Joulupäivä
Luuk.2:1‒20


A. E Järvisen öljyvärimaalaus vuodelta 1936

Luukkaan evankeliumin kaunis kertomus Jeesuksen Kristuksen syntymästä on ehkä saanut meidät olettamaan, että ajanlaskumme alussa Juudean Betlehemissä ei ollut muuta sotajoukkoa kuin se taivaallinen osasto, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha ihmisillä,
joita hän rakastaa.

Tuo pieni kylä oli rauhan tyyssija ainoastaan ohi kiitävän hetken. Vain kuuden kilometrin päässä Betlehemistä sijaitsi ruhtinas Herodeksen palatsi ja varuskunta. Korkean kukkulan laelta se vartioi koko seutua ja huokui terroria ja pelkoa.

Herodes, joka oli keisarin alainen sijaishallitsija, piti kiinni vallastaan tyrannin ottein. Matteuksen evankeliumista voimme lukea, että Herodes kuultuaan Messiaan syntymästä tapatti kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat Betlehemin poikalapset. Jeesuskin olisi kuollut siinä joukossa, ellei Jumala olisi varoittanut unessa Joosefia ja käskenyt tämän paeta perheineen Egyptiin.

Jeesuksen syntymän aikoihin roomalainen rauha, Pax Romana, vallitsi kaikkialla Välimeren ympäristössä. Mutta tuo rauha perustui alistamiseen ja väkivaltaan.

Rooman valtio oli rakennuttanut hyvät tiet, jotka johtivat provinsseista kapitoliumiin eli pääkaupunkiin. Näitä yhteyksiä eivät käyttäneet ainoastaan Rooman virkamiehet ja sotilaat, vaan myös kauppiaat, jotka kuljettivat suuria ihmisjoukkoja markkinoille myytäviksi orjina. Vapaat Rooman kansalaiset ylistivät keisari Augustusta maailman pelastajaksi, mutta vapautensa menettäneet huokailivat hänen hallintonsa alla.

Luukkaalle nämä tiedot aikakauden oloista olivat itsestään selviä. Siksi hän ei mainitse niistä evankeliumissaan. Sen sijaan Luukas korostaa, että maailman todellinen Pelastaja syntyi niin salaa, ettei yksikään hallitsija tai muu mahtimies tiennyt koko tapahtumasta mitään.

Se tarkoitti, että Jeesuksen kuninkaallinen valta oli peräisin toisesta todellisuudesta kuin tästä maailmasta. Jumalan Pojan ei tarvinnut kilpailla vallasta keisareiden ja ruhtinaiden kanssa. Hän perusti valtakuntansa ihmisten sydämeen.

Rooman valtakunnassa keisaria kunnioitettiin jumalana, ja jumalan pojasta puhuminen vei ajatukset ilman muuta keisarin perilliseen. Juutalaiset tosin eivät palvoneet keisaria, mutta kertomus Messiaan syntymästä köyhissä oloissa sopi huonosti heidän kansallisiin odotuksiinsa. He olettivat, että se, jota kutsuttaisiin Jumalan Pojaksi, syntyisi kuninkaallisessa palatsissa vallan, kullan ja loiston ympäröimänä.

Maailmanhistoria on täynnä rauenneita toiveita ja unohdettuja tarinoita. Mutta sanoma, jonka paimenet kuulivat Betlehemin kedolla yli kaksi tuhatta vuotta sitten, on pysynyt elävänä sukupolvelta toiselle. Kertomuksen elinvoima johtuu siitä, että ihmiset löytävät sen välityksellä Kristuksen yhä uudelleen.

Hän on täysin erilainen valtias kuin kaikki muut, sillä hän hallitsee armolla ja totuudella. Hänen voimansa on siinä, että hän antaa ihmissydämeen rauhan, jota mikään mahti – ei edes kuolema − pysty horjuttamaan. Hänellä on valta antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi. Hänellä on voima tehdä kuolleista eläviä. Siksi aina uudet sukupolvet ankkuroivat toivonsa häneen.

Toinen asia, joka on yhtä tärkeä kuin sisäinen rauha, on kiitollisuus. Kun paimenet olivat kuulleet enkelien viestin, he menivät Betlehemiin katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Eivätkä he tyytyneet vain näkemään, vaan he kertoivat kaikille, jotka siellä olivat, mitä enkeli oli kertonut heille tästä lapsesta. Siten paimenet saivat toimia ensimmäisinä kristillisen uskon lähettiläinä.

”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.” Kiitos on uskon toinen nimi. Usko tietää, kenelle kiitos kuuluu: se kuuluu Jumalalle. Ja ne, jotka antavat Jumalalle kunnian ja kiitoksen, saavat sydämeensä pitkän ilon.