Kynttilänpäivä, Luuk.2:21-38

 

Koska kynttilänpäivä on kirkkovuodessa joulupiirin päätös, kynttilänpäivän evankeliumi liittyy Jeesuksen lapsuuteen. Luukas kertoo, että hurskas vanhus nimeltä Simeon tunnisti Jeesus-lapsessa Israelin ja koko maailman Vapahtajan. Simeon otti Jeesus-lapsen syliinsä ja ylisti Jumalaa sanoen:

"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." (Luuk.2:29-32).

Myös hyvin iäkäs naisprofeetta Hanna näki Jeesuksen ja alkoi ylistää Jumalaa sekä puhua lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

Luukas mainitsee nämä tapaukset, koska niiden kautta käy selväksi, että liitto, jonka Jumala solmi Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa, jatkuu Jeesuksessa. Simeonin siunaus ja Hannan todistus tulevat samasta lähteestä: Pyhästä Hengestä. Mutta suurin merkki kaikista on Jeesus, jonka elämä on alusta lähtien vihitty sijaiskärsimykseen. Simeon sanoo Marialle:

Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk.2:34-35).

Vanhan liiton aikaisiin tapoihin kuului, että israelilaiset antoivat Jumalalle lunastusuhrin jokaisesta kansansa esikoispojasta (ks. 2.Moos.13:13). Esikoispojat piti ikään kuin ostaa takaisin Jumalalta, jolle heidät oli pyhitetty.

Uuden liiton esikoinen, Jeesus, antoi itsensä uhriksi kansojen puolesta, jotta kaikki ihmiset tulivat ostetuiksi Jumalalle. Merkki, jota ei tunnustettu ja johon monet kompastuivat, mutta joka myös auttoi monet nousemaan, oli ja on Kristuksen risti. Ne israelilaiset, jotka näkivät ristin ainoastaan teloitusvälineenä, pitivät sitä häväistyksen, tuskan ja kuoleman merkkinä. Mutta niille, jotka saivat kohdata Jeesuksen ylösnousseena, rististä tuli voiton, lunastuksen ja elämän merkki.

Jeesus jakoi israelilaisten mielipiteet kahtia. Yhdet ihastuivat valosta ja toivosta, jonka he saivat elämäänsä. Toiset vihastuivat, koska heidän hengellinen antinsa osoittautui petokseksi. Yhä edelleen ihmiset jakautuvat vastaanottajiin ja torjujiin kuullessaan julistusta, joka kertoo Jeesuksesta maailman valona. Torjunta ja viha ovat lähtöisin perkeleestä, joka ei halua ihmisten tietävän, että hänen voimakkain aseensa, pelko, on nujerrettu.

Neutraalia suhdetta Jeesukseen ei ole, koska hänen sanansa: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6) tarkoittavat juuri sitä, miltä ne kuulostavat. Jeesus, joka kulki ristin tien alusta loppuun, on ihmisten elämä ja valo – mutta vain niiden, jotka uskovat häneen.

Tunnustavia kristittyjä syytetään usein suvaitsemattomuudesta, kun he eivät myönnä, että muutkin maailmankatsomukset kuin vain usko Jeesukseen voivat viedä ihmisiä Jumalan luo. Syyte perustuu väärinkäsitykseen. Kristityt nimittäin julistavat Jeesusta kuoleman voittajana ja pelastajana. Jeesus sanoo, ettei muita pelastajia ole.

Ne, jotka loukkaantuvat Jeesuksen sanoista, haluaisivat panna hänet vastaamaan niistä. Koska he eivät pääse käsiksi häneen itseensä, he osoittavat sormella hänen seuraajiaan ja heristävät nyrkkiä heille. Kuitenkin Jeesuksen sanat pysyvät totuutena maailman loppuun asti. Kun kaikki ihmiset kootaan hänen eteensä tuomiolle, ketkä voittavat? Ne, jotka ottivat hänet vastaan.