3. paastonajan sunnuntai

Joh.8:46‒59
 

Lennart_Segerstr%C3%A5le_El%C3%A4m%C3%A4

  Lennart Segerstråle, Elämän lähde.
Yksityiskohta Rovaniemen kirkon alttarifreskosta.

 

Päivän evankeliumi liittyy Johanneksen evankeliumin 8. luvussa kerrottuun juutalaisten ja Jeesuksen väliseen väittelyyn, joka koski Jeesuksen persoonaa, asemaa ja tehtävää. Jeesus puhui kansalle Jerusalemin temppelin uhrilahja-arkkujen luona tavalla, joka ei ainoastaan herättänyt kummastusta, vaan joka myös sai juutalaiset tuntemaan, että heidän pyhimpiä uskomuksiaan loukattiin.

Mistä oli kysymys? Jeesus todisti itsestään käyttäen sanontoja: ”Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12) ja ”Minä olen se, joka olen.” (Joh.8:24). Nuo lauseet toivat juutalaisten mieleen ne sanat, jotka Mooses kuuli Jumalan sanovan hänelle palavasta pensaasta: ”Minä olen se, joka olen. Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.” (2.Moos.3:14).

Kuulijat ajattelivat ensin, että Jeesus tarkoitti olevansa Jumalan lähettämä profeetta tai peräti se kauan odotettu messias. Sen tähden monet olivat valmiit uskomaan Jeesukseen (vrt. Joh.8:30). Mutta kun Jeesus koetteli kuulijoitaan vaatimalla heiltä uskollisuutta hänen sanalleen (ks. Joh.8:31−32), nämä alkoivat ajatella, että Jeesus korotti itsensä Jumalan asemaan.

Jeesuksen ei kuitenkaan tarvinnut korottaa itseään, sillä hän oli lähtöisin Jumalasta ja oli tullut ihmisten tykö Jumalan luota (vrt. Joh.8:42). Mutta sen uskomiseen juutalaiset olisivat tarvinneet enemmän todisteita kuin ne sanat, joilla Jeesus puhui itsensä ja asiansa puolesta. Lopulta juutalaiset tukkivat korvansa ja sydämensä Jeesukselta, koska se, mitä hän sanoi heille, oli heidän mielestään jumalanpilkkaa.

Siinä kohdassa, jossa päivän evankeliumi alkaa, Jeesuksen ja juutalaisten keskustelu on siis varsin tulehtuneessa tilassa. Juutalaiset sanovat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki!” Samantapaisia haukkumasanoja on meidänkin kulttuurissamme – eiväthän ihmiset ole muuttuneet miksikään kahdessa vuosituhannessa.

Pilkkasanojen takana on vähättelevä ajattelutapa. Jeesus on kotoisin Galileasta, josta on tullut Jerusalemiin kaiken maailman hihhuleita ja kansan kiihottajia. Niistä on ollut pelkkää harmia juutalaisten johtomiehille. Galileaakin pahempi paikka on Samaria, jossa asuvaa sekakansaa juutalaiset pitävät harhaoppisina. Jeesushan tunnetusti veljeilee samarialaisten kanssa.

Kun juutalaiset kysyvät Jeesukselta ”Mikä sinä luulet olevasi?” he ovat varmoja siitä, että heidän edessään on jumalanpilkkaaja. He ottavat käsiinsä kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.

Edeltäjänsä Johannes Kastajan tavoin Jeesuskin on maaseudun mies. Siksi pääkaupungin juutalaisilla on jo valmiiksi ennakkoluuloja häntä kohtaan. He ovat ylemmyyden tuntoisia, sillä he ovat olevinaan paremman tiedon haltijoita kuin muut. He siirtävät ylimielisyytensä kuin tarran Jeesukseen. Sitten he vimmastuvat sille, mikä on heidän omaa torjuttua mielensisältöään.

Jeesus vastaa maanmiehilleen asiallisesti: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet.” Viskattaviksi aiotut kivet putoavat maahan, ja Jeesus lähtee pois heidän luotaan.

Nuo sanat: ”Te ette ole oppineet tuntemaan Jumalaa, mutta minä tunnen hänet.” ovat sellaiset, että ne pysäyttävät myös meidät.

Luulemme kyllä tuntevamme Jumalan. Tai jos olemme tarpeeksi nöyriä tunnustaaksemme, että tietomme Isästä Jumalasta on olematon, luulemme tuntevamme ainakin Jeesuksen. Ja jos olemme oppineet tuntemaan itsemme niin hyvin, ettemme kersku uskollamme Jeesukseen, panemme hiljaa toivomme siihen, että Pyhä Henki opettaa.

Näinhän me olemme tottuneet ajattelemaan, eikä siinä ole mitään väärää. Mutta silloin kun tottumuksemme estävät meitä tunnistamasta virheellisiä asenteitamme, ne toimivat vahingoksemme. Jumalan tuntemisen avain ei ole siinä, mitä olemme oppineet ja mitä pidämme totena, vaan siinä, että Jeesus tuntee Jumalan, Isänsä.

Se, joka suostuu uskomaan, että Jeesus on se, joka hän sanoo olevansa, saa kokea elämässään, että hänen sanansa ovat totta. Tätä kokemusta vaille jää se, joka ei suostu sovintoon Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Todistamisen taakka on toki sillä, joka esittää väitteen, eikä sillä, jolle väite esitetään. Mutta Jeesus kantoi tämän taakan ottamalla vastaan ristin, kärsimyksen ja kuoleman kaikkien ihmisten puolesta. Ja Isä Jumala toimi hänen toisena todistajaan hyväksymällä hänen uhrinsa ja herättämällä hänet kuolleista. Näin kertoo Uusi Testamentti.

Miksi meidän pitäisi löytää UT:n ulkopuolelta todisteet sille, että Jeesus on se, joka hän sanoi olevansa? Jos sellaisia kirjoituksia olisi olemassa, kristityt olisivat jo aikoja sitten pitäneet niitä alkuperältään apostolisina ja liittäneet ne Raamatun kaanoniin eli hyväksyttyjen kirjoitusten kokoelmaan. Onhan Uudessa Testamentissa esimerkiksi Heprealaiskirje, jota pidetään apostolisena, vaikka ei tiedetä, kuka apostoleista on sen kirjoittanut.

Joten kysymys on tänään sama kuin se oli Jeesuksen puhuessa omalle kansalleen. Me joko suostumme uskomaan, ja saamme nähdä, tai sitten emme suostu, emmekä tule näkemään.