3. paastonajan sunnuntai
Third Sunday of Lent
Joh.8:46‒59


 
Tämän päivän evankeliumi on katkelma Jeesuksen keskustelusta juutalaisten kanssa, jonka Johannes kuvaa evankeliuminsa 8. luvun jakeissa 21‒59. Siinä Jeesus sanoo temppeliin kokoontuneelle kansalle: ”Minä menen pois. Silloin te etsitte minua, mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne te ette pääse.”

Koska juutalaiset eivät ymmärtäneet, mitä Jeesus tarkoitti, hän jatkoi sanoen: ”Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se, joka olen, enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut.”
 
Tästä sukeutui keskustelu, joka muuttui vähitellen kireäksi sävyltään. Juutalaiset pitivät itseään pelastuksesta osallisina siksi, että he olivat Aabrahamin jälkeläisiä. Jeesus osoitti sen uskomuksen virheelliseksi. Jumala katsoi Aabrahamin vanhurskaaksi, koska hän uskoi (ks. 1.Moos.15:6). Mutta nämä Aabrahamin jälkeläiset eivät uskoneet vaan poimivat maasta kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.

Ne juutalaiset, jotka halusivat kivittää Jeesuksen, olivat pahan vallassa, vaikka he eivät itse sitä käsittäneetkään. Nimittäin sielunvihollinen on muotojumalinen. Hänelle sopii mainiosti, että ihmiset noudattavat ulkonaisia uskonnollisia menoja. Silloinhan he eivät ajattele eivätkä kysy, mikä on pohjimmiltaan totta ja mikä valetta.
 
Jos juutalaiset olisivat kivittäneet Jeesuksen, olisiko kivenmurikasta tullut kristinuskon symboli? Näin ei olisi tapahtunut, sillä risti kuului Jumalan suunnitelmaan. Ja Jumalan suunnitelmat toteutuvat aina. Tämän selittäminen onnistuu ehkä parhaiten seuraavan kertomuksen avulla.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten tein kevättalvisen pilkkireissun moottorikelkalla. Erään järven jäällä kävi niin, että ajoin kohtaan, jossa oli vettä jään päällä lumikerroksen alla. Moottorikelkan kulku hyytyi siihen, ja mikä ikävintä, sain tehdä pitkän tovin töitä saadakseni kelkan nousemaan pois soseesta. Päästyäni eroon hankalasta paikasta olin tosi uupunut.
 
Samana kevättalvena kerroin tästä tapahtumasta tuttavalleni leikilliseen sävyyn:

‒   Olinpa silloin hankalassa paikassa, kun vettä oli saapasvarren korkeudelle saakka.
 
Tuttavani vastasi ykskantaan:

‒   Olisit tehnyt vorokin.
 
‒   Mikä se sellainen on? Minä kysyin.

Tuttavani selitti vorokin periaatteen seuraavasti:
 
‒   Haet rantametsästä semmoisen käsivartta vähän paksumman tuoreen rangan ja katkaiset sen kahteen osaan, joista toinen on noin metrin mittainen ja toinen reilu pari metriä pitkä. Liität sen lyhyen osan siihen pidempään osaan köydellä niin, että se on vähän niin kuin risti. Sitten kiinnität saman köyden toisen pään kelkan puskuriin. Sitten kairaat jäähän reiän niin, että se on sosepaikan ulkopuolella ja köydenmitan päässä kelkasta ja pystytät sen ristin siihen kairanreikään. Sitten alat pyörittämään sitä ristiä niin, että köysi kiertyy sen ympärille. Jo vain kelkka nousee soseesta.

Kiitin tuttavaani saamastani hyödyllisestä neuvosta. Monia vuosia myöhemmin tapasin hänet uudelleen sairaalassa, jossa hän oli saamassa terminaalihoitoa. Keskustellessani hänen kanssaan kuolemaan ja iankaikkisuuteen liittyvistä asioista huomasin, ettei hän ymmärtänyt Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä. Silloin kysyin häneltä:
 
‒   Muistatko, kun kauan sitten neuvoit minulle, kuinka vorokki rakennetaan?

‒   Muistan. Hän vastasi.
 
‒   No nyt sinun ei tarvitse rakentaa mitään omaa vanhurskautta, vaan riittää, että turvaudut siihen, mitä Jeesus on tehnyt hyväksesi.

‒   Kuinka se käy päinsä? Hän kysyi.
 
‒   No, ajattele, että Jeesuksen risti on sellainen vorokki ja että usko Jeesukseen on sellainen köysi kuin, jonka neuvoit minulle.

‒   Niin? Hän tuli uteliaaksi.

‒   Sinä et voi enää auttaa itseäsi, mutta jos turvaudut Jeesukseen ja pyydät häneltä anteeksi syntejäsi, silloin Jeesus vetää sinut vorokkinsa eli ristinsä avulla kuolemasta elämään.
 
Puristin tuttavani kättä, sanoin hänelle näkemiin ja lähdin hänen huoneestaan. Mutta kun vilkaisin häneen viimeisen kerran, hän näytti vapautuneelta ja onnelliselta.

Kun elämämme väärä suunta, virheelliset ratkaisumme ja syntiset tekomme painavat meitä ja kun kaikinpuolinen heikkoutemme valkenee meille, silloin on suurenmoista saada kääntää katseensa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän on riippunut ristillä kärsivänä, viattomana ja puhtaana Jumalan Karitsana. Hänet annettiin uhriksi meidän syntiemme tähden.

