5. sunnuntai pääsiäisestä, rukoussunnuntai, 2. vsk

1450873.jpg

Martti Luther sanoi yhdessä pöytäpuheistaan: "Rukouksen todellisena aiheena on yksinomaan usko. Satunnaisena aiheena, joka saa meidät rukoilemaan, on hätä. Rukouksen muotona on turvautuminen aivan ilmaiseksi saatavaan armoon, ilman ansioita tai tekoja. Rukous perustuu Jumalan lupaukseen ja käskyyn. Rukous johtaa siihen, että meitä kuullaan ja meidät lunastetaan." (Weimarer Ausgabe, Tischreden 3, 3353).

Jeesuksen ajan juutalaisissa oli eräitä, jotka asettuivat kadunkulmiin rukoilemaan, jotta heidän hurskautensa tulisi kaikille ilmi. Näin he eivät oikeastaan palvelleet rukouksillaan Jumalaa vaan tavoittelivat ihmisten suosiota. Vastakohtana tälle Jeesus kehotti seuraajiaan rukoilemaan niin, että vain Jumala voi sen huomata.

Suomalaisten uskonnollisuutta kartoittavissa tutkimuksissa on tullut esiin, että monet sanovat joskus rukoilevansa Jumalaa tai Jeesusta. Niitä, jotka rukoilevat joskus, on jopa enemmän kuin niitä, jotka myöntävät uskovansa Jumalaan. Ilmeisesti asia on niin kuin Luther sanoi: hätä saa ihmiset rukoilemaan.

Suomalaiset eivät kuitenkaan ole huomionkipeitä rukoilijoita. Näyttää paremminkin siltä, että kehotus: "Kun rukoilet, sulkeudu huoneeseesi" on otettu keskuudessamme kirjaimellisesti. Mutta ei Jeesus sentään tarkoittanut, että rukouksesta pitäisi tehdä täysin yksityinen asia. Rukoilemisessa ei ole mitään hävettävää.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jeesus sanoi myös: "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään."

Ehkä ajattelemme, että meidän pitäisi rukoilla rukoilemasta päästyämme, rukoilla pitkiä rukouksia ja rukoilla monisanaisesti. Mutta niin osaavat tehdä vain ne, jotka ovat omistaneet elämänsä hartaudenharjoitukselle.

Jumala kyllä tietää ajatuksemme ja tuntee mielemme. Riittää hyvin, kun joka päivä pyydämme, että hänen tahtonsa toteutuisi elämässämme.

Aineellisten tarpeidemme täyttämiseen riittää rukous: Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Hengellisiin tarpeisiin riittää useimmiten: Anna meille syntimme anteeksi. Ja jos jotakin pitää lisätä, niin sitten: Päästä meidät pahasta.

Ihmissuhteissamme voimme tehdä rukouksen sanoista tosia antamalla anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan.

Aito rukous syntyy uskosta eikä velvollisuudentunteesta. Ja koska usko on lahja, on rukouskin Jumalan teko ihmisessä. Pyhä Henki antaa rukoiltavaa niille, jotka pyytävät saada uskoa Kristukseen. Usein Jumalan koulussa oleva ihminen kuulee sisäisen kehotuksen rukoilla toisten, jopa aivan tuntemattomien ihmisten puolesta.

Kun toimimme tällaisen kehotuksen mukaisesti, teemme kristityille kuuluvaa rukoustyötä. Martti Luther on sanonut siitä näin:

"Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja, niin on kristitynkin rukoiltava. Rukoileminen on kristityn käsityötä. Ja kirkon rukous saa aikaan suuria ihmeitä. Se on meidän aikanamme herättänyt kolme ihmistä kuolleista: minut, joka olen usein ollut kuolemansairaana, vaimoni Käthen, joka myös oli kuolemansairas, ja maisteri Philipp Melanchtonin, joka Herran vuonna 1540 makasi kuolemansairaana Weimarissa; vaikka vapautuminen taudista ja ruumiiseen kohdistuvista vaaroista ei kyllä olekaan mikään erinomainen ihme, on kuitenkin syytä huomata se uskossa heikkojen tähden. Minulle ovat näet paljon suurempia ihmeitä ne, että Herra, meidän Jumalamme joka päivä kirkossa kastaa, ojentaa alttarin sakramentin, antaa synninpäästön ja vapauttaa synnistä, kuolemasta ja iankaikkisesta kadotuksesta. Nämä ovat minusta suuria ihmeitä." (Weimarer Ausgabe, Tischreden 6, 6751).