Uusi Testamentti ei anna oikeutusta hyökkäämiselle toista ihmistä tai toista kansaa vastaan minkään ennalta ehkäisevän tarkoituksen vuoksi. Sanoohan apostoli Paavali tämän selvästi kirjeessään efesolaisille:

"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan." (Ef.6:11-12).

Kuitenkin vuosisatojen saatossa lukemattomat kristityt ovat toimineet tätä kristinuskon ytimeen kuuluvaa opetusta vastaan. He ovat vainonneet, vanginneet, kiduttaneet ja tappaneet ihmisiä, joita he ovat luulleet pahojen henkien riivaamiksi. He ovat tehneet hirmutekoja, koska heille on opetettu, että sellaisilla voi palvella Jumalaa ja jopa sovittaa omat syntinsä.

Kun 1900-luku vaihtui 2000-luvuksi, monet kristityt ajattelivat pimeyden aikakauden jääneen taakse. Eihän kukaan voinut nähdä enää mitään pyhää vihassa, vainossa, sodassa ja surmaamisessa, eihän? Helpotuksen tunteemme oli ennenaikainen, sillä todellisuus heitti kylmää vettä toivioretkeläisten kasvoille. Ihmiskunta osoitti yhtä alkeellista käytöstä kuin aina ennenkin, ja kristityt olivat siinä enemmän mukana kuin sitä vastustamassa.

Viime aikoina olemme saaneet lukea, kuulla ja nähdä uutisia Venäjän sotatoimista Ukrainassa. Erikoisoperaatioksi kutsutun hyökkäyksen ensimmäisestä päivästä lähtien venäläiset sotilaat ovat ampuneet kaikkea, mikä liikkuu. He ovat pommittaneet asutuskeskuksia umpimähkäisesti. Kohdattuaan päättäväisen vastarinnan Kiovassa ja jouduttuaan vetäytymään he ovat kostaneet tappionsa siviileille.

Miksi he ovat toimineet kuin Batu-kaanin (ca 1205
1255) sotalauma tai kuin kansallissosialistisen Saksan Einsatz-ryhmät Operaatio Barbarossan (22.6.19412.2.1943) aikana? Vastaus on yksinkertainen: he ovat saaneet ideologisen valmennuksen, joka on sekä kriminalisoinut että demonisoinut vastapuolen.

Venäjän valtion tiedotuskoneisto on pitänyt huolen Ukrainan hallituksen ja sen tukijoiden leimaamisesta rikollisiksi, ja Venäjän ortodoksinen kirkko on kantanut kortensa kekoon nimittämällä samat tahot oikean uskon vihollisiksi ja antikristuksen palvelijoiksi.

Vaikka Venäjän hallituksen viimeaikaista tiedottamista voi kutsua räikeäksi propagandaksi ja valehteluksi, se ei ole syvintä pimeyttä, johon ihmiset voivat langeta. Nimittäin sitäkin pimeämpää on, että Venäjän ortodoksinen kirkko, jota Neuvostoliitto vainosi ankarasti vuosina 1917
1937, siunaa rukouksin ja suitsutuksin Neuvostoliiton henkiin herättämisestä haaveilevien kleptokraattien toimet.

Tällaista pimeyttä vastaan ei auta vetoomus: "Herätkää jo Herran tähden, ja tuomitkaa pahuus!" Omasta mielestään juuri he tuomitsevat ja lähettävät kadotukseen pahan. Mitä he eivät kykene näkemään, on se, että he pitävät mustaa valkoisena, pimeyttä valona, tietämättömyyttä viisautena, valhetta totuutena, alistamista ystävyytenä ja tuhoamista pelastamisena.

"Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" sanoo Herramme Jeesus Kristus (Matt.6:23). Millaista valoa hänen oppilaansa levittävät tässä maailmassa ja täällä ajassa, ei ole merkityksetön seikka sitten, kun kaikki ihmiset joutuvat olemaan hänen tutkivien silmiensä alla.