18. sunnuntai helluntaista
Mark.7:5-13


Valistuksen koulukuvat: Jeesus kulkee opetuslapsineen viljapellon poikki.
 

Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen oppilaita – ja siten myös Mestaria itseään – vaadittiin noudattamaan pikkutarkkoja uskonnollisia tapoja. Fariseukset kysyivät Jeesukselta: ”Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Vaikka Mooseksen laki salli nälkäisten poimia ruuakseen tähkiä (ks. 5.Moos.23:26), fariseukset olivat sitä mieltä, että sellaista ei saanut tehdä sapattina, koska se oli sadonkorjuuta ja siten työtä.

Jeesus puolusti oppilaitaan sanoen: ”Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille. Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Niinpä ihmisen Poika on myös sapatin herra.”

Näin Jeesus tuli sanoneeksi, että hän oli juutalaisten kauan odottama Messias. Jumalan ja hänen kansansa häiden aika oli tullut. Fariseuksetkin odottivat Messiaan tuloa, mutta sellaisen Messiaan, joka perustaisi maallisen valtakunnan ja vahvistaisi ne monet sadat säännöt, jotka he olivat laatineet täydentämään Jumalan asettamat kymmenen käskyä.

Uuden Testamentin lukijoina tiedämme, että Jeesuksen uhrikuolema sovitti ihmiset Jumalan kanssa paremmin kuin mitkään säännöt, jotka sanoivat: ”Älä tartu”, ”Älä maista” tai ”Älä koske”. Nämä menettelytapaohjeet näyttivät viisailta, mutta todellisuudessa ne tyydyttivät vain ihmisten ylpeyttä (ks. Kol.2:20‒23).

Mitä varten kymmenen käskyä ovat sitten Raamatussa ja miksi katsomme, että ne ovat yhä voimassa? Kymmenen käskyä ovat Jumalan keino osoittaa, ettei ihminen saavuta täydellisyyttä teoillaan tai tekemättä jättämisillään. Fariseukset yrittivät täyttää Jumalan lain kaikkein pienimmissäkin yksityiskohdissa, joita elämässä voi olla. Mutta samalla he kadottivat käsityksen Jumalan hyväntahtoisuudesta ja armollisuudesta.

Paavali sanoo kirjessään galatalaisille: ”Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.” (Gal.3:22‒25).

Kristityn vapaus on Jeesuksen hankkima ja antama vapaus synnin orjuudesta niille, jotka uskovat häneen. Jeesuksen seurassa jokainen saa olla oma itsensä. Toisaalta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, tulee lopulta hänen kaltaisekseen ‒ ei kuitenkaan maanpäällisen elämänsä aikana.

Uusi elämä Kristuksessa muistuttaa jollain tavalla korjausrakentamista. Jeesus ei tyydy tekemään vaillinaista työtä eikä kikkailemaan pienillä ja edullisilla ratkaisuilla, sillä hän on sovittanut ja lunastanut ihmiskunnan kalliilla verellään. Jeesus on niin suurpiirteinen, ettei hän odota meiltä itsemme parantelua. Hän haluaa tehdä elämällemme täydellisen remontin, joka voi toteutua vain, kun sitoudumme häneen.

Mitä tämä sitoutuminen sitten on? Kasteessa meidät liitettiin kohtalon yhteyteen Kristuksen kanssa, mutta kaste tuottaa meille pelastuksen vain, kun uskomme häneen (vrt. Mark.16:15‒16). Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (ks. Hepr.11:1, KR1938).

Kun puhutaan kristityn vapaudesta, on syytä muistaa, että se on käsitetty usein väärin. Jotkut ovat hurmaantuneet vapaudestaan ja ryhtyneet hillittömiksi. Joidenkin toisten itseriittoisuus on paisunut niin suureksi, että he ovat hukanneet näköpiiristään ristin, taivaantien suuntamerkin. Ylpeys vie samaan turmioon kuin hillittömyys, vaikkakin eri tavalla.

Myös välinpitämättömyys Jeesusta ja hänen opetustaan kohtaan johtaa ihmisen kadotukseen. Tämä on yksi niistä vaikeista Raamatun totuuksista, joiden vuoksi monet nimikristityt loukkaantuvat tosiuskovaisiin. Ironista kyllä, kirkkoa perinnelaitoksena pitävät kristityt eivät halua, että raamatullinen ja apostolinen uskonperintö tuodaan heidän tietoonsa.

Mutta toisten ja oman pelastuksemme vuoksi meidän on sanottava tämä uudelleen ja uudelleen: kristityn vapaus ei ole vapautta mihin tahansa, vaan se on vapautta elää Jumalan rakkauden hallitsemaa elämää. Kristitty on kokonaan vapaa lakivanhurskaudesta, mutta täysin riippuvainen Kristuksen lahjoittamasta uskonvanhurskaudesta. Näin ovat näkyleivät.