2. sunnuntai helluntaista, Luuk.12:13–21, 2. vsk

Kälviän kirkon vaivaisukko.

”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.” Jeesus sanoo.

Joistakin maailman rikkaimmista ihmisistä kerrotaan, että he ovat ennen kuolemaansa lahjoittaneet pois kaiken omaisuutensa. Ehkä he ovat ajatelleet jälkeläisiään ja pitäneet parempana, että nämä joutuvat tekemään työtä hyvinvointinsa eteen kuin että he riitelevät keskenään perinnön jaosta.

Tai sitten kaiken omaisuutensa pois lahjoittaneet ihmiset ovat oivaltaneet, että maallinen mammona on ollut Luojalta lainaksi saatua ja että laina on pitänyt palauttaa. Tällainen käsitys rikkauden alkuperästä on harvinainen. Yleensä ihmiset haalivat itselleen omaisuutta, jos vain voivat – ja oman tarpeen ylittävän varallisuuden jakaminen toisille on vaikeaa.

Juutalainen oppinut Siirak sanoi pari vuosisataa ennen Kristusta:

”Oi kuolema, kuinka katkera sinä olet, kun sinua ajattelee ihminen, jolla on hyvät päivät ja paljon omaisuutta ja joka elää ilman surua. Oi kuolema, ihana sinun välttämättömyytesi ihmiselle, joka on tarvitsevainen ja voimaton, ja ylen vanha ja kaikkinaisten huolten alainen, luottamuksensa ja kärsivällisyytensä menettänyt!” (Siir.41:1–2).

Siirakin sanoma oli, että ihmisen ei kannattanut rakastaa maallista omaisuutta, rahaa ja valtaa, koska mitään niistä ei voinut saada mukaansa tuonelaan. Jeesus lisäsi tähän, että mammonan rakastaminen sitoi ihmistä myös kuolemassa. Rikas mies, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin 12. luvussa, ei saanut nauttia vaivannäkönsä tuloksista. Toinen rikas mies, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin 16. luvussa, joutui kuoltuaan vaivan paikkaan.

Miksi rikkaita rangaistiin? Syy ei ollut heidän varallisuudessaan, vaan siinä, että he elivät vain omaisuuttaan ja sen kartuttamista ajatellen. He asettivat arvonsa sellaiseen järjestykseen, jossa Jumalalla, Luojalla ei ollut mitään sijaa ja lähimmäisten sija oli marginaalinen. Omaan hyvinvointiin ja siitä nauttimiseen keskittynyt elämäntapa johti heidät harhaan. Mammonasta, joka ei anna ikuista elämää kenellekään, tuli heidän jumalansa.

Jos siirrämme Jeesuksen opetukset nykyaikaan, huomaamme ne edelleen ajankohtaisiksi. Koska yleensä jaamme sen hyvän, joka meillä on, ainakin perhe- ja ystäväpiirissämme, emme tunnista itsessämme ahneutta. Kun katsomme ympärillämme olevaan maailmaan, näemme kuitenkin, että on lukemattomia ihmisiä, joilta puuttuu lähes kaikki mitä me kutsumme jokapäiväiseksi leiväksi.

Johtuuko toisten ihmisten osattomuus meidän ahneudestamme? Emme ole yksilöinä syyllisiä siihen, että maailmassa vallitsee epätasainen jako hyvinvoivien ja heikosti toimeen tulevien ihmisten välillä. Maailman mittakaavassa me kuitenkin kuulumme siihen rikkaimpaan kolmannekseen, joka kuluttaa kaksi kolmasosaa maapallon luonnonvaroista sekä ihmisten ruuasta ja karjan ravinnosta.

Ahneus ei ole vain rikkaiden pahe, vaan se asuu jokaisen ihmisen sydämessä ‒ köyhänkin sydämessä. Kun ahneudelle annetaan tilaisuus kukoistaa, se synnyttää riistoa, joka puolestaan köyhdyttää ihmisten enemmistön ja luonnon. Lopulta ahneuden seuraukset kiertyvät takaisin niihin, jotka vapauttivat ahneuden: jatkuvasti kasvavan liiketaloudellisen voiton tavoittelijoihin. Kun seuraukset ovat edenneet tähän pisteeseen, aletaan puhua kansainvälisen kaupan kriisistä, ylivelkaantumisesta, väliaikaisista rahoitusmekanismeista ja vakausrahastoista.

Tilanteessa, jossa rikkaiden aitat tyhjenevät ja köyhien pellot käyvät tuottamattomiksi, pitäisi puhua reilusta kaupasta, kulutuksen hillitsemisestä, luonnonvarojen ja luontoarvojen säästämisestä sekä velkojen maksamisesta työllä. Mutta meidän aikamme mammonan ystävät ovat huolestuneita vain siitä, mihin suuntaan heidän sijoitustensa arvot kehittyvät.

Ihminen voi kadottaa sielunsa monella tavalla. Varmimmin sen voi tehdä niin, että asettaa arvonsa järjestykseen, jossa Jumalalla ei ole mitään sijaa. Käsky ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” tuottaa päinvastaisen arvojärjestyksen kuin, mikä on meille luontainen: ensin Jumala, sitten lähimmäinen ja sitten minä itse (ks. Luuk.10:27).

Jeesus opettaa toisin kuin meidän aikamme finanssinerot. Hän sanoo: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt.6:33). Lauseen viimeiset sanat viittaavat kaikkeen siihen, mitä tarvitsemme elääksemme ja tullaksemme toimeen. Koska rakkauden käskyssä sanotaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, kaikki se, mitä tarvitsemme elääksemme, on tarkoitettu jaettavaksi.