Joulupäivä
Luuk.2:1–20

Luukkaan evankeliumin kaunis kertomus Jeesuksen Kristuksen syntymästä on ehkä saanut meidät olettamaan, että ajanlaskumme alussa Juudean Betlehemissä ei ollut levottomuutta eikä muuta sotajoukkoa kuin se taivaallinen osasto, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha ihmisillä,
joita hän rakastaa!

Tuo pieni kylä oli rauhan tyyssija ainoastaan ohi kiitävän hetken. Vain kuuden kilometrin päässä Betlehemistä sijaitsi ruhtinas Herodeksen palatsi ja varuskunta. Korkean kukkulan laelta se vartioi koko seutua ja huokui terroria ja pelkoa. Herodes, joka oli keisarin alainen nukkehallitsija, piti kiinni vähäisestä vallastaan tyrannin ottein.

Matteuksen evankeliumista voimme lukea, että Herodes kuultuaan Messiaan syntymästä tapatti kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat Betlehemin poikalapset. Jeesuskin olisi kuollut siinä joukossa, ellei Jumala olisi varoittanut unessa Joosefia ja käskenyt tämän paeta perheineen Egyptiin.

Jeesuksen syntymän aikoihin roomalainen rauha, Pax Romana, vallitsi kaikkialla Välimeren ympäristössä. Mutta tuo rauha perustui kansojen alistamiseen ja väkivaltaan. Vapaat Rooman kansalaiset ylistivät keisari Augustusta maailman pelastajaksi, mutta vapautensa menettäneet huokailivat hänen hallintonsa alla.

Luukas kertoi maailman todellisesta pelastajasta, Jeesuksesta, Rauhan Ruhtinaasta, jonka valta oli peräisin tämän maailman ulkopuolelta. Hänen ei tarvinnut kilpailla kuninkaiden ja keisareiden ja kanssa, koska hän perusti valtakuntansa ihmisten sydämeen.

Maailmanhistoria on täynnä rauenneita toiveita ja unohdettuja tarinoita. Mutta sanoma, jonka paimenet kuulivat Betlehemin kedolla yli kaksi tuhatta vuotta sitten, on pysynyt elävänä sukupolvelta toiselle. Evankeliumin voima perustuu siihen, että ihmiset löytävät sen välityksellä Jeesuksen Kristuksen uudelleen ja uudelleen.

Meidän Vapahtajamme Jeesus hallitsee armolla ja totuudella. Hän antaa sydämeemme rauhan, jota mikään mahti ei pysty horjuttamaan. Hänellä on valta antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka turvautuu häneen. Kun hän tulee toisen kerran maan päälle, hän herättää kaikki kuolleet ja ottaa luokseen ne, jotka täällä ajassa uskoivat häneen. Siksi ankkuroimme toivomme Jeesukseen.

Kun paimenet olivat kuulleet enkelien viestin, he menivät Betlehemiin katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Eivätkä he tyytyneet vain näkemään, vaan he kertoivat kaikille, mitä enkeli oli kertonut heille tästä lapsesta. Siten paimenet saivat toimia ensimmäisinä kristillisen uskon lähettiläinä. ”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.”

Joulu päättyy aikanaan,
ja me palaamme arkeen,
työhömme, toimiimme ja askareisiimme.
Mutta kiitollisuutemme ei tarvitse päättyä.

Emmehän kiitä joulun vapaapäivistä tai lomasta,
vaan kiitämme eletystä elämästä
sekä siitä elämästä,
joka meillä on vielä edessämme.

Kiitos on uskon toinen nimi.
Ja usko tietää, kenelle kiitos kuuluu:
Jumalalle hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden
ennen kaikkea
ja kaiken jälkeen.