18. sunnuntai helluntaista, Mark.2:18‒22, 2. vsk

Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen oppilaita – ja siten myös Mestaria itseään – vaadittiin noudattamaan pikkutarkkoja uskonnollisia tapoja. Jeesukselta kysyttiin: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?”

Mooseksen laki velvoitti koko kansan paastoamaan ainoastaan suurena sovintopäivänä (ks. 3.Moos.16:29‒31). Kaikki muu paastoaminen oli vapaaehtoista.

Mutta koska Mooseksen laki sääti papeille useita paastoja, fariseukset, joista useimmat olivat maallikkoja, paastosivat varmuuden vuoksi kahdesti viikossa ja vaativat muitakin juutalaisia tekemään niin.

Jeesus puolusti oppilaitaan sanoen: ”Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.”

Kun Jeesus salli oppilaidensa lyödä laimin viikottaiset paastot, hän toimi pyhien kirjoitusten alkuperäisessä hengessä. Keskeyttiväthän lainoppineetkin laintutkistelunsa, jos heidät kutsuttiin häihin, sillä häissä ei paastottu vaan iloittiin.

Näin Jeesus tuli sanoneeksi kaksi asiaa. Yhtäältä sen, että hän oli juutalaisten kauan odottama Messias. Jumalan ja hänen kansansa häiden aika oli tullut. Toisaalta Jeesus paljasti, että hänen oppilaansa tulisivat suremaan ja paastoamaan hänen poismenonsa vuoksi. Mutta salaisuuden verho peitti nämä asiat niin, etteivät kuulijat ymmärtäneet, mitä Jeesus tarkoitti.

Me tiedämme Uuden Testamentin lukijoina, että Jeesuksen uhrikuolema sovitti ihmiset Jumalan kanssa paremmin kuin mitkään säännöt, jotka sanoivat: ”Älä tartu”, ”Älä maista” tai ”Älä koske”. Nämä menettelytapaohjeet näyttivät viisailta, mutta todellisuudessa ne tyydyttivät vain ihmisten ylpeyttä (ks. Kol.2:20‒23).

Kristitty ihminen on Jeesuksen tähden vapaa sellaisesta pyrkimyksestä, jossa ihminen yrittää kelvata Jumalalle lakia noudattamalla. Kymmenen käskyn laki on Jumalan keino osoittaa, ettei ihminen saavuta täydellisyyttä teoillaan tai tekemättä jättämisillään.

Paavali sanoo kirjessään galatalaisille:

”Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.” (Gal.3:22‒25).

Kristityn vapaus on Jeesuksen hankkima ja antama vapaus synnin orjuudesta niille, jotka uskovat häneen. Jeesuksen seurassa jokainen saa olla oma itsensä. Toisaalta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, tulee lopulta hänen kaltaisekseen ‒ ei kuitenkaan maanpäällisen elämänsä aikana.

Uusi elämä Kristuksessa muistuttaa jollain tavalla korjausrakentamista. Jeesus ei tyydy tekemään vaillinaista työtä eikä kikkailemaan pienillä ja edullisilla ratkaisuilla, sillä hän on sovittanut ja lunastanut ihmiskunnan kalliilla verellään.

Jeesus on niin suurpiirteinen, ettei hän odota meiltä itsemme parantelua. Hän haluaa tehdä elämällemme täydellisen remontin, joka voi toteutua vain, kun sitoudumme häneen.

Mitä tämä sitoutuminen sitten on? Kasteessa meidät liitettiin kohtalon yhteyteen Kristuksen kanssa, mutta kaste tuottaa meille pelastuksen vain, jos uskomme häneen (vrt. Mark.16:15‒16). Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (ks. Hepr.11:1, KR1938).

Kun puhutaan kristityn vapaudesta, on syytä muistaa, että se on käsitetty usein väärin. Jotkut ovat hurmaantuneet vapaudestaan ja ryhtyneet hillittömiksi. Joidenkin toisten itseriittoisuus on paisunut niin suureksi, että he ovat hukanneet näköpiiristään taivaantien suuntamerkin, ristin. Ylpeys vie samaan turmioon kuin hillittömyys, vaikkakin eri tavalla.

Myös välinpitämättömyys Jeesusta Kristusta ja hänen opetustaan kohtaan johtaa ihmisen kadotukseen. Tämä on yksi niistä vaikeista Raamatun totuuksista, joiden vuoksi monet nimellisesti kristityt ihmiset loukkaantuvat uskovaisiin. Ironista kyllä, kirkkoa perinnelaitoksena pitävät kristityt eivät halua, että raamatullinen ja apostolinen usko tuodaan heidän tietoonsa.

Mutta toisten ja oman pelastuksemme vuoksi meidän on sanottava tämä uudelleen ja uudelleen: kristityn vapaus ei ole vapautta mihin tahansa, vaan se on vapautta elää Jumalan rakkauden hallitsemaa elämää. Kristitty on kokonaan vapaa lakivanhurskaudesta, mutta täysin riippuvainen Kristuksen lahjoittamasta uskonvanhurskaudesta.