18. sunnuntai helluntaista
Luuk.14:1−6

haapojen_ruska_leiska-normal.jpg
 

Evankeliumien kirjoittajat mainitsevat lukuisia tilanteita, joissa Jeesuksen vastustajat tai häneen kriittisesti suhtautuneet henkilöt tarkkailivat, mitä Jeesus tekisi. Usein nuo tilanteet olivat etukäteen suunniteltuja niin, että Jeesus saataisiin ansaan ja häntä voitaisiin syyttää jonkin käskyn tai perinnäissäännön rikkomisesta.

Jeesus tiesi, millaisia juonia joillakin ihmisillä oli hänen päänsä menoksi. Hänen ympärillään oli susia lampaiden vaatteissa, ystäviksi tekeytyneitä vihamiehiä. Siitä huolimatta hän meni heidän keskelleen mitään pelkäämättä. Koska Jeesus ei teeskennellyt vaan puhui totta, hänen rehellisyytensä teki tyhjiksi pahat suunnitelmat.

Vesipöhöä sairastanut mies, joka lähestyi Jeesusta tämän ollessa vieraana fariseusten johtomiehen kodissa, oli todennäköisesti värvätty. Häntä oli neuvottu valitsemaan sijansa niin, että Jeesus huomaisi hänet. Ne, jotka halusivat saada Jeesuksen kiinni sapatin rikkomisesta, tarvitsivat sopivan syötin.

Tilanne eteni kuitenkin toisin kuin sen valmistelijat olivat ennakoineet. Jeesus otti aloitteen haltuunsa kysymällä lainopettajilta ja fariseuksilta: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?”

Varmistaakseen lepopäivän täydellisen pyhittämisen fariseukset opettivat, että sapattina oli luvallista ainoastaan auttaa hengenhädässä olevaa, ympärileikata kahdeksan päivän ikäinen poikalapsi ja tuoda päivittäiset uhrit temppeliin. Jos jonkun oli käveltävä näiden asioiden vuoksi enemmän kuin kahden tuhannen kyynärän matka tai kannettava mukanaan jokin taakka, hän fariseusten tulkinnan mukaan rikkoi sapattikäskyä.

Jeesuksen esittämä kysymys koski ongelmaa, jota farisealainen teologia ei kyennyt ratkaisemaan. Nimittäin sitä, oliko sapatti luotu ihmistä varten vai ihminen sapattia varten. Jos sapatti oli luotu ihmistä varten, silloin sapattina oli lupa tehdä hyviä tekoja. Jos ihminen oli luotu sapattia varten, silloin sapatti ei ollut huojennus vaan orjuutus.

Koska tällainen pohdinta meni yli fariseusten ymmärryksen, heidän oli pakko vaieta. Samalla kävi selväksi, että he jäivät häviölle oppineessa väittelyssä, mikä puolestaan antoi Jeesukselle toimintaedun. Voittamalla fariseukset viisaudessa ja parantamalla parantumattomasti sairaan miehen, Jeesus osoitti olevansa ihmiseksi tullut Jumalan Sana.

Fariseukset olivat varmoja siitä, että he saivat ansiota Jumalan edessä noudattamalla tarkasti Mooseksen lakia ja isien perinnäissääntöjä. Se oli kuitenkin väärää varmuutta, sillä lain tehtävä oli opettaa tuntemaan, mitä synti on (ks. Room.3:20). Jos fariseukset olisivat ymmärtäneet lain tarkoituksen, he olisivat pitäneet varmana ainoastaan sen, että he kaikki olivat syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (ks. Room.3:24).

Luukkaan evankeliumi ei kerro, uskoiko terveytensä takaisin saanut mies Jeesukseen. Oliko hän kiitollinen? Mahdollisuuksia on ainakin kaksi: mies koki elämänsä muuttuneen ja halusi liittyä Jeesuksen seuraajiin, tai sitten hän meni tyytyväisenä kotiinsa eikä miettinyt parantumisensa syitä sen koommin. Olipa asia kuinka tahansa, kertomus jäi hänen kohdallaan avoimeksi – niin kuin se jää auki myös monen ihmisen kohdalla nykyään.

Sen perusteella, mitä Luukas on jättänyt kertomatta syötiksi värvätyn miehen vaiheista, voimme päätellä, että Jeesus ei ota ketään seuraajakseen pakon tai manipuloinnin avulla. Hän ei myöskään esitä jälkivaatimusta palveluksistaan. Hän ei velvoita eikä veloita vaan armahtaa.

Toisaalta kukaan ei tule omasta tahdostaan Jeesuksen seuraajaksi. Jeesus sanoi oppilailleen: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” (Joh.15:16). Ihmisellä ei ole sellaista ratkaisuvaltaa, jonka avulla hän voisi halutessaan ruveta uskomaan Jeesukseen. Usko on Pyhän Hengen lahja. Harkiten ja huolella itse rakennettu usko on paljasta epäuskoa.

Ihminen ei myöskään kykene valmistamaan itseään Jumalan armoa varten, ikään kuin siistimällä sielunsa pöydän odottamaan Jumalan kattausta.

Ihmisen tahto ja taipumukset vaurioituivat jo syntiinlankeemuksessa sellaisiksi, että hänen ajatuksensa ja pyrkimyksensä tulivat kauttaaltaan pahoiksi (ks. 1.Moos.6:5). Paavali sanoo: ”Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” (Room.8:8). Kun Jumalan armahtaa ihmistä, hän osoittaa täysin ansaitsematonta ja epätasa-arvoista suopeutta ihmistä kohtaan.

Sellainen opetus, joka jättää jonkunkaan osuuden pelastuksesta ihmisen omien suoritusten tai hyväluonteisuuden varaan, on vastoin Vanhan ja Uuden Testamentin yhteistä sanomaa. Ihmisen pelastuminen on kokonaan Isän Jumalan työtä Pojan kautta ja Pyhässä Hengessä. Ihmisen tehtäväksi jää vain pelastuksen vastaanottaminen.

Pelastus tulee niille, jotka eivät sulje sydäntään ja mieltään Jeesukselta vaan janoavat päästä tuntemaan hänet. ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room.10:17).

Siksi ei ole haitallista, jos joudumme Jumalan sanan ääreen värvättyinä, houkuteltuina tai patisteltuina. Herran tiet ovat tutkimattomat, ja hänen valintaperusteensa yllättävät ihmeellisyydellään. Kun Jumalan sana yllättää meidät, olemme kohdanneet Kristuksen.