10. sunnuntai helluntaista, Matt.25:14-30, 2. vsk

Moni ihminen, joka on joutunut työnsä tai asemansa vuoksi hoitamaan yhteisiä asioita, on törmännyt ihmisten omituisiin luonteenpiirteisiin. Esimerkiksi ennen jotakin tärkeää juhlaa järjestäjät ovat viestittäneet yleisölle, että he ottavat mielellään vastaan ajatuksia siitä, miten juhlat olisi järjestettävä, keitä tulisi kutsua, keitä pitäisi muistaa ja kenet olisi paikallaan palkita.

Kun järjestäjät ovat saaneet kaikki asiat hoidetuiksi protokollan mukaisesti ja juhlat on juhlittu, sanomalehden toimitukseen tulee happaman sävyinen kirjoitus, jossa kysytään, miksi sitä ja sitä henkilöä ei palkittu ja miksi niiden ja niiden poisnukkuneiden muistoa ei kunnioitettu.

Kun asiaa valmistellaan ja siitä tiedotetaan, se ei kiinnosta ketään. Kun asia on saatu valmiiksi, jotkut sanovat: "Eihän sitä näin pitänyt tehdä!" Tällainen mielipiteen ilmaiseminen on paitsi jälkijättöistä myös nurinkurista.

Suomalainen kansanviisaus sanoo: "Rautaa on taottava, kun se on otettu ahjosta, ei enää sen jälkeen, kun se on jäähtynyt."

Jotkut ihmiset eivät tartu tilaisuuteensa, vaan antavat vaikuttamisen mahdollisuuden mennä ohitseen. Etsimällä vikaa yhteisöstä ja sen palvelijoista he puolustavat omaa myöhäistä heräämistään. Sellainen toiminta on älyllisesti epärehellistä.

Päivän evankeliumissa sanotaan: "Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on."

– Tarkoittaako tämä lause samaa kuin toteamus: "Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät"?

Ei kirjaimellisesti, mutta kyllä hengellisesti.

Jeesus kertoi vertauksen isännästä, jolla oli kolme palvelijaa. Isäntä uskoi koko omaisuutensa palvelijoidensa hoidettavaksi. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Viisi talenttia saanut palvelija antoi isännälleen toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, antoi isännälleen toiset kaksi.

Se palvelija, joka oli saanut yhden talentin, palautti isännälleen vain yhden talentin. Pääoma ei ollut kasvanut korkoa, koska palvelija oli kaivanut maahan kuopan ja kätkenyt sinne isäntänsä rahan.

Palvelija puolusteli huonoa liiketoimintaansa sillä, että hän pelkäsi isäntäänsä. Mutta sellainen puhe ei lepyttänyt tätä. Kelvoton palvelija heitettiin ulos, mutta kaksi kelpoiseksi osoittautunutta palvelijaa pääsi isäntänsä juhlapöytään.

– Kuulostaako epäoikeudenmukaiselta?

Toinen kansanviisaus sanoo, että sellaiselta, jolle on annettu lusikalla, ei voi vaatia kauhalla. Silti isäntä ei ollut epäoikeudenmukainen. Talentti, jonka palvelija sai hoidettavakseen, vastasi sen palvelijan kykyjä ja lahjoja. Jolle on lusikalla annettu, siltä voi lusikalla vaatiakin.

Palvelijan selitys, että hän pelkäsi isäntäänsä, oli tekosyy. Todellisuudessa hän oli laiska ja piittaamaton. Talentti, jonka hän oli saanut, ei voinut vähemmän kiinnostaa häntä. Mutta tämä asenne oli virheellinen.

Kaikessa yhteisöllisessä elämässä, etenkin seurakunnassa tarvitaan talentteja. Niiden käyttöön tulee kannustaa sen sijaan, että ihmisiä lannistetaan. Mielikuvitusta pitää käyttää rohkaisemiseen sen sijaan, että sitä käytetään nujertamiseen.

Jokaisella Kristuksen kirkon jäsenellä on Herran antama tehtävä tai lahja. Vähimmillään sen hoitaminen on evankeliumin vastaanottamista ja jakamista, Jumalan armosta elämistä ja kanssaihmisten armahtamista.

Talentin hoitaminen on myös sitä, että täytämme velvollisuutemme, tulipa se rasitteeksemme työn kautta tai työn ulkopuolelta. Sille, joka on uskollinen vähässä, on jo varattu katoamaton palkka.