5. sunnuntai helluntaista, Joh.8:2-11, 2. vsk

 

Jeesuksen ajan juutalaiset viettivät vuosittain kolme juhlaa esi-isiensä Egyptistä lähtemisen muistoksi. Ne olivat happamattoman leivän juhla, ensisadon eli lehtimajanjuhla sekä elonkorjuujuhla. Mooseksen lain mukaan kaikkien Israelin miesten oli kokoonnuttava Jumalan kasvojen eteen näinä juhla-aikoina.

Koska Mooses eli noin 1300 vuotta ennen Jeesusta, israelilaisista oli tullut noina kolmenatoista vuosisatana suuri kansa, jonka jäsenistä huomattava osa asui kaukana muinaisen Israelin rajojen ulkopuolella. Jerusalemin temppeli siis täyttyi kolmesti vuodessa monia eri kieliä puhuvista pyhiinvaeltajista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus meni lehtimajanjuhlan aikana Jerusalemiin opettaakseen kansaa, joka oli kokoontunut temppeliin. Juhlan viimeisenä päivänä hänen eteensä raahattiin nainen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta. Retuuttajat olivat lainopettajia ja fariseuksia, jotka olivat varmoja omasta hurskaudestaan. He vaativat naiselle kivitystuomiota.

Mooseksen laissa kyllä sanottiin näin: "Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava." (3.Moos.20:10). Missä oli itse teosta kiinni saatu avionrikkojamies? Häntä ei näkynyt missään, sillä laki-intoisuudestaan huolimatta fariseukset katsoivat, että mies oli vähemmän syyllinen kuin nainen.

Kun Jeesukselta kysyttiin mielipidettä siihen, oliko nainen kivitettävä, Jeesus ei sanonut mitään vaan kumartui kirjoittamaan sormellaan maahan. Tällä eleellä hän muistutti kysyjiä siitä, mitä sanottiin profeetta Jeremian kirjassa:

"Kunnian valtaistuin, korkealle korotettu alusta asti, on meidän pyhäkkömme paikka. Herra, sinä olet Israelin toivo! Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun. Jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet, sillä he ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen." (Jer.17:12-13).

Mutta fariseukset ja lainoppineet eivät ymmärtäneet Jeesuksen antamaa viestiä vaan tivasivat häneltä suullista vastausta. Silloin Jeesus suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."

Tällä Jeesus tarkoitti mitä tahansa syntiä, sillä myös fariseukset tunnustivat, että pohjimmiltaan synti oli sydämen luopumista Jumalasta. Ihminen, joka ei rakastanut Jumalaa, oli aina altis syntiin. Jopa kuningas Daavid sanoi aikanaan: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7).

Sitten Jeesus taas vaikeni ja kumartui kirjoittamaan maahan.

Evankeliumi ei kerro, mitä hän kirjoitti. Kaikki kuitenkin käsittivät, että vastausta ei tullut etsiä pelkästä laista vaan laista ja profeetoista. Yksi pyhien kirjoitusten kohta voi käskeä kivittämään synnintekijän. Mutta kun luettiin, mitä pyhät kirjoitukset sanoivat yhdessä, niin huomattiin, että kaikki ihmiset olivat syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla.

Kuka siis oli se, joka sai heittää ensimmäisen kiven?

Fariseukset ja lainoppineet katsoivat toisiinsa hölmistyneinä eivätkä tienneet, mitä ajatella. Heidän intoilunsa oli paljastunut pahansuopaiseksi kiihkoiluksi. He päästivät vapaaksi naisen, jonka olivat tuoneet tukasta repien temppelin esipihaan. Sitten he liukenivat vähin äänin paikalta.

Martti Luther puhui farisealaisesta mielenlaadusta näin:

Tekopyhyyden olemus on, ettei se voi seurustella syntisten ja raihnaisten kanssa. Kaiken täytyy tapahtua lain ankaruuden mukaisesti. On vain pelkkää jahtaamista ja takaa-ajoa, ei mitään armahtamista, vaan silkkaa rankaisemista, moittimista, tuomitsemista, nuhtelemista ja vauhkoamista.

Sen jälkeen Luther puhui kristillisestä mielenlaadusta sanoen:

Mutta kristittyjen laita on niin, että heidän keskellään on paljon syntisiä ja hauraita; niin, he ovat tekemisissä vain sellaisten eikä pyhien kanssa.

Sen tähden he eivät hylkää ketään, vaan kantavat jokaista; niin he ottavat syntisen ja kurjan vastaan yhtä sydämellisesti kuin jos he itse olisivat sellaisissa synneissä ja heikkouksissa. He rukoilevat heidän puolestaan, opettavat, kehottavat, rohkaisevat ja tekevät kaiken, minkä voivat auttaakseen. Sellaista on oikean kristillisyyden laatu; niin on Jumala tehnyt meille Kristuksessa ja tekee yhä.

Merkitsikö Jeesuksen teko sitä, että aviorikoksesta tavattu nainen sai lähteä jatkamaan haureuttaan? Ei merkinnyt, sillä Jeesus sanoi hänelle: "Mene, äläkä enää tee syntiä."

Tässä on ero meidän ja Jeesuksen välillä. Me emme voi olla tekemättä syntiä. Siksi pyrimme usein tuomitsemaan toisissa ihmisissä omat pahat tekomme. Jeesus puolestaan ei langennut syntiin teoissaan, sanoissaan tai edes ajatuksissaan. Hän osoitti täydellisen rakkautensa meitä syntisiä kohtaan kantamalla pahat ajatuksemme, sanamme ja tekomme ristinpuuhun.

Koska Jeesus on rakastanut meitä näin paljon, ja koska Jumala vieläkin antaa anteeksi syntimme Jeesuksen tähden, meidän on armahdettava lähimmäisiämme. Todellisten ja vertauskuvallisten kivitystuomioiden aika päättyi silloin, kun Jeesus sanoi avionrikkojanaiselle: "Minäkään en tuomitse sinua." Silloin päättyi myös nyrkkiin puristettujen käsien, vihasta vääristyneiden kasvojen sekä katkeruudesta mustuneiden sydänten aika.

Koska Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän, emme voi muuta kuin katsoa toistemme virheitä ja puutteita Jeesuksen sovintoveren näkökulmasta.