samanaikaisesti metafyysinen ja uskonnoton.

Jos ihminen on uskonnoton, hänen ei siis pitäisi lausua minkäänlaista uskontunnustusta, ei edes sellaista kuin ”Jumalaa tuskin on olemassa.” Hänen pitäisi noudattaa Ludwig Wittgensteinin ohjetta: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen.Ehkä tulemme näkemään linja-autojen kylkiin teipattuina lauseen: ”Mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta.”

Koska koen, että Jumala on olemassa, on yhteen sopivaa tämän kokemukseni kanssa, että puhun Jumalasta. Vaikeneminen ei siis kuulu minulle eikä muille, jotka uskovat Jumalaan, vaan niille, jotka kutsuvat itseään uskonnottomiksi. Ne jotka, ottavat kantaa Jumalan olemassaolon puolesta tai sitä vastaan, eivät voi olla uskonnottomia.

*

Toisena helluntain jälkeisenä sunnuntaina puhutaan katoavista ja katoamattomista aarteista. Kolmannen vuosikerran evankeliumissa, joka on Matteuksen mukaan, Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

En käy nyt selittämään, mitä tuo sana tarkoittaa raamatullisessa kontekstissaan, vaan johdan siitä lauseen, joka kuvaa kristillisen uskon luonnetta. Jeesus voisi sanoa juutalais-hellenistis-kristillisen kulttuurin postmodernille edustajalle:

   Jos tahdot kulkea perässäni, ota riskisi ja seuraa minua.

Mikä uskonnottomuudessa viehättää, on juuri se, että siihen ei näytä liittyvän riskiä. Mikä saa ihmiset olettamaan, että kristillisyys on elämälle vieras ajattelutapa, on juuri se, että siinä on otettava riski.

John Suppe muotoilee tämän riskin seuraavasti:

Ajattele kolmea mahdollista teologista väitettä: 1) Jumala on olemassa, ja hän kommunikoi ihmisten kanssa, 2) Jumala on olemassa, mutta hän ei kommunikoi ihmisten kanssa, 3) Jumala ei ole olemassa. Ainoastaan ensimmäisessä tapauksessa ihminen voi saada tietoa Jumalasta. Kahta muuta tapausta on mahdoton erottaa seuraustensa puolesta toisistaan. Jos olemme vakavasti kiinnostuneita Jumalan olemassaolon mahdollisuudesta, meidän täytyy olla avoimia sille, että Jumala puhuu inhimillisen kielen välityksellä, toimii erityisellä tavalla luonnossa ja on tullut ihmiseksi. Muussa tapauksessa Jumalaa koskevan tietomme puute johtuu siitä, että suljemme ennakko-olettamuksillamme mahdollisuuden, että Jumala voisi olla vuorovaikutuksessa kanssamme.

Toisin sanoen se, joka olettaa lähtökohtaisesti, että Jumalaa ei ole tai että Jumala ei ole kosketuksissa maailmaamme, ei voi vakuuttua hänen olemassaolostaan. Se taas, joka on avoin Jumalan olemassaololle, voi ikään kuin löytää hänet yleisen ja erityisen ilmoituksen kautta.

Vakuuttumattomuus Jumalan olemassaolosta ei johda ihmistä sellaiseen mielenrauhaan, jota antiikin kreikkalainen filosofi Epikuros tavoitteli kieltäessään jumalat. Taivaan ja maan Luoja ei myöskään alistu empiiriseen ’testaa ja havainnoi’ -leikkiin, vaan hän kehottaa ihmisiä lukemaan luonnon kirjaa avoimin mielin.

Sekä eloton että elollinen luonto pitävät itsessään niin suuren määrän informaatiota, että sitä on vaikea selittää syntyneeksi sattumalta. Tiedossamme oleva maailmankaikkeuden ikä ei riitä siihen, että luonnonlait asettuisivat itsestään sellaiseen matemaattiseen harmoniaan, jossa ne ovat. Eivätkä maapallon noin 4,7 miljardia ikävuotta riitä ketjuuntuneiden aminohappojen spontaaniin järjestäytymiseen DNA:ksi ja sen koodia virheettömästi toistavaksi soluksi kaikkine osarakenteineen.

Koodi edellyttää koodaajan, informaatio lähettäjän ja luonto Luojan. Raamattu on itse asiassa hyvin moderni teos kertoessaan, että Jumala loi maailman Sanallaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” (Joh.1:1−3).

Käsite ’Sana’, kreikaksi Logos, tarkoittaa johannekselaisessa teologiassa Kristusta. Pienellä alkukirjaimella varustettu logos merkitsee muun muassa tietoa. Kun Jumala loi maailmankaikkeuden, hän siis toimi niin, että eloton ja elollinen luonto tulivat täyteen tietoa hänestä.

Syntiinlankeemus tuhosi ihmisten kyvyn lukea tätä informaatiota. Mutta Kristuksen sovitustyö antoi ihmisille jälleen mahdollisuuden löytää elämän tie. Jos olet vakavasti kiinnostunut Jumalan olemassaolosta, ota riskisi ja seuraa Kristusta. Mitään et saa, jos et yritä.