Kirkon sisältä tämä on lähtenyt.

Kun vuosikymmeniä sitten itseään edistyksellisinä pitäneet eksegeetit alkoivat opettaa historialliskriittistä raamatuntutkimuksen metodia, heidän ympärilleen syntyi koulukunta. Koska tämä tapahtui samanaikaisesti yhtenäiskultuuurin murroksen kanssa, koulukunta miellettiin liberaaliksi.

Ne tutkijat, jotka eivät vieneet raamatuntulkintaansa yhtä kauas kuin liberaalit, leimattiin automaattisesti konservatiiveiksi, oli heidän metodinsa, mikä tahansa - vaikkapa historialliskriittinenkin. Koska he halusivat pitää kiinni kristinuskon perusteista eli fundamenteista, heitä alettiin kutsua fundamentaaliteologeiksi.

Vähitellen liberaaliteologit alkoivat pitää fundamentaaliteologiaa pilkkansa kohteena. 1970- ja 1980-luvuilla "fundikset" olivat jatkuvan vitsailun aihe niiden opiskelijoiden puheissa, jotka istuivat Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen kahvihuoneessa Helsingin Neitsytpolulla. Mutta nämä nuoret idealistit olivat huomaamattaan yhtä jyrkkiä omaksumassaan liberaaliteologiassa kuin heidän pilkkansa kohteet olivat jäykkiä fundamentaaliteologiassaan.

Historiassa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka pisteliään sarkasmin viljely johtaa vihaamiseen. Kun juoksuhaudat on kaivettu, ampumasuunnat katsottu, pesäkkeet vahvistettu ja korsut rakennettu, perääntymisen mahdollisuutta ei ole. Ja sitten kun jonkun nuppi paistaa turhan hyvin näkyvissä juoksuhaudasta, siihen ammutaan rakkauden nimessä kiikarikiväärillä. Kovapanosammuntojen väliajoilla soitetaan rakkaudellisesti suuta:

- Fundikset, tulkaa hakemaan meidän puoleltamme leipää!
- Tulkaa, lipilaarit, itse hakemaan leipänne päälle voita!

Kirkkomme rivijäsenten ei tarvitse ihmetellä, mitä tämä on ja kuinka tähän tilanteeseen on tultu. Pyhä Henki ei ole johtanut kirkkoamme siihen, eikä tilanne ole Kristuksen tahdon mukainen. Mutta yhä vieläkin viisaus on löydettävissä Raamatusta, kunhan sitä vain etsitään.

"Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.
Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,
silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita."
(Ef.4:11-14).