6. sunnuntai pääsiäisestä
Room.8:12−17

 

Ruuhijoki_Hangaskongas_leiska-normal.jpg

Se mikä on oikeaa ja kestävää, tuo sisimpäämme taivasten valtakunnan. Se taas, mikä on väärää ja hetkellistä, kiinnittää sisimpämme tähän maailmaan. Kristittyinä elämme ajattomien ja ajallisten asioiden välisessä jännitteessä, minkä vuoksi joudumme kamppailemaan uskon ja epäuskon välissä, toivon ja epätoivon keskellä sekä rakkauden ja välinpitämättömyyden vaiheilla.

Apostoli Paavali puhui usein tästä kamppailusta. Muun muassa kirjeessään roomalaisille hän sanoi:

”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.” (Room.7:21−25).

Kirjeessään filippiläisille Paavali valaisi kristityn ihmisen sisäistä jännitettä sanoen:

”Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista. En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.” (Fil.3:10−14a).

Paavalin sanat, jotka kuulimme päivän epistolasta Roomalaiskirjeen 8. luvusta, liittyvät nekin ajattomien ja ajallisten asioiden väliseen suhteeseen. Ne ovat Paavalin vastaus kristittyjen kysymykseen, voivatko he pelastua, kun he eivät löydä itsestään mitään hyvää.

”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba! Isä!’ Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.” Paavali sanoo (Room.8:15−17).

Monet kristityt kilvoittelijat ovat kuvanneet suhdettaan Pyhään Henkeen sanoen, että he ovat oppilaita ja että hän on opettaja. Voimme lukea tämän ajatuksen vaikkapa Hemminki Maskulaisen runoilemasta virsikirjamme virrestä 115, jossa sanotaan:

Oi Luoja lohduttajamme,
ja Henki, pyhittäjämme,
opettajamme oikea,
totuuteen meitä johdata
ja armollasi kaunista.

Opeta Isää tuntemaan,
Kristusta, Poikaa, kuulemaan,
lunastajaamme luottamaan
ja ristin alla ainiaan
sinussa kiinni riippumaan.

Pyhä Henki siis opettaa meitä johdattamalla meidät totuuden tuntemiseen ja armon vastaanottamiseen. Totuus meistä on se, että olemme syntisiä. Mutta kun tunnustamme syntimme, teemme, mitä totuus vaatii. Armo puolestaan antaa meille mahdollisuuden elää Jumalan mielen mukaista pyhitettyä elämää. ”Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.” sanoo Paavali (Room.8:10).

Toisaalta Pyhä Henki opettaa meitä olemaan ristin alla, se on: tuntemaan omatunnon vaivaa synnin takia mutta myös tuomaan syntimme Kristukselle, joka on maksanut koko velkamme Jumalan edessä. ”Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” Paavali sanoo (Room.8:13).

Näin saamme olla yhtä aikaa syntisiä ja vanhurskaita sen armon tähden, jota Jumala osoittaa meille Kristuksessa. Olemme syntisiä ja epätäydellisiä siihen saakka, kunnes pääsemme eroon tästä perisynnin turmelemasta ajallisesta olemuksestamme.

Mutta Jumala katsoo meidät vanhurskaiksi jo nyt, koska olemme tehneet Jeesuksen kanssa onnellisen vaihtokaupan. Olemme saaneet häneltä uuden ja hohtavan hääasun, ja hän on ottanut päälleen tahrautuneen ja repaleisen syntipukumme.

Kristuksen armon ja hänen ristillä vuotaneen verensä tähden saamme sisimpäämme uuden Pyhän Hengen luoman ja Jumalan sanan mukaisen järjestyksen. Se on puhtautta, rauhaa ja iloa, joka on verrattomasti parempi kuin vaikutteet, jotka maailma pyrkii syöttämään sieluumme joka päivä.

Kilvoitelkaamme siis joka päivä Jumalan armon arvoisesti. Jos joudumme kärsimään sen tähden, että olemme Jeesuksen Kristuksen omia, sekin on Jumalan armoa. Vaikeinta mutta myös palkitsevinta on oppia tämä: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2.Kor.12:9; KR1938).