Kristuksen kuninkuuden sunnuntai, Matt.25:31‒46

Kristuksen kuninkuuden sunnuntain evankeliumissa kerrotaan, että aikojen lopulla Kristus tulee jakamaan oikeutta kaikille ihmisille. Hän erottaa toisistaan ne, jotka pääsevät iankaikkiseen elämään, ja ne, jotka joutuvat kadotukseen. Erottelun perusteina eivät ole ihonväri, kieli, kansallisuus, uskonto eivätkä ylipäätään mitkään seikat, joiden perusteella ihmiset jakavat toisiaan hyviin ja pahoihin, meihin ja muihin.

Kristus-kuningas jakaa oikeutta täysin omalla tavallaan. Hän sanoo: ”Minun oli nälkä, minun oli jano; minä olin koditon, alasti, sairas ja vankilassa. Niin kuin sinä silloin kohtelit minua, minä kohtelen nyt sinua.” Kumpikin ryhmä, pelastetut hänen oikealla puolellaan ja kadotetut hänen vasemmalla puolellaan, ihmettelee ääneen: ”Herra, milloin ne näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana, alastomana, sairaana tai vangittuna?” Kumpikin ryhmä on ollut omasta mielestään tekemisissä vain ihmisten kanssa, eivät Herran Jeesuksen Kristuksen.

Mutta Kristus onkin tullut ihmisten luokse valepukuisena. Hän on esiintynyt vähäosaisena lähimmäisenä ja vedonnut viisaisiin, voimakkaisiin ja hyväosaisiin sanoen: ”Auttakaa minua.” Toiset ovat tietämättään mutta hyväsydämisyyttään antaneet hänelle ruokaa, juomaa, suojaa, vaatteita, hoitoa ja tukea. Toiset taas ovat tietämättään, välinpitämättömyyttään tai itsekkyyttään kieltäneet häneltä avun. Siksi Kristus sanoo: ”Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle vähimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle; ja missä olette laiminlyöneet yhtäkin vähimmistä veljistäni, siinä olette laiminlyöneet minua.”

Köyhät, heikot ja kärsivät ihmiset ovat Kristukselle niin tärkeitä, että hän asettuu heidän osaansa. Vaikka meistä näyttää siltä, että köyhiä ja heikkoja ei kukaan tässä maailmassa puolusta, on kuitenkin olemassa yksi, joka pitää heidän puoltaan. Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Ei siis kannata halveksia vähäosaisia. Emme voi tietää, kenessä lähimmäisessämme Kristus tulee luoksemme.

Kristuksen kuninkuuden sunnuntain evankeliumi antaa aiheen myös miettiä sitä, pääsevätkö itsevarmat ja koppavat ihmiset taivaaseen. Viimeinen tuomio ei ole vain jossakin meille tuntemattomassa tulevaisuudessa, vaan se on läsnä jo nyt. Kun omatuntomme avautuu Jumalan sanalle, tunnemme sisimmässämme, kuinka Jumalan laki syyttää meitä rikkomuksistamme, rakkaudettomuudestamme ja itsekkyydestämme. Ja kun käsitämme olevamme syntisiä niin syvältä, ettemme tule paremmiksi hyvien tekojenkaan avulla, saatamme kirota Jumalaa, joka ei anna meille mahdollisuutta edes yrittää olla hänelle mieliksi.

Kuitenkin Jumala on antanut ja antaa meille mahdollisuuden tulla tuomituiksi elämään kadotuksen sijasta. Se mahdollisuus on hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, niin kuin Johanneksen evankeliumi hänestä sanoo:

”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.” (Joh.3:17‒21).

Koska vain Jumalan sana voi ohjata ihmistä totuuteen ja valoon, on viisasta rukoilla nyt ja joka päivä Psalmin 139 mukaan:

Tutki minut, Jumala,

katso sydämeeni.

Koettele minua,

katso ajatuksiini.

Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä,

ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.

(Ps.139:23‒24).