1. sunnuntai pääsiäisestä

Joh.21:1‒14
 

Jeesuksen_kanssa_rannalla.jpg

Valistuksen koulukuvat: Ylösnoussut Jeesus ilmestyy oppilailleen Tiberiaanjärven rannalla.


Kuka on se, joka on sovittanut ja lunastanut ihmiskunnan kertakaikkisella ja lopullisella uhrilla? Kuka on se, joka on voittanut kuoleman kuolemallaan? Kuka on se, jossa on Jumalan täydellisyys ja joka hallitsee kaikkeutta Isän ja Pyhän Hengen kanssa? Niin oudolta kuin se voi kuulostaa meidän korvissamme, Jeesuksen oppilaat eivät olisi osanneet vastata näihin kysymyksiin heti ensimmäisen kristillisen pääsiäisen jälkeen.

Kuluneiden päivien kauheat tapahtumat olivat järkyttäneet oppilaita niin paljon, että heidän ainoa keinonsa saada jälleen ote elämästä oli palata kotiseudulleen Galileaan ja ryhtyä kalastajan työhön, jonka ääreltä Jeesus oli kutsunut heidät seuraajikseen.


Pietari, Tuomas, Natanael, Jaakob ja Johannes sekä kaksi muuta oppilasta heittivät verkkoa kokonaisen yön saamatta saalista. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta kalastajat eivät tunteneet häntä. Tämä tuntematon huusi:

–  Kuulkaa, pojat! (Kreik. paidia, lapset). Onko teillä mitään syötävää?

–  Ei ole, he vastasivat.

–  Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.

Se oli kummallinen neuvo sellaiselta, joka vain seurasi rannalta kalamiesten yrityksiä. Mistä hän tiesi, missä kalaparvet liikkuivat? Kuitenkin hänen äänessään ja sanoissaan oli jotain, jota ei voinut sivuuttaa olan kohautuksella. Oppilaat heittivät verkon veneen oikealle puolelle, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää saalista ylös.

Soudettuaan veneensä rantaan oppilaat näkivät nuotion, jonka hiilloksella oli paistumassa kalaa ja leipää. Heille valkeni vähitellen, että tämä tuntematon, joka kutsui heidät syömään, oli Jeesus. Kukaan muu ei olisi voinut tehdä sellaista ihmetekoa kuin hän teki.


Kun oppilaat noudattivat saamaansa epätavallista neuvoa, heidän pyydyksensä täyttyi kaloista. Se oli kuin merkki, joka herätti heidät arkipäiväisistä ajatuksistaan. Johannes tajusi sen ensimmäisenä ja nykäisi Pietaria hihasta sanoen:

–  Se on Herra!

Jeesus vahvisti tämän havainnon oikeaksi palvelemalla oppilaitaan. Kalat ja leivät, jotka hiljalleen paistuivat hiilloksella, muistuttivat heitä ihmeestä, jonka hän oli tehnyt kerran aiemmin. Silloin viisi leipää ja kaksi kalaa oli riittänyt usealle tuhannelle ihmiselle.

Vastedes Elämän Leipä tulisi riittämään koko maailmalle, ja oppilaat, jotka olivat jo lähes unohtaneet ensimmäisen kutsumuksensa, saisivat ottaa vastaa Pyhän Hengen ja lähteä julistamaan evankeliumia kaikille luoduille – ei enää oppilaina vaan Kristuksen ystävinä ja luotettuina (ks. Joh.15:14−15).


Palaan kolmeen kysymykseen, jotka esitin alussa. Kuka on se, joka on sovittanut ja lunastanut ihmiskunnan kertakaikkisella ja lopullisella uhrilla? Kuka on se, joka on voittanut kuoleman kuolemallaan? Kuka on se, jossa on Jumalan täydellisyys ja joka hallitsee kaikkeutta Isän ja Pyhän Hengen kanssa?

Useimmat aikakautemme kristityistä osannevat vastata: ”Hän on Jeesus.”

Ne, joilla on teologista oppineisuutta, osannevat sanoa edellisen lisäksi: ”Kristus on täysi Jumala ja täysi ihminen samassa persoonassa siten, että hänen jumalallista olemustaan ja inhimillistä olemustaan ei voi erottaa toisistaan eikä sekoittaa toisiinsa. Hän on Jumala Isänsä olemuksesta, ennen kaikkia aikoja syntynyt, ja ihminen äitinsä olemuksesta, ajassa syntynyt, mutta ilman syntiä.”


On kokonaan toinen kysymys, tuntevatko aikakautemme kristityt Jeesusta Kristusta muuten kuin etäältä − se on hahmona, joka on tullut heille tutuksi pääsiäisnäytelmistä, elokuvista ja taidemaalauksista. Vaikka taiteen Jeesus-hahmot voivat herättää ihmisissä suuria tunteita, Jeesus on paljon enemmän kuin ja usein aivan toisenlainen kuin, millaisena ihmiset tahtovat esittää hänet.

Ei ole tavatonta meillekään, että hukkaamme käsityksen siitä, mikä sai meidät lähtemään seuraamaan Jeesusta, minkä tehtävän hän antoi meille ja minkä eväiden varassa voimme täyttää saamamme tehtävän.

Kun kirkoilta odotetaan nykyään toimintaa ihmisten yhteiselämän parantamiseksi, työtä maailmanrauhan hyväksi sekä hädänalaisten ja sorrettujen auttamista, monet kristityt vastaavat siihen kysyntään tavalla, joka kertoo, etteivät he ymmärrä paljonkaan synnin ajallisista ja iankaikkisista seurauksista ja Kristuksesta, joka voi syntiset pelastaa.


Voimme levittää kirkon yhteiskunnallisen työn laajalle. Voimme käyttää kaiken tarmomme sellaisten ihmisten etsimiseen ja auttamiseen, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan tukijärjestelmien ulkopuolelle. Ja voimme tehdä lähetystyötä niin matalalla profiililla, ettei yksikään toisen uskonnon ja kulttuurin edustaja tai kotoinen jumalankieltäjä loukkaannu sanoistamme.

Mutta sellaiset teot ovat puuhastelua, jos ja kun niiden kanssa ei tarjota sitä yksinkertaista evankeliumia, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä (ks. 1.Tim.1:15).

Kyllä Jeesuskin ruokki oppilaansa, jotka tulivat Gennesaretin järveltä väsyneinä ja nälkäisinä heitettyään verkkojaan kokonaisen yön. Mutta hänen tekonsa eivät jääneet siihen. Hän antoi heille uuden tehtävän ja varusti heidät voimalla ylhäältä. Viimeistään silloin nämä ”pallonsa” hukanneet pojat käsittivät, mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:5).