Tuomiosunnuntai
Ilm.20:11–21:1
 

Jokin aika sitten luin kristityksi kääntyneen entisen Allahin sotilaan kertomuksen, miten hän tuli toisiin ajatuksiin oltuaan ensin varma siitä, että jokainen, joka ei kääntynyt samaan uskoon, jota hän edusti, ansaitsi väkivaltaisen kohtelun.

Tämä nuori mies, joka taisteli Islamilaisen valtion joukoissa, haavoittui vaikeasti ja jäi kentälle virumaan. Hän vaipui syvään tajuttomuuteen, jonka aikana hänellä oli kuolemanrajakokemus. Hän ei ollutkaan ihanassa paratiisin puutarhassa vaan rangaistuksen paikassa, jossa hän sai tuntea kaikki kärsimykset, jotka hän oli aiheuttanut toisille ihmisille.

Rangaistuksen paikkaan joutuneelle nuorelle miehelle sanottiin, että hän oli pahasti eksyksissä; sillä se tie, jota hän oli luullut valon tieksi, vei pimeyteen. Jos hän tahtoi jatkaa kulkemistaan siihen suuntaan, hänen osansa olisi ikuinen tuska ja kadotus. Mutta jos hän luopui pimeydestä, hänen osansa voi olla parempi kuin mitä hän sai kokea nyt.

Kun nuorukainen tuli tajuihinsa, hän huomasi olevansa sairaalassa. Vähitellen hänelle selvisi, ettei sairaala ollut niiden ylläpitämä, joiden puolella hän oli taistellut, vaan se kuului kristilliselle avustusjärjestölle. Ne ihmiset, joita hän oli vihannut, olivat korjanneet hänet pois taistelukentältä ja tuoneet hänet tähän sairaalaan.

Niin nuoren Allahin sotilaan sisin muuttui. Hän luopui pyhästä sodasta ja alkoi kertoa kaltaisilleen valon tiestä, Jeesuksesta Kristuksesta.

Marraskuun 18. päivänä 2015 pariisilainen mies nimeltä Antoine Leiris julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän kommentoi marraskuun 13. päivän 2015 terroristi-iskuja Pariisissa. Hän sanoi iskujen tekijöille:

”Perjantai-iltana te varastitte elämän epätavallisen hyvältä ihmiseltä. Hän oli elämäni rakkaus ja poikani äiti.

Mutta te ette saa minun vihaani. En tiedä, keitä te olette; enkä halua tietää. Olette kuolleita sieluja.

Jos jumala, jonka vuoksi tapoitte sokeasti, teki meistä jokaisesta kuvansa, silloin jokainen luoti vaimoni ruumiissa, on haava Jumalan sydämessä. Siksi en anna teille sitä lahjaa, että vihaisin teitä.

On ilmeistä, että te pyritte saamaan aikaiseksi vihaa. Mutta jos vastaisin vihaan vihalla, antaisin periksi tietämättömyydelle, joka on tehnyt teidät sellaisiksi kuin olette.

Haluatteko minun pelkäävän? Haluatteko minun luovan epäileviä katseita lähimmäisiini? Haluatteko, että uhraan vapauteni turvallisuuden vuoksi? Ei, te hävisitte.

Näin vaimoni tänä aamuna odotettuani monta yötä ja päivää, että saan käydä katsomassa häntä. Hän oli edelleen yhtä kaunis kuin perjantai-iltana, jona hän lähti. Hän oli yhtä kaunis kuin yli kaksitoista vuotta sitten, jolloin rakastuin häneen silmittömästi.

Totta kai olen surun murtama – sen pienen voiton annan teille. Mutta tämä suru ei kestä ikuisesti. Tiedän, että vaimoni on kanssamme joka päivä ja että tulemme kohtaamaan hänet uudelleen vapaiden sielujen paratiisissa, johon te ette koskaan pääse.

Meitä on vain kaksi: poikani ja minä. Mutta olemme voimakkaammat kuin kaikki maailman armeijat.

Minulla ei ole aikaa tuhlattavaksi teihin. Minun pitää huolehtia Melvilista, joka heräilee päiväuniltaan. Hän on vain 17 kuukauden ikäinen. Hän syö ruokansa kuten jokaisena päivänä tähän asti. Sitten leikimme kuten jokaisena päivänä tähän saakka. Ja jokaisena elämänsä päivänä tämä pieni poika tulee loukkaamaan teitä onnellisuudellaan ja vapaudellaan, koska te ette saa myöskään hänen vihaansa.”

Kun Kristuksen paluun hetki koittaa, silloin Elämän kirja avataan ja kaikki ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Ne, joiden nimet ovat Elämän kirjassa, pääsevät ikuiseen elämään. Mutta ne, joiden nimiä ei löydy tuosta kirjasta, joutuvat tuliseen järveen eli rangaistuksen paikkaan.

Tästä Ilmestyskirjan kohdasta sekä Jeesuksen sanoista Matteuksen evankeliumin 25. luvussa monet ovat päätelleet, että pelastuminen ikuiseen elämään ja vastaavasti joutuminen kadotukseen riippuvat siitä, millaisia tekoja kukin ihminen on tehnyt. Hyvää tehneet saavat osakseen hyvän, ja pahaa tehneet saavat osakseen pahan.

Mutta syyn ja seurauksen laki ei ole niin yksinkertainen kuin, millaiseksi sen kuvittelemme. Teot, jotka teemme, nousevat arvoista, joiden mukaan elämme. Jos arvomme ovat sellaiset, että ne antavat luvan kohdella julmasti kaikkia, jotka eivät ajattele tai usko samalla tavalla kuin me, silloin myös tekomme ovat pahoja.

Mutta kun arvomme ovat sellaiset, että ne kieltävät meitä vastaamasta pahaan pahalla, silloin poikkeuksellisen julman kohtelun alaisiksi joutuminenkaan ei suista meitä katkeruuteen ja vihaan. Arvomme kuvastavat sitä, keneen uskomme; ja me uskomme Kristukseen, Elämän Herraan. Voimme aina tehdä sen hyvän teon, ettemme anna pahalle lahjaksi vihaamme.

Julmuus on tunnottomuutta toisten kovaa osaa, kärsimystä ja kuolemaa kohtaan. Julmuuksia harjoittavat ihmiset eivät tee eroa syyttömän ja syyllisen välillä. Kuitenkin Jeesuksen ristinkuolema koskettaa myös raakalaisia. Kun itse Elämän Herra on ottanut tehtäväkseen kuolla kaikkien ihmisten syntien vuoksi, terroristinkin keinot käyvät tehottomiksi.

Siellä, missä ei tunneta Jeesusta Kristusta ja hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa voimaa, ihannoidaan fyysistä voimaa sekä koneiden ja aseiden voimaa. Hallitsijat, jotka eivät kunnioita Elämän Ruhtinasta, koettavat taivuttaa toiset ihmiset ja koko luomakunnan alamaisikseen väkivallalla. Niin tapahtui jo alussa, kun Kain tappoi Aabelin (ks. 1.Moos.4:1‒16), ja niin tapahtuu edelleen.

Mutta ainoa valta, joka pysyy, on Kristuksen uhrivalta. Hän on virheetön Jumalan Karitsa, joka kääntää syyllisten sydämet taivaallisen Isän puoleen, avaa nyrkkiin puristuneet kädet ja vapauttaa ne, jotka ovat sielunvihollisen kahleissa.

Jos olemme uskollisia Kristukselle, saamme kuulua niihin, joiden kautta hänen nimensä tulee tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Jeesus sanoo: ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” (Luuk.12:24).