Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Room.1:16‒17, 1. vsk

1288285844_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuonna 1517 nuori katolinen munkki nimeltä Martti Luther etsi Raamatusta vastausta kysymykseen: ”Kuinka löydän armollisen Jumalan?” Hänen ongelmansa ei ollut epäusko. Päinvastoin hän otti Jumalan ja hänen sanansa hirvittävän tosissaan.

Martti Luther tunsi, että mitkään hänen rukouksensa tai hyvät tekonsa eivät kelvanneet Jumalalle. Kun hän luki Raamattua, hän löysi sieltä vain käskyjä, kieltoja, varoituksia ja kirouksia. Siksi hänen omatuntonsa oli yhtä vereslihalla kuin hänen selkänsä, jota hän katumusharjoituksissaan koetteli ruoskalla.

Ruumiillinen ja henkinen piina ei jalostanut Lutheria eikä auttanut häntä tuntemaan Jumalaa. Se mikä auttoi, oli yllättävää kyllä lukuvirhe. Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa sanotaan: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” (KR1938), minkä kohdan Luther luki käännetyssä sanajärjestyksessä: ”Uskosta elävä on vanhurskas.”

Lukuvirhe tuotti Martti Lutherille oivalluksen, että Jumalan armoa ei voi eikä tule yrittää ansaita. Se on lahja, jonka ihminen voi ainoastaan ottaa vastaan tai olla ottamatta. Se joka ottaa uskoen vastaan, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa, saa sisimpäänsä rauhan ja elämälleen tarkoituksen. Se, joka torjuu Jumalan armon, on aina rauhaton ja toivoton.

Missä ja miten tämä armo sitten on esillä? Kun Martti Luther alkoi lukea Raamattua läpi käyttäen avaimena lausetta: ”Uskosta elävä on vanhurskas”, hän käsitti, että jokainen raamatunkohta, joka puhui uskosta, kytkeytyi Kristukseen. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä (ks. Joh.14:6).

Käsitettyään, että Kristus on uskon keskushenkilö, Luther pyysi häneltä sitä, mitä oli aiemmin pyytänyt kaikkivaltiaalta Jumalalta: saada kokea syntien anteeksi saaminen. Silloin hänelle tapahtui, mitä hän oli toivonut. Hän tunsi itsensä kuin uudesti syntyneeksi ja astuneensa avatuista porteista paratiisiin.

*

Länsimaisessa kulttuurissa kasvanut ihminen ei nykyään kysele niinkään paljon sitä, miten hän voi löytää armollisen Jumalan, kuin sitä, mihin hän ylipäätään tarvitsee Jumalaa. Aineellisen hyvinvoinnin tavoittelusta on tullut kulttuurimme keskeinen arvo. Sen vuoksi Jumala, joka lupaa uskovilleen palkan tämän näkyvän maailman tuolla puolella, ei ole kiinnostava uskon kohde.

Kristinuskon jumalakäsitys poikkeaa juutalaisuuden ja islamin jumalakäsityksestä siinä, että kristinuskon mukaan Jumala ei ole eristäytynyt omiin ulottuvuuksiinsa ”taivaisiin”, vaan hän on tullut ihmiseksi. Omaksuttuaan ihmisyyden hän on alentanut itsensä ristinkuolemaan (ks. Fil.2:8). Tällainen ”heikko” Jumala ei miellytä nykyajan ihmisiä, jotka haluavat menestyä ja olla voitokkaita.

Trenditietoiset länsimaiset ihmiset sijoittavat varojaan tuottaviin osakkeisiin ja huolehtivat joka päivä osakesalkkujensa arvon säilymisestä. Kertyneet tuotot he investoivat kohteisiin, jotka kulloinkin antavat nopeimmat ja suurimmat osingot. Sen vuoksi kannattavia yrityksiä lopetetaan yhdessä paikassa ja käynnistetään uudelleen toisessa paikassa ‒ aina sen mukaan, missä on edullisimmat tuotantokustannukset.

Markkinavoimien hermostunut toiminta ei kuitenkaan synnytä tasaista hyvinvointia, vaan kasinotaloudessa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Merkillisintä on se, että ne, jotka putoavat kyydistä, eivät kyseenalaista voiton maksimointia, vaan yrittävät kaikin voimin päästä takaisin pelipöytien ääreen. He tekevät niin, koska heillä ei ole muuta elämää kuin tämä elämä.

Mutta Jumalan heikkouskin on vahvempi kuin kaikkien ihmisten yhdistetty voima. Ja Jumalan hulluus on viisaampi kuin kaikkien ihmisten yhdistetty tieto (ks. 1.Kor.1:25). Kristus on voittaja silloinkin, kun hän ei kiinnosta ketään, nimittäin:

Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava,

kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,

ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi:

”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil.2:10‒11).

Nykyajan ihminen kysyy tämän kuullessaan:

  Kuinka tuollaiseen voi uskoa, kun siitä ei ole mitään näyttöä?

Näillä silmillämme emme näe Kristusta istumassa Isän oikealla puolella kirkkaudessa. Jotta joskus vielä näemme hänet, meidän pitää tehdä niin kuin Luther teki: ottaa riski ja luottaa Jumalan sanaan. Sen jälkeen elämässämme alkaa tapahtua asioita, joita voimme pitää näyttöinä Jumalan viisaudesta, armosta ja johdatuksesta.

  Jumala antaa meille sanansa, ja omistamalla sen Jumalan lahjoittamalla uskolla me synnymme Jumalan lapsiksi, sanoi Martti Luther (Galatalaiskirjeen selitys, 478).