17. sunnuntai helluntaista, Joh.11:2145, 2. vsk

Yhtä vähän kuin voidaan päätellä siemenestä, millainen kasvi siitä tulee, on mahdollista kuvitella, millaisiksi muutumme ylösnousemuksessa.

Kirjailija Mika Waltari kertoi teoksessaan 'Valtakunnan salaisuus' roomalaisesta Markuksesta, joka erinäisten seikkailujen vuoksi päätyi Jerusalemiin päivänä, jona Jeesus ristiinnaulittiin. Markus pysähtyi Golgatalle ihmettelemään juutalaisten kuninkaan saamaa kohtelua, ja tapahtuma syöpyi hänen mieleensä.

Siitä alkaen Markuksella oli pakonomainen tarve selvittää itselleen, kuka Jeesus Nasaretilainen oli ollut. Koska Markus kuului hyvämaineiseen sukuun, hän pääsi Pontius Pilatuksen vieraaksi ja sai kuulla tältä, miksi Nasaretilainen ristiinnaulittiin.

Sapatin jälkeisenä aamuna Markus heräsi maan vavahteluun. Pian sen jälkeen palatsiin tuli sotilaita, jotka olivat vartioineet Jeesuksen hautaa yöllä. He ilmoittivat päällikölleen, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta ja että hauta oli ryöstetty.

Sotilaiden selonteko oli kuitenkin ristiriitainen, minkä vuoksi Markus lähti tutkimaan hautaa ja löysi sieltä mirhan kovettamat tyhjät käärinliinat. Hän tajusi, että Jeesuksen ruumiin oli täytynyt poistua niiden sisästä yliluonnollisella tavalla.

Markus vakuuttui Jeesuksen ylösnousemuksesta ja alkoi etsiä yhteyttä hänen opetuslapsiinsa. Markus johdatettiin Betanian kylään, Martan ja Marian taloon, jossa hän tapasi Lasaruksen – miehen, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista.

Kuva, jonka Waltari maalasi Lasaruksesta, oli surullinen. Mies oli olemukseltaan kalsea, ei osannut iloita elämästä eikä viihtynyt ihmisten seurassa. Waltari antoi päähenkilönsä Markuksen kuvailla Lasarusta seuraavasti:

"Varmaan hän tunsi itsensä ihmisten joukossa paremmin vainajaksi kuin eläväksi. Hänen oli myös hankala liikkua aivan kuin hän ei olisi täysin hallinnut jäseniään. Luullakseni hänet olisi heti erottanut muista ihmisistä oudoksi, jos olisi nähnyt hänet muiden seurassa tietämättä etukäteen mitään hänestä."

Lasaruksen kuolleista herättäminen oli yksi suurimmista tunnusteoista, jonka Jeesus teki. Miksi olettaisimme Waltarin tavoin, että ihme jäi jotenkin epätäydelliseksi? Miksi emme ajattelisi niin kuin evankelista Johannes, että Jeesus palautti ennalleen Lasaruksen elämän?

Epäilijät sanovat, että Uuden Testamentin ylösnousemususko syntyi aikakautena ja ilmapiirissä, jossa monet vastaavanlaiset uskomukset kilpailivat keskenään. Koska kuolleen muuttuminen jälleen eläväksi on vastoin luonnonlakeja, yksikään noista uskomuksista ei kosketa todellisuutta.

Mutta ei luonnonlakeihin perustuva epäilykään aina vastaa todellisuutta. Sen ongelma on, että ihminen ei tunne eikä koskaan voikaan tuntea kaikkia luonnonlakeja. Tieto avautuu hitaasti ja suuren vaivannäön kautta. Kun yksi tiedon ovi on saatu auki, sen takana on kymmenen avaamatonta ovea.

Sen, joka uskoo, että on olemassa Kaikkivaltias Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, ei ole vaikea uskoa myös sitä, että Jumala voi muuttaa vallitsevien luonnonlakien suunnan. Kuolema kääntyy elämäksi, kun Luojamme tahtoo niin.

Päivän evankeliumi rohkaisee meitä luottamaan Jumalan Sanaan, joka tuli lihaksi ja asui ihmisten keskellä. Ne, jotka kohtasivat Jeesuksen, saivat olla tekemisissä Elämän Herran kanssa. Sen vuoksi hän sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin; eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. "

Lasarus palasi elävien joukkoon, kun itse Elämän Herra herätti hänet kuolleista. Tapahtuman aitouden puolesta puhuu se, että juutalaisten ylipapit raivostuivat suunniltaan tästä tunnusteosta. Jos ylipapit olisivat voineet selittää tyhjäksi Lasaruksen kuolleista herättämisen, heidän ei olisi tarvinnut nähdä vaivaa raivatakseen tieltään sekä Jeesuksen että Lasaruksen. (ks. Joh.11:53; 12:10).

Ylösnousemususko on Uuden Testamentin keskeisin sisältö. Kristitty ihminen ei voi luopua siitä ilman seurausta, että häneltä katoaa iankaikkisen elämän toivo. "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. " (1.Kor.15:19).

Tämän katoavan ruumiin on siis pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Kun viimeisen tuomion pasuuna soi, kuolleet herätetään katoamattomina. Ne, jotka uskoivat, kun olivat vielä ajassa, menevät elämään. Ne puolestaan, jotka uskovat vasta sitten, kun näkevät tämän, eivät peri elämää.

Miten käy niiden, jotka ovat silloin elossa ja omistavat uskon Kristukseen? He muuttuvat silmänräpäyksessä hänen kirkastuneen olemuksensa kaltaisiksi (ks. 1.Kor.15:4553).