2. sunnuntai joulusta
1.Sam.3:1–10




Vanha Testamentti kertoo israelilaisten hengellisestä elämästä tuomarien hallintokaudella: ”Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin, eikä näkyjä usein nähty.” (1.Sam.1:1).

Miksi Jumala puhui kansalleen vain harvoin? Tuomarien kirjassa kerrotaan, että niin pian kuin Joosuan sukupolvi oli nukkunut pois israelilaiset kääntyivät palvelemaan ympärillään asuneiden kansojen epäjumalia (ks. Tuom.2:10–12). Israelin kansan historiassa alkoi sekasortoinen kausi, joka kesti monta sataa vuotta.

Koska israelilaisten moraali rappeutui, he eivät kyenneet pitämään puoliaan vihamielisiä naapurikansoja vastaan. Ajoittain myös veljessodat repivät israelilaiset hajalle. Mutta aina kun he joutuivat ahtaalle ja huusivat avukseen isiensä Jumalaa, Herra armahti heitä. Hän antoi heille vahvoja johtajia, tuomareita, jotka karkottivat viholliset ja palauttivat maahan järjestyksen. Kuitenkin myös aina kun olot vakiintuivat ja rauhoittuivat, israelilaiset alkoivat palvoa epäjumalia.

Samuel oli israelilaisten viimeinen tuomari. Hänen syntymänsä aikaan Silon pyhäkössä olivat Herran pappeina Eeli sekä tämän pojat Hofni ja Pinehas. Samuelin kirjassa kerrotaan Eelin pojista, että he käyttivät asemaansa väärin (ks. 1.Sam.2:12–17, 22–25). Koska suurin osa israelilaisista ei tahtonut kuunnella pyhää lakia eivätkä papit toimittaneet virkaansa oikein, Jumala ei puhunut kansalleen.

Samuel, joka oli annettu pienenä poikana pyhättöön Eelin kasvatettavaksi, palveli Herraa alttiilla mielellä. Siksi juuri hän sai ottaa vastaan Herran sanan, joka oli tarkoitettu Eelille. Kokemattomuuttaan Samuel tosin ei ymmärtänyt, että kutsuja oli Jumala. Kun Eeli oli neuvonut häntä, Samuel osasi vastata neljännellä kerralla: ”Puhu, palvelijasi kuulee.” Silloin Herra sanoi:

”Pian minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat. Sinä päivänä toteutan sen, mitä olen puhunut Eelille ja hänen suvulleen, alusta loppuun saakka. Olen sanonut hänelle, että ikuinen tuomioni kohtaa hänen sukuaan, koska hän tiesi poikiensa halventavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa. Sen tähden minä vannon Eelin suvulle: eivät uhrit eivätkä lahjat koskaan sovita Eelin suvun rikosta.” (1.Sam.3:11–14).

Saatuaan tiedon Samuelin näyn sisällöstä Eeli tyytyi Jumalan tahtoon. Hänen poikansa Hofni ja Pinehas kaatuivat filistealaisia vastaan käydyssä taistelussa Afekin luona. Mutta Herra oli Samuelin kanssa eikä sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan. ”Näin koko Israel Danista Beersebaan saakka oppi tietämään, että Herra oli uskonut Samuelille profeetan tehtävän. Siitä alkaen Herra ilmestyi jatkuvasti Silossa ja ilmoitti siellä Samuelille tahtonsa.” (1.Sam.3:20–21).

*

Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin käsitykset Jumalasta eivät ole täysin yhtenevät. Siinä, missä Vanhan Testamentin kiivas Jahve kiroaa neljänteen sukupolveen asti ne, jotka vihaavat häntä, ja siunaa neljänteen polveen saakka niitä, jotka noudattavat hänen tahtoaan (ks. 2.Moos.20:5), Uuden Testamentin esittelemä Jumala antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja on loputtoman kärsivällinen (ks. Matt.5:45; 2.Piet.3:8–9).

Kuitenkin on luuloa, että Jumala olisi Vanhassa Testamentissa ainoastaan ankara ja Uudessa Testamentissa vain lempeä. Meillä ihmisillä on taipumus rakentaa Jumalasta mielikuvia sen perusteella, mitä odotamme häneltä ja mitä koemme elämässämme. Muunlaisia jumalakuvia emme pystykään luomaan kuin sellaisia, jotka ovat oman käsityskykymme ja mielikuvituksemme mittaisia – sitten nämä jumalakuvat osoittautuvat epäjumaliksi.

Todellinen ja elävä Jumala on kaiken ymmärrettävän ja kuviteltavan tuolla puolella. Mutta hän on myös läsnä sanassaan tässä ja nyt. Opimme hänen tuntemistaan Jeesuksen Kristuksen, lihaksi tulleen Sanan kautta.

Jos tunnemme vain ankaran Jumalan, silloin olemme kuin nuori Samuel, joka kuuli Jumalan äänen, mutta oletti Eelin kutsuneen häntä. Pelkomme ja kunnioituksemme vuoksi emme uskalla kääntyä Jumalan puoleen ennen kuin olemme aivan varmoja hänen hyväntahtoisuudestaan.

Toisaalta jos tunnemme vain lempeän Jumalan, saatamme tulla sellaisiksi kuin Eelin pojat. He eivät antaneet mitään arvoa isänsä varoituksille Jumalan kärsivällisyyden loppumisesta. Jumala ei ollut heille pyhä, mistä syystä heidän oli helppo unohtaa pyhät säädökset. Tästä seurasi, että Eelin pojat ylittivät rajan myös sen välillä, mikä oli heidän omaansa ja mikä oli toisten omaa.

Raamattu todistaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, että ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” (Sananl.3:34; Jaak.4:6). Koska Jumala on ikuinen ja muuttumaton, myös jälkimodernin aikakauden ihmisten kannattaa ottaa opiksi Raamatusta.

Jos Jumala ei puhu ihmisille, hän ei ole kuollut – niin kuin eräs 1800-luvun filosofi on väittänyt – vaan hän puhuu sen kautta, mitä hän on jo sanonut kirjoitetussa sanassaan ja kristillisen kirkon historiassa. Kirkko on Kristuksen ruumis. Siksi niilläkin, jotka kaipaavat Jumalaa tänään, on mahdollisuus löytää hänet. Hänelle tarvitsee sanoa vain:

Tässä olen,
tuon sulle elämäni.
Anteeks’ anna se, mikä oli väärin.
Anna nyt mulle voimaa
uskollisesti hoitaa
kaiken sen,
minkä huominen mukanaan tuo.