3. paastonajan sunnuntai, Luuk.11:14‒26, 1. vsk

1267867264_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyvyys tuottaa tuloksia, pahuus aiheuttaa seurauksia.

Kolmannen paastonajan sunnuntain evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus ajoi eräästä mykästä miehestä pahan hengen. Kun demoni oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua. Tapahtuman todistajina oli ihmisiä, jotka eivät hyväksyneet sitä, mitä Jeesus teki. Heidän mielestään Jeesuksen menetelmä oli harhaoppinen: hän tuotti hyvää väärällä tavalla.

Ne, jotka sanoivat: ”Pääpaholaisen avulla hän pahoja henkiä karkottaa”, olivat ulkonaisen moraalinsa puolesta moitteettomia ihmisiä. He olivat niitä, jotka noudattivat tarkoin kaikkia Mooseksen lain käskyjä sekä isien perinnäissääntöjä ja uskoivat, että Jumala palkitsee heidät heidän lakiuskollisuutensa tähden.

Jeesus vastasi heille: ”Jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”

Demonit kuuluivat antiikin ajan ihmisten maailmankuvaan. Sen vuoksi oudot sairaudet ja psyykkiset tilat selitettiin pahojen henkien aiheuttamiksi. Sairauksien todellisia syitä ei silloin tiedetty.

Nykyaikaisen käsityksen mukaan mykkä mies oli voinut menettää puhekykynsä siksi, että hän oli kokenut voimakkaan järkytyksen. Kun Jeesus osoitti hänelle Jumalan armon, hän vapautui traumastaan ja alkoi puhua.

Nekin, jotka vastustivat Jeesusta, ajoivat Jumalan nimessä ihmisistä pahoja henkiä. Mutta he olivat kääntymättömän sydämensä vankeja, mistä syystä heidän työnsä jäi vaillinaiseksi. He siivoilivat pois huonoja tapoja itsestään ja muista, mutta heidän sisäinen elämänsä ei uudistunut Jumalan sanasta.

Jotta arvostelijat ymmärtäisivät, millä voimalla Jeesus karkotti demoneja, Jeesus puhui ’Jumalan sormesta’. Muinoin Mooses ja Aaron tuottivat egyptiläisille vitsauksia, jotta farao päästäisi israelilaiset vapaiksi. Kun faraon loitsijat eivät kyenneet jäljittelemään Mooseksen ja Aaronin tunnustekoja, taikurit selittivät: ”Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.” (2.Moos.8:15).

Jumalan sanan voima, joka vaikutti Mooseksen ja Aaronin kautta, toimi myös Jeesuksen teoissa vapauttaen ihmisiä sielunvihollisen orjuudesta. Mutta niin kuin faarao pysyi kovana eikä kuunnellut Moosesta ja Aaronia, Jeesuksen vastustajatkin paaduttivat sydämensä.

*

Ollaksemme raamatullisia meidän ei tarvitse jäljitellä antiikin ajan ihmisten maailmankuvaa. Meidän ei tule ryhtyä ajamaan kenestäkään ulos pahoja henkiä, koska sellainen toiminta lisää niiden kärsimyksiä, joiden mieli on jo valmiiksi hajalla. Hengellisesti raitis krsitillisyys ei ole pirujen maalaamista seinälle.

Mutta emme voi myöskään kiistää sielunvihollisen olemassaoloa, sillä hänen jälkensä näkyvät: epäjumalanpalvelus ja noituus, ylpeys ja itsekkyys, haureus, kateus ja ahneus sekä varkaudet, väkivalta ja kiihkoilu rehottavat häpeämättömästi kaikkialla.

Ihmisten karkeat synnit eivät selity pelkästään sillä, että hyvyys puuttuu heidän elämästään, vaan pimeyden valtakunta taistelee valon valtakuntaa vastaan myös tänä modernina ja digitaalisena aikana.

Karjuvan leijonan tavoin ympäriinsä kulkeva ja saalista etsivä paholainen (ks. 1.Piet.5:8) ei ole kaikkein vaarallisin pahuuden ilmentymä. Sellainenhan on helppo tunnistaa ja torjua. Sielunvihollinen on tuhoisin, kun se tekeytyy ihmisten ystäväksi, sillä silloin ihmiset palvelevat häntä ja tekevät hänen kanssaan kauppoja.

Totta kai paholainen antaa ajallista hyvää niille, jotka antavat hänelle sielunsa. Hän antaa kaikkea, mitä ihmiset keksivät mukavuudenhalussaan, ahneudessaan ja itsekkyydessään pyytää, koska silloin kateus, katkeruus, riita, viha ja välinpitämättömyys leviävät tehokkaimmin.

Antiikin maailmassa Efeson kaupungin kristityt elivät monenlaisten houkutusten, rikkauksien ja epäjumalien ympäröiminä. Paavali sanoi heille: ”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.” (Ef.5:10‒11).

Paavali kehotti myös: ”Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.” (Ef.6:16-17).

Sanoessaan: ”Ottakaa”, Paavali ei tarkoittanut: ”Ottakaa tai jättäkää”, vaan: ”Ottakaa, kun vielä voitte.” ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä, mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2.Tim.4:3).

Kristuksen sana on Jumalan sormi, digitus Dei, joka vieläkin osoittaa maailmalle totuuden ja tekee vapaiksi ne, jotka kuuntelevat totuuden ääntä.