1. sunnuntai loppiaisesta, Joh.1:29‒34, 2. vsk

1294571027_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pelastuneitten kiitosvirreksi kutsutussa osassa Jesajan kirjaa luvataan näin: ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes.12:8). Aikanaan tämä profetia merkitsi pakkosiirtolaisuudessa olleille israelilaisille, että heidän karkotuksensa oli päättymässä. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala lupasi johdattaa Israelin kansan takaisin omaan maahansa.

Kristittyinä me ymmärrämme kuitenkin, että Jumalan suuret teot Israelin kansan historiassa olivat esikuva siitä, mitä Jumala antoi koko maailmalle Kristuksessa. Kun tämä Jesajan kirjan profetia luetaan hepreaksi, pelastusta tarkoittava sana on siinä ’jeshua’.

Heprean kielessä on erisnimi Joosua, joka tarkoittaa ’Herra pelastaa’. Uudessa Testamentissa nimi Joosua tunnetaan muodossa Jeesus, jonka hepreankielinen lausunta on ’Jehoshua’. Sen vuoksi Daavidin sukuun kuulunut Joosef sai Herralta käskyn: ”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” (Matt.1:21).

Kuka sitten oli Joosua? Hän oli Israelin kansan johtaja Mooseksen jälkeen. Joosua sai tehtäväkseen johtaa israelilaiset luvattuun maahan, ja sen hän teki. Jeesus, meidän Vapahtajamme puolestaan johdattaa tästä maailmasta Jumalan valtakuntaan kaikki, jotka uskovat häneen. Hän on kärsinyt ja kuollut ristillä syntiemme tähden. Hän on noussut kuolleista; ja hänet on korotettu taivaaseen, josta hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Vesi on vertauskuva, joka liittyy sekä Joosuaan että Jeesukseen. Kun Joosua johdatti israelilaiset luvattuun maahan, hän kulki Jordan-virran poikki. Jordanin vesi väistyi samalla tavalla kuin Punaisenmeren vesi oli kerran väistynyt Mooseksen edestä. Jeesus asetti kasteen taivaan valtakunnan kansalaisuuden merkiksi: kaste on kuin Jordan-virta, jossa Johannes kastoi Jeesuksen ja josta Jeesus – ainoa puhdas ja viaton – otti päällensä ihmisten synnit.

Mutta Jeesus on paljon enemmän kuin vanhan liiton aikaiset edeltäjänsä. Hän sanoi samarialaiselle naiselle, jonka kanssa hän keskusteli Sykarin kaivon luona: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh.4:13‒14).

Nämäkin sanat viittaavat kasteeseen, sillä Jeesuksen antama vesi tarkoittaa Pyhää Henkeä. Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta sanoen: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.” (Joh.1:32‒33).

Usein ihmiset luulevat, että kastetoimituksessa pappi on se, joka kastaa. Mutta tämä on vain kasteen näkyvä puoli. Ihminen ei tajua kasteen näkymätöntä puolta, sillä todellinen kastaja on Kristus. Pyhä Henki, jonka hän antaa, synnyttää uuteen elämään ne, jotka tulevat kasteessa Jumalan lapsiksi. Apostoli Paavali sanoo saman asian näin:

”Meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room.6:3).

Jeesus on siis tullut ihmiskunnalle pelastuksen lähteeksi; ja kun me uskomme häneen, saamme periä iankaikkisen valtakunnan, johon monet ovat edeltämme vaeltaneet. Kuinka jaksamme uskoa? Siten, että tunnustamme syntimme Jumalalle, taivaalliselle Isällemme ja saamme kuulla Jeesuksen nimen ja veren kautta armon vakuutuksen. Kun tahdomme pysyä kasteen liitossa, Kristus kantaa meitä armollaan.

Hyvin harvoin Jumala paljastaa kirkkautensa meille, jotka elämme täällä ajassa. Mutta sanassaan, jonka hän puhui profeettojensa kautta, sekä Sanassa, joka tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, hän on antanut meille riittävästi lahjojaan aikaa ja ikuisuutta varten. Siksi teemme hyvin, jos kiinnitämme katseemme niihin kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy sydämessämme (vrt. 2.Piet.1:19).

Apostoli Johannes, joka sai katsella taivaallisia näkyjä, kuvasi niitä sanoen:

Minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” Vielä hän sanoi minulle: ”Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.” (Ilm.21:3‒6).

Vaikka olisimme menettäneet vaelluksemme varrella lapsuuden uskon, saamme aina palata kasteen armoon. Tämä ei tarkoita uudelleen kastettavaksi menemistä. Eihän Kristuskaan mene joka kerta ristiinnaulittavaksi, kun me teemme syntiä, vaan hänen antamansa uhri on kertakaikkinen. Kasteen armoon palaaminen on katseen kääntämistä Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin. Me olemme hänen syntinsä, hän on meidän vanhurskautemme.