Siinä on Jumalan vastaus maailmassa vallitsevaan pahan paljouteen. Jeesuksen risti tuo rauhan, ilon ja vapauden niille, jotka turvautuvat häneen. Jeesuksen risti päästää kahlitut omatunnot pahan vallasta. Ja kun uskova ihminen odottaa sairasvuoteellaan lähtöä tästä maailmasta, hän saa kääntää katseensa ylösnousseeseen ja kuoleman voittaneeseen Herraan.

Jeesuksen viaton kärsimys ja hänen pyhä elämänsä ovat vanhurskaus, jonka nojalla saamme odottaa taivaaseen pääsyä. Eivät meidän hyvät tekomme ja saavutuksemme tee meitä autuaiksi, vaan Kristuksen ristinuhri riittää ja kestää.
 
Jeesus on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siksi hän on kanssamme myös viimeisellä hetkellämme. Hän joka on itse käynyt kuolemaan ja herätetty kuolleista, sanoo: ”Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään.” (Joh.14:19).
 
*
 
The gospel for this Sunday is a fragment of a longer talk between Jeesus an the Jews in the temple of Jerusalem (see John 8:21‒59). Jesus says to the congregation: “I am going away, and you will seek me, and will die in your sin. Where I go you cannot come.”

While the Jews didn’t understand what Jesus said, He explained: “When you lift up the Son of Man, then you will know that I am He, and that I do nothing of myself; but as my Father taught me, I speak these things.”
 
This lead to a conversation which became more and more strained. The Jews wanted to think they were participant to salvation because they were Abraham’s descendants. But Jesus showed that persuasion to be inaccurate. Abraham believed in the Lord, and He accounted it to him for righteousness (see Gen.15:6). But these descendants of Abraham did not believe. Instead they took up stones to throw at Jesus.

Those Jews who wanted to stone Jesus were under the control of the evil one ‒ though they didn’t realize it. Namely Satan is a fan of formal piety. It suits him very well that people follow extrinsic religious habits, because then people don’t ask what is profoundly true and what is not.
 
If the Jews had stoned Jesus of Nazareth, would a rock be the symbol of Christianity? No it wouldn’t. Why not? Because the cross was an essential part of God’s plan, and God’s plans are always fulfilled. Maybe the following story makes it more easy to understand.

It was a sunny day of late winter about twenty years ago when I took a trip with my skidoo to go ice fishing. On the ice of a wilderness lake I unwittingly drove my skidoo into a wet place with the result that the skidoo sank in slush. I had to work several hours to get the skidoo back on supporting snow. When I finally got rid of the bad place I was exhausted.
 
After a few weeks I told this story to a friend of mine and said:

‒   That sure was a tricky place since there was two feet of slush on the ice.
 
My friend said curtly:

‒   You should have made a winch.
 
‒   What kind of a winch? I asked.
 
My friend explained the principle of the winch by saying:

‒   You go to the wood and cut down a straight young tree which is a little more thick than a mans arm. Then you cut it in two pieces; one about four feet long and the other about eight feet long. Then you attach the pieces together with a rope so that they look like a cross. Then you attach the other end of the rope on your skidoo. Then you drill a hole into the ice so that it’s outside the wet place and in the reach of the rope. Then you stand the cross into the hole in the ice. And then you rotate the cross so that the rope is coiled around it. In a moment the skidoo is hauled out of the slush.
 
I thanked my friend for this valuable piece of advice. Many years later I met him again in a hospital where he was receiving palliative care. I had a discussion with him about getting ready for death and maintaining ones hope for eternal life, when I noticed that he didn’t understand the meaning of Jesus’ dying on the cross. So I asked him:

‒   Do you still remember when you advised me on building a winch?
 
‒   Oh, yes. He answered.

‒   Well, now you don’t have to build any righteousness of your own. What Jesus has done for you is enough. You may rely on that.
 
‒   Oh, how can that work out? He asked.

‒   Well, you may think to yourself that Jesus’ cross is such a winch and faith in Him is such a rope as in the piece of advice you gave me.
 
‒   Really? He became curious.

‒   Yes. There’s no medical help for you any longer. But if you invoke Jesus Christ and ask Him to forgive your sins, then His winch ‒ that is His cross ‒ shall haul you from death to everlasting life.
 
I said good bye to my friend and left his room. But when I glanced him the last time he looked like he was relieved and happy.

When wrong courses of our life and our sins and errors wigh us down, and when all our weaknesses are exposed to us, it is a grand right for us to turn our eyes to the Lord Jesus Christ. He who was the innocent and pure Lamb of God was lifted upon the cross and sacrificed on account of our sins.
 
Here is God’s answer to the multitude of evil that prevails in the mankind. Jesus’ cross gives freedom, happiness and peace to all who believe in Him. The cross of Jesus delivers from the evil one. And when a believer is in sickbed waiting for departure from this world, then he or she may gaze the Lord who has overcome death.

Jesus’ innocent suffering and holy life are the righteousness by which we are allowed to enter the kingdom of heaven. Our good works and our accomplishments don’t make us blessed, but the sacrificial victim of Christ is sufficient and permanent.
 
Our Lord has promised to be with us always, even to the end of the age (see Matt.28:20). This is why He will be with us also at our final moment. He who lives, and was dead, and is live forevermore says: “A little while longer and the world will see me no more, but you will see me. Because I live, you will live also.” (John 14:19).